Lehti 47: Ajan­kohtai­sta 47/2005 vsk 60 s. 4828

Tutkijat voivat välittää tieteenteon iloa

Ulla Järvi

- Tutkija on aina myös roolimalli, sanoo Karoliinisen instituutin fysiologian dosentti Carl Sundberg.

Tieteentekijän ura ei ole eurooppalaisten nuorten suosikkiammattien joukossa, mikä näkyy varsinkin luonnontieteellisissä tiedekunnissa. Jopa Euroopan unionin piirissä pohditaan parhaillaan, miten tieteestä saataisiin houkuttelevampaa.

Carl Sundberg on yksi ruotsalaisen tiedeviestinnän uranuurtajia. Hänen oma lääketieteellinen tutkimuksensa on keskittynyt ihmisen lihaksiston angio- ja biogeneesiin. Tutkimus- ja opetustyön ohella hän ollut muun muassa mukana luomassa lääketieteellisiä näyttelyitä tiedetapahtumissa ja koordinoinut Karolinskan tiede- ja yhteiskuntasuhteita.

Sundbergin mukaan Ruotsissa on ymmärretty tieteen ja median vuoropuhelun merkitys tieteen tunnettavuudelle. Maassa on koulutettu niin tieteentekijöitä tuntemaan median pelisääntöjä kuin perehdytetty toimittajiakin tiedemaailman kiemuroihin.

- Tutkija voi omalla toiminnallaan välittää tieteentekemisen iloa ja jännittävyyttä. Tutkijalla on tärkeä rooli myös tieteen luotettavuuden rakentajana, Sundberg sanoo. Hän puhui Euroopan komission tiedeviestintä-kongressissa viime viikolla Brysselissä. Kongressissa tutkijat ja toimittajat kohtasivat, mutta enemmän keskityttiin ongelmien esiintuomiseen kuin niiden ratkaisuihin.

Euroopan tiedetoimittajaliiton EUSJA:n unkarilainen puheenjohtaja Istvan Palugai seuraa toimittajana hieman huolestunein tuntein median ja tieteen onnahtelevaa vuoropuhelua.

Lue myös

- Vielä takavuosina niin tutkijoilla kuin toimittajillakin oli helpompaa. Tiedetoimittajat saivat tehdä tiedejuttujaan koulutetulle, rajatulle yleisölle, joka oli jo valmiiksi kiinnostunut tieteestä. Nyt kaikki mediat kilpailevat kaikkien ajasta, ja mediassa on entistä suuremmat tulospaineet.

- Tiedetoimittajat työskentelevät keskitetysti omistetuissa mediataloissa, joissa yhteistyökumppaneita eivät ole vain tutkijat yliopistoissa, vaan entistä tiiviimmin moniammatilliset toimittajatiimit, Istvan Palugai toteaa.

Tieteen tulokset eivät enää ole itsestäänselvä jutunaihe, vaan tiedejuttujenkin pitää olla yhä myyvempiä, houkuttelevampia, helpompia - ja entistä lyhyempiä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030