Valtuuskunta: Hallituksen toimet vaarantavat julkisen terveydenhuollon
Kansalaisen tulee voida luottaa terveydenhuoltoon niin hyvinä kuin huonoina aikoina, painotetaan Lääkäriliiton valtuuskunnan julkilausumassa.
Kansalaisen tulee voida luottaa terveydenhuoltoon niin hyvinä kuin huonoina aikoina, painotetaan Lääkäriliiton valtuuskunnan julkilausumassa.
Matemaattinen mallinnus terveyskeskuksesta valottaa, miten.
Ammatinharjoittaja on lääkärikeskukseen vain vuokrasuhteessa, muistuttavat Kati Lehtonen ja Jukka Mattila.
Husin fysiatri vastaanottaa yleensä neljä potilasta päivässä, kertoo Maria Sirén.
Valtuuskunnan kokouksen toisena päivänä keskusteltiin terveys- ja koulutuspolitiikasta.
Huolestuttavan suuri osa vakavista koronatartunnoista näyttää jäljittyvän sairaaloihin, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Valtuuskunta ei jakautunut niin voimakkaasti kuin lääkäreille tehdyn kyselyn perusteella olisi odottanut.
Lääkäriliitto tukee mallia, koska tutkimustieto ja empiria sitä tukevat, kirjoittaa Janne Aaltonen.
aluehallintoylilääkäri
Itä-Suomen AVI
Väitöskirjatutkija löysi ADHD:n varhaisia riskitekijöitä vuoden 1986 Pohjois-Suomen syntymäkohortista.
Lääkärikunnalla on kasvatustehtävä myös suhteessa potilaisiinsa, kirjoittaa Katariina Seittenranta.
Paksu- ja peräsuolisyövän ilmaantuvuus kasvaa alle 50-vuotiailla
Kehitysvammaisuutta esiintyy enemmän pojilla kuin tytöillä
Resertifikaatio ei saa edelleenkään kannatusta
Adalimumabin ja etanerseptin hinnat laskivat Viroa hitaammin
Paksusuolisyövän seulonta toi esiin tähystysten tarpeen
Suomesta mukana oli Kati Juva.
Ruoho ei varmasti kaikilta osin ole vihreämpää rajan tuolla puolen, kirjoittaa Maaret Laakso.
Pienentää merkittävästi uuteen hoitotoimenpiteeseen joutumisen riskiä.
Yksilö katsoo peilikuvaansa aina kulttuuristen silmälasien takaa, kirjoittaa Taina Kinnunen.
Suosituimmat kesätyöpaikat täyttyvät nopeasti
Multialla on oma terveysasema ja lääkäri, mutta tuskin kauan
Lääkärit ja tuomarit voivat päätyä vastakkaisiin näkemyksiin edunvalvonnan tarpeesta
Tartunnat liittyvät matkailuun ulkomailla sekä joukkueurheiluharrastukseen.
Valtuuskunta päätti pitää kannan hallituksen esityksen mukaisesti ennallaan.
Niina Koivuviidan katsaus aloitti valtuuskunnan kokouksen.
Joillain alueilla järjestelmään siirtyminen lykkääntyy syksyyn.
Sairauspoissaolojen arvioinnissa on yhä vaikeuksia
Itsensä vahingoittaminen vei nuoria aiempaa useammin sairaalaan
Toimintakykyä onnistuttiin tukemaan tehostetussa palveluasumisessa koronasta huolimatta
Laura Ravanti kertoo nyt elävänsä vaihetta, josta alussa haaveili: ihaillen jokavuotista perennaloistoa.
Terveydenhuollon tulisi päivittää tartuntaohjeensa ja tehdä suojainten käytöstä rutiinia, kirjoittavat Lotta-Maria Oksanen ja Matti Heino.
Sairaalan toiminta jatkuu ennallaan Helsingissä.
Jos sinulla on hankaluuksia jaksaa työssäsi tai elämäsi on kriisiytynyt, kannattaa hakeutua työterveyslääkärille, kirjoittaa Kristiina Myllylä.
Tutkimus selvitti, mihin kuntouttava vaikutus afasiapotilailla perustuu.
Toimintakyvyn palautuminen on kustannusten kannalta tärkeää, kirjoittaa Tero Taiminen.
Toivottavasti kollegoilta löytyy aikaa vastata kyselyyn, jotta saamme ajantasaista tietoa lääkäreiden työhyvinvoinnista, kirjoittaa puheenjohtaja Niina Koivuviita.
Valtuuskunta tekee päätöksensä perusteellisen valmistelun pohjalta.
Tuleva leikkaus voi motivoida tupakoinnin lopettamiseen.
– Heistä vain osa irtisanotaan, mutta kaikki jättävät talon tässä prosessissa eri tavoilla, sanoo lääkärien varapääluottamusmies Markus Perola.
Overlay journalit eli silauslehdet ovat vielä marginaalinen ilmiö, kirjoittavat Timo Partonen ja Pertti Saloheimo.
Eino Soljen mukaan näkemyseroja on erityisesti muissa kuin muistioireissa.
Lääkevaihto on käynnistynyt apteekeissa vaiheittain.
Poikkeavasta päiväväsymyksestä kärsii ajoittain jopa viidennes väestöstä.