Ajan­kohtai­sta

Salainen vai ei – Oriola ja Fimea eri mieltä

Fimean näkemyksen mukaan tarkastuspöytäkirja olisi ollut pääosin julkinen. Oriola kuitenkin haki oikeudelta salaamista.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1

Fimea tiedottaa, ettei se voi antaa lääketukku Oriolaan syyskuussa tehdyn tarkastuksen pöytäkirjaa tai sen sisältöä koskevia tietoja, sillä Pohjois-Savon käräjäoikeus on Oriolan hakemuksesta kieltänyt pöytäkirjan julkaisemisen sakon uhalla.

Oriolan tiedotteen mukaan Oriolalla ja Fimealla on tulkintaero syyskuussa tehdyn tarkastuksen pöytäkirjaan sisältyvien liikesalaisuuksien julkisuudesta.

Lue myös

Fimean näkemyksen mukaan pöytäkirja olisi ollut pääosin julkinen. Viraston mukaan tarkastusraporteista peitetään salassa pidettävät tiedot, kuten liike- ja elinkeinosalaisuudet ennen asiakirjojen luovutusta.

Asian selvittely on kesken.

Oriola on ollut otsikoissa, koska sillä on ollut tänä syksynä vakavia lääketoimitusongelmia.

kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030