In memoriam Carl Eric Sonck 10.11.1905-13.2.2004
Turun yliopiston em. professori Carl Eric Sonck kuoli 13.2.2004 lyhyen sairauden jälkeen 98-vuotiaana Helsingissä. Kuulon heikkeneminen ja horjuva tasapaino rajoittivat Ericin seurustelua ja liikkumista viime aikoina, mutta hän säilyi henkisesti virkeänä, seuranhaluisena ja toimeliaana viimeiseen asti. Eric syntyi Viipurissa 10.11.1905. Hän kävi koulua Kurkijoella, kunnes perhe siirtyi Turkuun vuonna 1919. Hän valmistui lääkäriksi 1933 ja väitteli lääket. ja kirurgian tohtoriksi 1941. Helsingin yliopistossa hän toimi dermato-venerologian dosenttina vuodesta 1944 vuoteen 1957. Opintomatkoja hän teki mm. Yhdysvaltoihin, Sveitsiin, Saksaan ja Hollantiin. Yliopiston rehtoriksi ja kansleriksi siirtyneen T.E. Olinin jälkeen hänet nimitettiin Turun yliopiston iho- ja sukupuolitautiopin professoriksi ja ao. klinikan ylilääkäriksi Turun yliopistolliseen keskussairaalaan 1955. Siirryttyään eläkkeelle 1972 hän muutti takaisin Helsinkiin viettämään vanhuudenpäiviänsä. Eric opiskeli ja erikoistui aikana, jolloin maassamme esiintyi runsaasti sukupuolitauteja. Silloin ei vielä tunnettu tehokkaita kemoterapeutteja eikä antibiootteja. Hoidot olivat raskaita ja tulokset vaatimattomia. Niinpä oli luonnollista, että Ericin varhainen tutkimustyö kohdistui pääosin venerisiinin tauteihin, erikoisesti neekerisankkeriin, josta hän kokosi poikkeuksellisen suuren potilasaineiston. Tämä tauti hävisi maastamme lähes kokonaan sulfalääkkeiden tultua käyttöön 1930-luvun lopulla. Myöhemmissä tutkimuksissaan hän käsitteli monia ihotautialan kliinisiä ongelmia. Turun ihotautiklinikalle hän perusti sienilaboratorion, jossa erikoisesti hiivoihin kohdistunut tutkimustyö oli maassamme uranuurtavaa. Kliinisen työn ohessa Sonck julkaisi kaikkiaan viisi tieteelle uutta hiivalajia. Virkakautensa viime vuosina hänen tutkimustyönsä keskittyikin sienitauteihin sekä niiden hoitoon. Tieteellisten ansioittensa johdosta Eric on kutsuttu useiden maiden dermatologiayhdistysten kunniajäseneksi. Tyksin ihotautiklinikalla kuullaan Ericin kunniaksi C.E. Sonck -luento jonkun kutsutun tutkijan pitämänä joka toinen syksy. Sieniin kohdistunut innostus lienee ollut perua Ericin aikaisemmasta, jo kouluaikana syttyneestä kiinnostuksesta luontoon ja kasvitieteeseen. Hän keräsi koulupoikana poikkeuksellisen laajan kasvikokoelman ja paneutui kasvien tunnistamiseen opettajia hämmästyttävällä taidolla. Niinpä koulun päättyessä opettaja halusikin Ericin ryhtyvän kasvitieteilijäksi. Tahtonsa vakuudeksi opettaja oli sanonut: Sinusta tulisi hyvä botanisti, mutta Sinusta tulee huono lääkäri. Eric piti kuitenkin päänsä lääketieteen suhteen, mutta ei koskaan hyljännyt myöskään botaniikkaa. Niinpä hän laati laajan tutkimuksen Pielisjärven seudun kasvistosta ja julkaisi kaikkiaan 100 uutta voikukkalajia omien luontoretkiensä ja tutkimusten tuloksena. Ansioistaan botaniikan alalla hänet kutsuttiin Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi v. 1969. Vielä viime vuosinakin hänellä oli aina luonnossa liikkuessaan muovipussi mukana kasveja varten. Luonnon kauniit värit innostivat Ericiä jatkamaan myös kouluaikaista piirustus- ja maalausharrastustaan. Vuosikymmeniä jatkuneen harrastuksen aikana hän teki n. 500 maalausta ja piirustusta, joista hän itse sanoi vaatimattomasti, että on siellä joukossa joitakin hyviäkin. Monissa hänen maalauksissaan hehkuvat kirkkaina Lapin ruskan värit niin akvarelleissa kuin öljymaalauksissakin. Syyskuiset retket Lappiin olivatkin tärkeä tapahtuma Ericin elämässä. Suuri yleisö sai ihailla hänen töitänsä kymmenessä taidenäyttelyssä, joita hän järjesti useilla paikkakunnilla, mm. Helsingissä, ja viimeisen Turussa viime vuonna. Hänen töitään myös ostettiin, ja niinpä niitä onkin useiden kollegoiden kodeissa, kuten myös useissa gallerioissa. Viimeiset vuotensa Eric omisti kokonaan taiteelle täydentäen ja korjaillen useita aiemmin keskenjääneitä töitään. Eric oli myös innokas kävijä taidehuutokaupoissa, joista hän usein osti mieleisiään töitä. Erikoisesti hän oli mieltynyt taiteilija Yrjö Saarisen värikylläisiin töihin, joita hän keräsikin huomattavan suuren kokoelman. Pääosan kokoelmastaan hän lahjoitti Hyvinkään taidemuseolle, missä ne ovat nähtävinä erillisenä Sonckin kokoelmana. Saarisen työt innoittivat häntä myös kirjoittamaan taiteilijan elämäkerran sekä kuvakirjan hänen töistään. Taidealan harrastuksiin liittyi myös hänen toimintansa Turun Taideyhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1964-1973. Myöhemmin hänet kutsuttiin saman yhdistyksen kunniajäseneksi. Ericiä saattoi usein nähdä konserteissa, taidenäyttelyissä, tieteellisten yhdistysten kokouksissa sekä osallistumassa erilaisiin sosiaalisiin tilaisuuksiin mainiona seuramiehenä ja tarinoiden kertojana. Luennoitsijana ja opettajana hän oli värikäs ja monien oppilaidensa hyvin muistama vuosikymmentenkin kuluttua. Potilaitaan hän hoiti lämmöllä, ja mitä kummallisempi oli taudinkuva, sitä enemmän hän innostui. Hän toisti usein, että lääkäriltä ei koskaan saa konstit loppua! Aina täytyy jotain yrittää, sillä potilasta ei saa jättää ilman toivoa. Vastoin kouluaikaisen opettajansa ennustuksia hänestä tuli hyvä ja pidetty lääkäri. Vapaamielisenä ja avarakatseisena ihmisenä hän arvosti menestyvää puoskaria ainakin yhtä paljon kuin lääkäriä. Eric oli lahjakas ja monipuolinen elämäntaiteilija sekä luonnon ja ihmisten tutkija ja tuntija. Hänen suurin kohtaamansa suru oli rakkaan vaimonsa Karinin yllättävä kuolema muutama vuosi sitten. Suruansa hän purki kirjoittamalla kirjan vaimonsa elämästä. Oman elämäkertansa Ihotautilääkäri muistelee hän kirjoitti 10 vuotta sitten. Ericiä jäivät kaipaamaan lapset perheineen, ystävät ja kollegat sekä monet kiitolliset potilaat. Väinö K. Havu professori em. Turku Carl Eric Sonck on poissa Carl Eric Sonck on poissa. Hänen viisas ja hieman ilkikurinen katseensa on sammunut. Se kuuluu nyt muistojemme aarteisiin elämää ymmärtävästä miehestä, lääkäristä ja taiteilijasta. Hän on saanut pitkän päivätyönsä päätökseen. Se on sisältänyt nuoren miehen intomielistä puurtamista tiedemiehenä ja vanhenemisen mukanaan tuomia raskaita ja synkkiäkin vaiheita. Yksi elämän totuuksista on tiedon vanheneminen, näin myös lääketieteessä. Prof. C.E.Sonckin kestävämpi perintö kollegoille on kuitenkin hänen valoisassa elämänasenteessaan. Hän jätti meille kuvan lääkäristä, joka vilpittömin mielin koetti löytää ratkaisun potilaansa pulmiin. Hän valoi heihin parantumisen uskoa, hän oli oivaltanut taiteilijana intuitiivisen tavan suhtautua potilaisiin positiivisesti. Potilaan psyykkistä puolta ei saanut unohtaa. Moni aloitteleva lääkäri omaksui häneltä potilasta arvostavan asenteen ihotautiopin lisäksi. Hän arvosti kollegoja myös taiteen harrastajina. Monet keskustelut taiteen olemuksesta tauluesittelyjen yhteydessä avasivat uusia ovia taiteen suureen maailmaan. Taide merkitsi hänelle paljon. Hänen työkykynsä ja taideharrastuksensa keskinäinen suhde oli hänelle tärkeä. Kumpikin tuki toistaan ilmeisen ideaalisella tavalla. Hänen kohdallaan juuri taiteen tekeminen ja sen parissa viihtyminen olivat hänelle keskeisin voimanlähde viimeisinä vuosinaan. Kysyessäni muutamia vuosia sitten häntä haastatellessani, mitä taide merkitsee hänelle, hän vastasi: Se on merkinnyt melkein kaikkea, se on ainoa työ nykyisin. Kun kysyn, kumpi on elämäntyösi, taide vai ihotautilääkärin työ, tulee vastaus kuin apteekin hyllyltä: Kyllä taide voittaa tieteen. Asettaisin taiteen jumalattaren tieteen jumalattaren edelle. Arvostetun lääkärin ja taiteilijan muistoa kunnioittaen
