Ajan­kohtai­sta

Uutta tietoa epilepsian optimaalisesta lääkehoidosta

Paikallisalkuisen epilepsian tavallisimpien lisälääkkeiden pidempiaikaista hoitovastetta on mahdollista ennustaa jo ennen lääkityksen aloittamista.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1

Osa paikallisalkuista epilepsiaa sairastavista saattaa hyötyä uudemmista epilepsialääkkeistä kohtauksettomuuden saavuttamiseksi. Kyseisen havainnon teki Jussi Mäkinen väitöstutkimuksessaan. Tämä tieto rohkaisee jatkamaan aktiivisia lääkehoitoponnisteluja, jos kohtauksia ei saada hallintaan.

Lisäksi paikallisalkuisen epilepsian tavallisimpien lisälääkkeiden pidempiaikaista hoitovastetta on mahdollista ennustaa jo ennen lääkityksen aloittamista.

Jos ensilinjan lääkitykseen liittyy merkittäviä haittoja, vaihtoa vastaavalla mekanismilla vaikuttavaan lääkkeeseen voidaan harkita, koska tutkimustulosten mukaan vaihto voidaan toteuttaa turvallisesti. Mäkisen mukaan tulokset vahvistavat käsitystä, että karbamatsepiinilääkityksellä saattaa olla epäedullisia vaikutuksia kolesteroliarvoihin ja sukuhormoneihin (miehillä).

Toisaalta karbamatsepiinihoidon päättämiseen kohtauksettomilta potilailta näyttää kuitenkin liittyvän kohtalainen kohtausten uusimisen riski. Epilepsian yhdistelmälääkehoidossa on monia mahdollisuuksia, mutta tärkeintä on, että päätökset lääkityksestä tehdään yhteisymmärryksessä potilaan ja hoitavan lääkärin kanssa.

Epilepsialääkityksen optimointia tarvitaan, mikäli potilaalla esiintyy toistuvia epileptisiä kohtauksia, eikä epilepsiakirurgia tule kyseeseen. Ongelma on, että kahden eri lääkkeen vaihtoehtoisia yhdistelmiä on yli 200 ja kolmen lääkkeen yhdistelmiä jo toista tuhatta.

Lue myös

Nykyisin epilepsian yhdistelmälääkehoito perustuu usein farmakologisesti epäedullisten yhdistelmien välttämiseen ja potilaan mahdollisten liitännäissairauksien huomioimiseen.

Väitöstutkimuksen tarkoitus oli tuottaa uutta tietoa epilepsian lääkehoidosta, jonka avulla pystytään entistä paremmin minimoimaan lääkitykseen liittyvät haitat ja toisaalta maksimoimaan teho.

LL Jussi Mäkisen väitös Epilepsy: More than seizures, optimizing antiepileptic drug therapy tarkastetaan 23.3.2018 Tampereen yliopistossa.

Kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030