Ajan­kohtai­sta

Vanhemmat kaipaavat lisää tietoa sikiöseulonnoista

Varhaisraskauden yleiseen ultraäänitutkimukseen osallistuu noin 70 prosenttia raskaana olevista.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1

Yleisimmät syyt osallistua sikiöseulontatutkimuksiin olivat lapsen terveydentilan varmistaminen, sairauksien ja poikkeavuuksien löytyminen, raskauden todentaminen, lapsen näkeminen sekä sikiöiden lukumäärän varmistaminen. Merkittävät rakennepoikkeavuudet ja kromosomipoikkeavuudet mainittiin useimmin syiksi, joiden vuoksi voisi harkita raskauden keskeytystä. Vastaajilla ei ollut ehdotonta kantaa oman raskauden jatkamisesta tai keskeyttämisestä, vaan he kertoivat tekevänsä päätöksen poikkeavan löydöksen vakavuuden perusteella.

Tiedot selviävät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksesta. Tutkimukseen osallistui 1462 henkilöä, raskaana olevia ja heidän kumppaneitaan. Aineisto kerättiin keväällä 2015 Suomen kaikkien yliopistosairaanhoitopiirien yksiköistä, jotka tekevät ultraäänitutkimuksia raskausviikoilla 10–13.

Joka kymmenes ei tiedä mitä voidaan seuloa

Tutkimuksen mukaan sikiöseulontoihin osallistutaan Suomessa runsaasti, esimerkiksi varhaisraskauden yleiseen ultraäänitutkimukseen osallistuu noin 70 prosenttia raskaana olevista. Lähes kaikki vastaajat olivat saaneet neuvontaa sikiöseulontoihin liittyen. Moni kuitenkin arvioi, ettei tunne sikiöseulonnan menetelmiä kovin hyvin.

Viidesosa raskaana olevista ja noin kymmenesosa kumppaneista olisi mielestään tarvinnut lisää tietoa sikiöseulonnoista. Ensisynnyttäjät olisivat tarvinneet lisätietoa uudelleensynnyttäjiä merkittävästi enemmän.

Useimmat vastaajat tiesivät, että sikiöseulonnoilla voidaan seuloa Downin oireyhtymää ja merkittäviä rakennepoikkeavuuksia. Lähes kolmannes vastaajista oletti, että sikiöstä voidaan seuloa myös kaikkia kromosomipoikkeavuuksia ja lieviä rakennepoikkeavuuksia. Viidennes vastaajista oletti, että sikiön CP-vammaa voidaan seuloa. Joka kymmenes vastaaja ei tiennyt, mitä sairauksia ja tiloja sikiöstä voidaan seuloa.

Lue myös

Ultraäänitutkimus vähentää huolia

Suurin osa vastaajista koki, että oli saanut neuvolasta riittävästi tietoa kehitysvammaisuudesta ja muista poikkeavuuksista. Vastaajista alle puolet tiesi, ettei sikiöseulonnoilla saada täysin varmaa tulosta sikiön poikkeavuudesta.

Varhaisraskauden ultraäänitutkimus vähensi huolta lapsen terveydestä suurimmalla osalla vastaajista.

Sikiöseulonnat aloitettiin Suomessa 1970-luvulla, jolloin iäkkäämmille raskaana oleville tarjottiin lapsivedestä tehtävää kromosomitutkimusta. Nykyinen seulontaohjelma otettiin käyttöön vuonna 2010, jolloin sikiön poikkeavuuksien seulontaa koskeva asetus tuli voimaan.

kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030