Ajan­kohtai­sta

Sairaalassa hoidettujen masentuneiden itsemurhariski pieneni

Masennuksen vuoksi sairaalahoidossa olleiden potilaiden riski kuolla itsemurhaan on vähentynyt puoleen vuoden 1991 jälkeen.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1

Suomalaistutkimuksessa verrattiin itsemurhan riskiä eri aikakausina hoidossa olleiden potilaiden välillä. Tuloksista selvisi, että masennuspotilaiden sairaalahoidon jälkeinen riski kuolla itsemurhaan on laskenut ajan kuluessa johdonmukaisesti.

Potilaita seurattiin tutkimuksessa rekisteritietojen avulla keskimäärin 11 ja pisimmillään 24 vuoden ajan vuosina 1991–2014. Itsemurhan todennäköisyys oli 24 vuoden seurannassa 6,1 prosenttia. Itsemurhakuoleman todennäköisyys oli miehillä kaksinkertainen naisiin verrattuna.

Tutkimus ei kerro masennuspotilaiden itsemurhariskin vähenemisen syistä. Tutkijat pohtivat kuitenkin mahdollisia taustatekijöitä, jotka ovat voineet nopeuttaa tai hidastaa kehitystä.

Tutkimusaikana psykiatristen laitoshoitopaikkojen määrä on vähentynyt kahdella kolmasosalla. Avohoitoa on kehitetty ja sen saatavuutta parannettu.

Toisaalta alkoholin kokonaiskulutus kasvoi 1990–2005, mutta on vähentynyt vuodesta 2007 alkaen. Alkoholin ongelmakäytön tiedetään lisäävän itsemurhariskiä.

Myös yleinen itsemurhakuolleisuus on vähentynyt.

Lue myös

Lisäksi 1990-luvun alussa Suomessa oli käynnissä kansallinen itsemurhien ehkäisyprojekti.

Masennuksen hoito on muutenkin kehittynyt. Mielialalääkkeiden käyttö on kahdeksankertaistunut tutkimusjakson aikana. Masennus tunnistetaan nykyään terveydenhuollossa aiempaa paremmin.

Tutkimus on julkaistu World Psychiatry -julkaisusarjassa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030