Kannustusta ja kritiikkiä suomalaiselle tiedepolitiikalle
Kun lääketieteen kandidaattina 1948 sain juhlallisen kutsun Duodecim-Seuran jäseneksi, aloin saada myös seuran aikakauslehteä. Se oli ulkonaisesti aika vaatimaton ja sisällöllisesti, voinee sanoa monessa suhteessa vielä vaatimattomampi. Vähän ymmärtävä kandidaattikin ihmetteli kymmenen potilaan aineistoja, joista jakaumia esitettiin sadasosaprosentin tarkkuudella ilman mitään tilastollista käsittelyä. Eipä silti, kun hiukan perehtyy tieteen filosofiaan ja tieteelliseen päättelyyn ja selittämiseen esimerkiksi Ilkka Niiniluodon erinomaisten teosten pohjalta, huomaa miten paljon huteroa lääketieteellisissä julkaisuissa vielä saattaa olla, vaikka tulokset perustuvatkin näennäisesti virheettömään tilastolliseen menettelytapaan. Tällaisista seikoista johtuvat ihmeelliset, toisinaan kohuakin herättäneet tulokset ja äkilliset näkemysten muutokset. Biologia ja tilastotiede ovat kosketuspinnoiltaan usein huonosti toisiinsa sovitettavissa.