Lehti 1-2: Ajan­kohtai­sta 1-2/2017 vsk 72 s. 21

Päätös opetuspotilaista jäi hiertämään

Oikeusasiamiehen mukaan kirjallisen ­suostumuksen hankkiminen ei tuo ylivoimaisia ongelmia.

Miia Soininen
Kuvituskuva 1

Hyvä yhteistyö opetustilanteessa on tärkeää, muistuttavat opiskelijajärjestöt. Haartmanin sairaala Helsingissä on yksi Suomen opetus­sairaaloista.

Oikeusasiamiehen päätös opetuspotilailta vaadittavasta kirjallisesta suostumuksesta hiertää edelleen yliopistosairaaloissa.

– Emme ole muuttaneet ohjeistustamme. Odotamme uusia linjauksia, KYS:n johtajaylilääkäri Jorma Penttinen sanoo.

Oikeusasiamies Petri Jääskeläisen mukaan asia on oikeudellisesti selvä.

– En usko, että kirjallisen suostumuksen hankkimiseen tai sen liittämiseen sähköiseen potilaskertomukseen liittyisi ylivoimaisia käytännön ongelmia. Esiintyyhän jatkuvasti muitakin kuin opetukseen liittyviä tietojen antamisen tilanteita, joissa potilaslain mukaan edellytetään potilaan kirjallista suostumusta.

Yliopistosairaaloiden johtajaylilääkärit kritisoivat marraskuussa päätöstä, jonka mukaan opetuspotilailta pitää kysyä kirjallinen suostumus. Sairaaloiden nykyisen käytännön mukaan suullinen suostumus riittää.

Johtajaylilääkärit katsovat, että päätös tuo hankaluuksia etenkin ensihoidossa, päivystyksessä sekä osastokierroilla ja uhkaa jopa opetuksen järjestämistä.

"Lainsäädäntö on vaillinainen"

Oikeusasiamies Jääskeläisen mukaan kyse ei ole uudesta kannanotosta. Hän on antanut samansisältöisiä päätöksiä ainakin vuodesta 2012 alkaen.

Jääskeläinen kertoo ymmärtävänsä, että opetustilanteet ovat välttämätön osa lääkäreiden ja muiden terveydenhuollon ammattihenkilöiden koulutusta. Hän huomauttaa, että käytännön menettelytapojen luominen kuuluu sairaaloille eikä oikeusasiamiehelle.

Moni yliopistosairaalan johtajaylilääkäri kertoi Lääkärilehden aiemmassa uutisessa kaipaavansa kansallista sopimista ja neuvottelua asiasta.

Lue myös

– Minun on vaikea nähdä, mikä olisi yhteisen neuvottelun sisältö. Oikeusasiamies ei voi antaa lupaa poiketa lain velvoitteista. Jos oikeustilaa halutaan muuttaa, potilaslakia on muutettava. Opetustilanteiden nimenomainen sääntely laissa olisikin perusteltua, Jääskeläinen toteaa.

Jorma Penttisen mukaan nykyinen lainsäädäntö opetuspotilaista on vaillinainen. Yliopistosairaaloiden johtajaylilääkärit kaavailevat yhteistä kannanottoa ja aikovat keskustella asiasta tammikuussa.

Lääketieteen opiskelijajärjestöt ottivat asiaan kantaa joulukuussa ja korostavat, että potilaskontaktit ovat kliinisen opetuksen pohja.

– Tällä hetkellä lainsäädäntö ja käytäntö ovat ristiriidassa, mikä aiheuttaa epätietoisuutta potilaiden keskuudessa, luo epävarmuutta opiskelijoille ja vaikeuttaa opetustilanteiden järjestämistä, kannanotossa todetaan.


Faktat

Näin oikeusasiamies perustelee päätöksen

Potilaslaissa ei ole erikseen säännelty opetus­potilaan asemaa, mutta lain perusteluissa 
todetaan seuraavaa:

”Opetusta antavan henkilön tulee varmistua siitä, että potilas on antanut suostumuksensa opetuksen kohteena olemiselle ja että hän on ymmärtänyt hänelle annetun selostuksen perusteella opetustilanteen tapahtumat.”

Oikeusasiamies Petri Jääskeläisen mukaan 
tämä suostumus voisi olla myös suullinen, 
mutta sen antamisen osoittaminen jälkikäteen 
voi olla vaikeaa.

– Tämän lisäksi on huomattava, että opetustilanteessa opiskelijoille on välttämätöntä antaa potilasasiakirjoihin sisältyviä tietoja potilaasta, sillä opiskelijoiden täytyy tietää, mikä potilasta vaivaa. Lain mukaan potilasasiakirjoihin sisältyvät tiedot ovat salassa pidettäviä, eikä niitä saa antaa sivullisille ilman potilaan kirjallista suostumusta. Opiskelijat ovat potilaslaissa tarkoitettuja sivullisia.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030