• Ulla Toikkanen

Yle: Anestesialääkärille vaaditaan rangaistusta kuolemantuottamuksesta

Nuori nainen kuoli Tampereella 2016 oltuaan polvileikkauksessa Dextra Koskisairaalassa Tampereella. Lääkäri ei syytteen mukaan käyttänyt suusuojusta ja tartutti bakteerin potilaaseen.

Yle: Anestesialääkärille vaaditaan rangaistusta kuolemantuottamuksesta Kuva 1 / 1

Nuori nainen kuoli Tampereella elokuun loppupuolella vuonna 2016. Nainen hän oli ollut polvileikkauksessa Dextra Koskisairaalassa Tampereella. Asiasta kertoi mm. Yle uutisessaan.

Naiselle tehtiin polven nivelkaivopoimun poistoleikkaus selkäydinpuudutuksessa. Nainen kotiutettiin, ja yöllä hänelle tuli kovaa päänsärkyä ja sekavuutta. Nainen vietiin TAYS:iin, jossa hänellä todettiin Streptococcus salivarius -bakteerin aiheuttama aivokalvotulehdus ja aivopaineen nousu. Hän menehtyi tehohoidosta huolimatta sairaalassa.

Syyttäjä vaatii anestesialääkärille rangaistusta kuolemantuottamuksesta

Lääkäri ei käyttänyt suojusta

Syytteessä todetaan, ettei anestesialääkäri käyttänyt suu- ja nenäsuojusta. Lisäksi hän asetti syyttäjän mukaan puudutusvälineet steriilin pöydän sijasta steriilin hansikaspaketin sisällä olleelle steriilille suojapaperille.

Lääkäri avasi syytteen mukaan puuduteampullin valmiiksi ennen steriilien hansikkaiden pukemista. Lisäksi hän oli syytteen mukaan ottanut lisää puuduteainetta aiemmin avatusta ampullista.

Syytteen mukaan anestesialääkäri oli leikkauksessa ainut henkilö, joka ei ollut käyttänyt suu- ja nenäsuojusta. Lääkäri on myöntänyt suojuksen puuttumisen.

Asiassa annetaan kansliatuomio 29. toukokuuta.

Kuva: Pixmac

Lisää aiheesta

Ammatillisen kehittymisen seurantaan on jo välineet
Parasta ennen – osaamista on päivitettävä
Vahingoista on mahdollista oppia

Kirjoittajat
Ulla Toikkanen

Lisää aiheesta

Luetuimmat

Uusimmat | potilaanlaakarilehti.fi

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Verkkouutiset jäävät kesätauolle

Uusia verkkouutisia on luvassa jälleen 30. heinäkuuta.

Tieteessä
Uutta tietoa WNT1-osteoporoosista

WNT1-geenivirhe johtaa merkittäviin, varhain alkaviin ja iän myötä eteneviin luuston poikkeavuuksiin.

Ajassa
Verkkouutiset jäävät kesätauolle

Uusia verkkouutisia on luvassa jälleen 30. heinäkuuta.

Ajassa
Kaikki Hilmot yhteisessä oppaassa

THL:n mukaan uudistuksessa on huomioitu sote-uudistuksen seurannan ja arvioinnin kannalta keskeiset tietotarpeet.

Blogi
Toisenlaiset maailmat

– Tärkein Etelä-Sudanista saamani oppi ei ole lääketieteellinen, vaan jotakin muuta, kirjoittaa Heidi Wikström.

Tieteessä
Metagenomisilla työkaluilla ja sovellutuksilla kohti tyypin 1 diabetesta

Ykköstyypin diabetesta sairastavien henkilöiden suolistossa todettiin olevan vahvempia bakteerien välisiä riippuvuuksia kuin terveellä henkilöllä.

Tieteessä
Varhaiset uloshengitysvaikeudet voivat ennustaa lasten astmariskiä

Lapsen atopia ja vanhempien tupakointi altistavat rinoviruksen aiheuttamille uloshengitysvaikeuksille.

Ajassa
Hallituksen sote-vastineessa voi olla kompastuskiviä

Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen epäilee, että ongelmalliseksi saattaa osoittautua muun muassa maakuntien rahoitus.