In memoriam Erik B. Riska 12.10.1924-14.3.2004

Erik Bernhard Riska kuoli kotonaan Helsingissä 14.3.2004. Peruskuolinsyy oli nopeasti levinnyt pahanlaatuinen keuhkotuumori. Suomen ortopedikunta on menettänyt kansainvälisesti näkyvän ja värikkään ammattiveljen, laaja kollegapiiri määrätietoisen ja lämminhenkisen johtajahahmon ja ne, jotka olivat häntä lähellä, hyvän ja luotettavan ystävän. Laajassa tuttavapiirissä Erik Bernhard Riskan nimi oli Erik B.. Hän syntyi ruotsinkieliseen perheeseen Vaasassa, tuli ylioppilaaksi Töölön yhteiskoulusta Helsingissä 1943, palveli talvisodassa ilmatorjuntatehtävissä ja jatkosodassa rannikkotykistössä. Hän suoritti medikofiilin Helsingin yliopistossa 1945 ja jatkoi lääketieteellisiä opintojaan HY:ssa kustantaen ne sivutöitä tekemällä. Lääketieteen lisensiaatiksi Riska valmistui 1951. Tämän jälkeen hän toimi Kivijärven, Kannonkosken ja Kinnulan kunnanlääkärinä 1953-1958. Kunnanlääkärin toimessa Erik B. oli erittäin pidetty toimialueensa ulkopuolellakin ja sai suuren potilasklienteelin. Tämän jakson aikana vahvistui yhä hänen kiinnostuksensa lääkärintyöhön ja etenkin halunsa auttaa potilaitaan, piirteet jotka tulivat ohjaamaan koko hänen tulevaa toimintaansa. Hän oli aikaisessa vaiheessa kiinnostunut kirurgiasta ja toimi kunnanlääkärikautena kirurgiapulaislääkärin sijaisena Helsingin klinikoissa. Väitöskirjatyön hän suoritti HY:n patologian laitoksella ja väitteli lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi 1956 aiheenaan kokeellinen ihon karsinogeneesi. Riska siirtyi jatkamaan erikoislääkärikoulutustaan Invalidisäätiölle toimien siellä 1958-1964. Hän sai kirurgian ja ortopedian erikoislääkärin pätevyydet 1963. Invalidisäätiön potilasaineisto tarjosi Riskan tutkimustyölle jatkoa. Skolioosikirurgian tuloksia koskeva laaja työ (1964) aloitti selkäkirurgiaa koskevan tutkimuslinjan, jota Riska myöhemmin täydensi tutkimalla anterolateraalisen dekompressiokirurgian asemaa tuberkuloosin (1967) ja selkärankamurtumien (1987) aiheuttaman paraplegian hoidossa. Riska siirtyi 1965 Koskelan sairaalan osastonlääkäriksi ja toimi siellä vuoteen 1969, jolloin siirtyi Hyksin Töölön sairaalan hallinnolliseksi ylilääkäriksi. Hän toimi tämän jälkeen Töölön sairaalan ortopedian ja traumatologian klinikan dosenttina, apulaisprofessorina ja vt. professorina vuoteen 1988, jolloin siirtyi eläkkeelle. Professorin arvonimi hänelle myönnettiin 1985. Riska keskittyi Töölössä kolmeen tutkimusaiheeseen: lonkkamurtumien hoitoon, monivammaproblematiikkaan ja selkärankamurtumien stabilointiin. Lonkkamurtumien yhteydessä esiintyvät tromboemboliset komplikaatiot (1970) sekä hoidossa käytettyjen naulausmenetelmien ja proteesien antamat tulokset analysoitiin (1971). Kansainvälistä huomiota herätti monivammapotilaita koskeva tutkimus, jonka mukaan monivammapotilaan pitkien luiden aikaisessa vaiheessa suoritettu operatiivinen hoito osoittautui rasvaembolian esiintyvyyttä rajoittavaksi ja toipumista edistäväksi toimenpiteeksi (1976,1977). Huomiota herättivät myöskin selkärankamurtumien stabilointia koskevat tutkimukset. Näiden tutkimusten perusteella Riskasta tuli kansainvälisesti arvostettu ja kysytty luennoitsija. Riska oli jo Koskelan sairaalassa toimiessaan aloittanut tekonivelkirurgisen toiminnan. Hän oli myöhemmin erityisen kiinnostunut keraamisten tekonivelratkaisujen kehittämisestä. Näkyvimpiä osia Riskan elämäntyössä on ollut hänen toimintansa terveydenhuollon ja sairaanhoidon kehittäjänä. Hän perusti 1964 Dextra Munkkivuoren Lääkärikeskus Oy:n Helsinkiin. Kantava ajatus oli luoda laaja-alainen lääkärikeskus, jonka toimintapiiriin kuuluisivat useimmat lääketieteelliset erikoisalat sekä toiminnan tukena laajat laboratorio- ja kuvantamispalvelut. Konsepti oli maassamme ensimmäinen laatuaan ja syntyi aikana, jolloin keskustelu yksityislääkäritoiminnan tehostamisesta ja lisäämisestä ei ollut muodikasta. Lääkärikeskuksen toiminta lähti epäilyistä huolimatta käyntiin, osoittautui tehokkaaksi ja laajeni vuosi vuodelta. Munkkivuoreen vihittiin uusi monikerroksinen lääkärikeskusrakennus käyttöön 1984. Dextralle on myönnetty sairaalaoikeudet ja siellä toimii toistasataa erikoislääkäriä. Erikoislääkärivastaanottojen rinnalle on päivystyspoliklinikan toiminta laajentunut merkittäväksi palvelumuodoksi. Riska toimi Dextra Munkkivuoren Lääkärikeskus Oy:n toimitusjohtajana ja ylilääkärinä 1964-2003. Erik B. Riskan mittava toiminta lääkärinä, tutkijana sekä yliopisto- ja hallintomiehenä antaa kuvan hänen tarmostaan ja työkapasiteetistaan. Käytännön työssä hän muodosti nopeasti itselleen selkeän vision ongelman luonteesta ja ratkaisukeinosta ja toteutti määrätietoisesti omat suunnitelmansa sen mukaan. Erik B. ei ollut kärkäs keskustelemaan pitkään muista ratkaisumalleista ollen päätöksissään joskus väärässäkin, mutta useimmiten oikeassa. Hän oli debateissa hyväntuulinen ja sitkeä, ja innostuksellaan hän pystyikin saamaan vastahakoisimmatkin puolelleen. Riskalla oli lukuisia luottamustoimia järjestöjen toiminnassa: Suomen Ortopediyhdistyksen hallituksen jäsen 1964-1970, International College of Surgeons'in puheenjohtaja 1981-1984 ja kuvernööri 1985-1991, Acta Orthopaedica Scandinavican hallituksen puheenjohtaja 1979-1986 sekä European Hip Societyn presidentti 1995-1997. Hän oli Suomen Lääkäriliiton avohoitotoimikunnan puheenjohtaja 1964-1969, Lääkärikeskusten Yhdistyksen hallituksen jäsen 1970-1986 ja puheenjohtaja 1976-1981 sekä Suomen Yksityisten Sairaaloiden yhdistys ry:n perustajajäsen 1994. Riska kutsuttiin Suomen Ortopediyhdistyksen kunniajäseneksi 1993. Hän oli lukuisten kansainvälisten järjestöjen jäsen ja kirjeenvaihtajajäsen. Riskalle perhe oli hänen voimanlähteensä, hänen turvansa ja hänen ylpeytensä. Erik B. harrasti harvoina mutta iloisina vapaan ajan hetkinä heidän kanssa taiteita ja musiikkia, sekä kesäisin Lindnäsin kesäasunnolla veneilyä, kalastusta ja puutarhanhoitoa. Häntä jäävät suremaan Ritva-vaimo ja kolme tytärtä perheineen.

In memoriam Eero Olavi Turpeinen 7.4.1912-12.3.2004

Suomen ensimmäinen anestesialääkäri, lääket. kir.tri Eero Turpeinen kuoli Helsingissä 12. maaliskuuta. Hän oli lähes 92-vuotias, syntynyt Helsingissä 7. huhtikuuta 1912. Eero Turpeisen kiinnostus farmakologiaan ja anestesia-aineisiin oli peräisin kouluvuosilta, jolloin Eero vietti mielellään aikaansa isänsä omistamassa Kaisaniemen apteekissa, omien sanojensa mukaan paikkoja nuuskimassa ja pulloja haistelemassa. Valmistuttuaan lääkäriksi Helsingin yliopistosta 1937 Eero Turpeinen lähti erikoistumaan kirurgiaan. Anestesiologiaa ei tähän aikaan Suomessa tunnettu. Nukutus annettiin eetterillä, nukuttajina toimivat etupäässä sairaanhoitajat. Kirurgina toimiessaan Eero Turpeinen kiinnostui yhä enemmän anestesiologiasta, mutta levottomat sota-ajat ja epävarmuus toimeentulomahdollisuuksista anestesialääkärinä vaikuttivat Eero Turpeisen erikoistumisvalintaan ja hän erikoistui kirurgiaan. Väitöskirjatyönsä aiheen hän kuitenkin valitsi anestesiologian piiristä. Jatkosota pitkitti erikoistumista, mutta Eero Turpeinen väitteli sodasta huolimatta 1944 ja sai kirurgian erikoislääkärin oikeudet 1946. Anestesiologian vetäessä puoleensa Eero Turpeinen onnistui välirauhan aikana pääsemään viikon kestävälle opintomatkalle Tukholmaan, tutustumaan juuri Yhdysvalloista opintomatkalta palanneeseen anestesialääkäriin Torsten Gordhiin ja hänen vasta käynnistämäänsä anestesiayksikköön Karoliinisessa sairaalassa. Sodan loputtua järjestyi v. 1945 kuuden kuukauden pituinen opintomatka sekä Yhdysvaltoihin että Englantiin. Kotimaahan palattuaan Eero Turpeinen jatkoi kirurgiapulaislääkärin virassaan. Yhtään anestesiologin virkaa ei maassamme ollut, eikä Eero Turpeisen ehdotuksiin sellaisen perustamisesta suhtauduttu suopeasti. Kirurgien näkemys oli, että anestesiat voidaan antaa kirurgin työn ohella. Erikoisoikeudet anestesiologiaan kirurgian suppeana erikoisalana Eero Turpeinen sai 1948. Kun pitkätkään neuvottelut eivät johtaneet anestesiamyönteiseen tulokseen ja kun vielä dosentuuriin tuli hylkäävä päätös, loppui Eero Turpeisen halu jatkaa akateemista uraa. Hän siirtyikin Marian sairaalaan, mihin oli perustettu Helsingin ensimmäinen anestesialääkärin virka tammikuun lopulla 1950. Sodan jälkeisessä Suomessa oli resursseja niukasti, anestesialaitteita ja välineistöä oli vaikea saada. Niinpä Eero Turpeinen kehitti oman anestesiakoneensa yhteistyössä Christian Nissen Oy:n kanssa. Koneen nimeksi tuli Turcos, sitä valmistettiin yhteensä 30 kappaletta kahdessa erässä. Yksi Turcos-anestesiakone on nähtävänä Helsingin yliopiston lääketieteen historian museossa. Kun anestesiatyö Marian sairaalassa oli saatu käyntiin ja lisävirkakin sinne saatu, Eero Turpeinen katsoi hallinnollisten kamppailujen ja kädenväännön omalla kohdallaan riittävän, käytettiinhän häntä asiantuntijana ympäri maata, ja hän siirtyi yksityisanestesiologiksi. Hän työskenteli kiertävänä anestesiologina Tilkassa, Diakonissalaitoksella, Mehiläisessä, Boijessa ja Sanervassa, joskus myös muissa kaupungeissa kuten Lahdessa, Porvoossa, jopa Joensuussakin. Viimeiset työvuotensa hän oli Mehiläisen sairaalassa, antaen viimeiset anestesiansa vuonna 1985. Eero Turpeisen merkittävä panos Suomen kehittyvälle anestesiologialle oli yhdistystoiminta. Heti alusta alkaen hän oli aktiivinen yhteyksien luoja, matkusti kongresseissa ja solmi yhteyksiä ulkomaisiin kollegoihin. Kun pohjoismainen kirurgikongressi pidettiin Helsingissä 1949, hän kutsui mukana olevat muiden Pohjoismaiden anestesiologit kotiinsa kokoukseen, missä lausuttiin syntysanat pohjoismaiselle anestesiologiyhdistykselle. Yhdistys nimeltä NAF (Nordisk Anestesiologisk Förening) perustettiin seuraavana kesänä v. 1950 Oslossa ensimmäisen pohjoismaisen anestesiologikongressin yhteydessä. Eero Turpeinen oli NAFin hallituksen jäsen vuosina 1950-60, puheenjohtaja 1954-56, kunniajäseneksi hänet nimettiin 1972. Eero Turpeisen mielestä Suomi ei saanut jäädä syrjään, yhteydet Pohjoismaisiin ja anglosaksisiin kollegoihin olivat tärkeät. Hän oli valmis järjestämään Suomeen Pohjoismaisen anestesiologikongressin kesällä 1956, vaikka Suomessa tällöin oli alle 20 anestesialääkäriä. Suomen Anestesiologiyhdistyksen SAY: n syntysanat lausuttiin niinikään Eero Turpeisen kotona. Perustamiskokoukseen 22.11.1952 Eero Turpeinen kutsui silloiset kokopäivävirassa toimivat anestesialääkärit, joita oli hänen lisäkseen 3 Tres faciunt collegium, näin sai SAY alkunsa Eero Turpeisen toimiessa puheenjohtajana vuodesta 1952 vuoteen 1956. SAY valitsi hänet kunniajäsenekseen vuonna 1962. Perustamiskokouksen pöytäkirjan viimeisen pykälän mukaan kokous päättyi vapaaseen seurusteluun rouva Turpeisen tarjoaman kahvin ääressä. Merkittävä olikin se tuki, minkä Eeron vaimo Kati Turpeinen antoi uranuurtajapuolisolleen. Koti oli aina avoin kokouksille, lukuisia vieraita kestittiin. Perhe, vaimo ja kolme tytärtä, oli se tärkeä taustatekijä jonka parissa rentouduttiin. Eero ja Kati Turpeisen avioliitto kestikin yli 60 vuotta, timanttihäitä vietettiin kesällä 2003. Musiikki oli Eerolle tärkeä rentoutumiskeino, hän oli itse taitava pianisti, vielä viime vuosinaan hän saattoi soittaa tyttärensä kanssa nelikätisesti tuttuja kappaleita. Toinen rakas harrastus oli matkailu, ensin koko perheen kanssa, tytärten aikuistuttua vaimon kanssa kahdestaan. Kati Turpeinen kertoo, että kiitos Eeron ranskankielen taidon oli ranskanmaa heidän erityisrakkautensa. Niinpä sinne tehtyjen matkojen lukumäärä nousikin kahteenkymmeneenviiteen. Syksyllä 1996 ollessamme haastattelemassa Eero Turpeista kysyimme mitä hän haluaisi viestittää nykyanestesiologeille, Eeron kehoitus kuului: Ihmisten on helppo pitää anestesiologiaa vähämerkityksellisenä, sillä valtaa käyttävät henkilöt, joilta puuttuu asiantuntemusta. Pitäkää siksi puolenne, sillä kukaan muu ei näitä asioita hoida kuin me itse. Kirjoittajat ovat Eero Turpeisen kollegoita ja ystäviä

Sylkirauhasten kuvantaminen ja tahdosta riippumattoman hermoston toiminta primaarisessa Sjögrenin syndroomassa

27.2.2004 Oulun yliopisto

Raija Niemelä

Coxsackievirusinfektioiden ja oksidatiivisen stressin välittämä beetasoluvaurio

5.3.2004 Helsingin yliopisto

Suvi Rasilainen

Perhesuunnittelu - erityisesti raskaudenehkäisy terveyskeskuslääkärien ja väestön näkemänä

6.3.2004 Tampereen yliopisto

Anna-Leena Kirkkola

Äkillinen tärykalvotulehdus alle 2-vuotiailla lapsilla

12.3.2004 Tampereen yliopisto

Mikko Kotikoski

Suomalaisen tautiperinnön CLN5-tauti

12.3.2004 Helsingin yliopisto

Ville Holmberg

alfaV-integriinit syövässä

19.3.2004 Turun yliopisto

Pekka Koistinen

Astmaa aiheuttava geeni löytyi Suomessa

Tutkijoiden mukaan löydöksen pohjalta voidaan kehittää yksinkertainen DNA-testi, jonka avulla osa astmaa ja allergiaa sairastavista potilaista voidaan tunnistaa nykyistä paremmin.

Medivire osti Engel Hoivapalvelut

Hoivapalvelut muodostavat konsernissa oman erillisen yhtiönsä, joka nimetään myöhemmin keväällä. Hoivapalveluja koskevat omistusjärjestelyt tulevat voimaan toukokuun lopussa.