Entinen pomoni ja nykyinen pomon pomoni Susanna Wilén kirjoitti intertekstuaalisen ja kaikkea muuta kuin virkamiesharmaan pohdinnan viimeisimmässä LSV-lehdessä otsikolla ”Sote, mistä yö alkaa?” Ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen verrata sote-virkamiestä ja natsiupseeria, mutta virkamiehen vastuu yhdistää tätä eettistä pohdintaa.

Huomaammeko, milloin valo muuttuu pimeäksi, milloin hyvä tarkoituksemme muuttuu tuhoksi?

Sote-säästöjen äärellä on varmasti moni muukin kollega liikkunut aika synkissä vesissä viime vuosina. Lääkärin etiikkaan kuuluu terveyden edistäminen, sairauksien ehkäiseminen, sairaiden parantaminen ja kärsimyksen lieventäminen. Kun fokus siirtyy suorasta potilastyöstä toisten työn mahdollistajaksi, johtajan rooliin, samat eettiset periaatteet säilyvät. Mutta jos on joskus vaikeaa nähdä yksittäisen potilaan hoidossa, mikä ratkaisu parhaiten näitä periaatteita palvelisi, kokonaisen väestön hoitamisessa maisema muuttuu vielä sumuisemmaksi.

Etiikasta

Suomalaiseen – sanoisinko kekomäkeläiseen – lääkärin etiikkaan liittyy vahvasti myös vaihtoehtoiskustannuksen ajatus. Hoidon hinta ei ole euroja vaan se, mitä jää tekemättä.

Tämä realiteetti on astunut hyvinvointialueuudistuksen myötä entistä lähemmäksi myös muiden kuin työkseen eurojen kanssa painivien lääkärien elämää. Kustannustietoisuus on hyvä asia, ja ainakin oma kokemukseni nuorten kollegoiden ohjaamisesta on, että se on lisääntymässä.

Hyvä renki on tässäkin kuitenkin huono isäntä. Eurot eivät saa vaikuttaa siihen, miten yksittäisen potilaan hoidamme, ja silti ne vaikuttavat siihen, miten hänet hoidamme.

Rajalliset eurot ovat entistä vahvemmin läsnä meidän jokaisen ammattilaisen arjessa. Osassa työpaikkoja on pyöritty läpi jo useammatkin yt-kierrokset. Säästöjä haetaan muidenkin työpaikoilla, oli se sitten kahvimaidoista, vuokralääkäreistä tai suppeammasta haavatuotevalikoimasta.

Jos aiemmin erikoissairaanhoidolla oli ainakin kuvainnollisesti ”piikki auki” kuntien suuntaan, nyt konkreettisemmin erikoissairaanhoidossa tehtävä sairauksien hoito ja perusterveydenhuollossa yritettävä ennaltaehkäisy kilpailevat samasta vähäisestä rahasta. Entistä konkreettisemmin samalla jaolla ovat myös esimerkiksi pelastusasemaverkosto ja lastensuojelu. Turvallisuuden ja turvallisuudentunteen kannalta elintärkeitä palveluita kaikki – kuinka näitä kukaan voi edes vaatia priorisoimaan.

Emme voi odottaa hiljaa

Priorisointia kuitenkin tarvitaan eikä ammattikuntamme voi odottaa hiljaa. Ammattitaitoamme ja etenkin taitoa nähdä suuria kokonaisuuksia ja niiden välisiä riippuvuuksia tarvitaan. Vaikka voi aluksi tuntua merkityksettömältä oman työn kannalta, jos ympärivuorokautisen hoivan paikkoja vähennetään maakunnan toisella nurkalla, se voi aiheuttaa leikkauspäivän peruuntumisen tai ambulanssin saapumisen kolaripaikalle liian myöhään.

Sote-alalla kaikki toiminnot ovat vahvoissa riippuvuusketjuissa keskenään ja voidakseen kohdentaa vähät eurot oikein, on näitä riippuvuussuhteita ymmärrettävä.

Myös alueet ovat riippuvuussuhteessa keskenään. Hyvinvointialueille valtion budjetista osoitettavaa osuutta koko kakusta tuskin voidaan suurestikaan kasvattaa – toki aina voi toivoa, että kakku kasvaisi eli valtion talous lähtisi nousuun. Näin alueet ajautuvat väistämättä kilpailuun myös keskenään. Jos jokin alue saa lisää rahaa parantuneen pitkäaikaissairauksien kirjaamisen myötä, on muilla vastaavasti vähän vähemmän. Epäterve asetelma tämäkin, koska yhteistyö tuottaisi parhaita säästöjä.

Kaikkien säästöjen äärellä on hyvä palata asioihin, joita on luvannut puolustaa.

Hieman alle 15 vuotta sitten lausuin sanat: ”Täytän lääkärin velvollisuuteni jokaista kohtaan ketään syrjimättä enkä uhkauksestakaan käytä lääkärintaitoani ammattietiikkani vastaisesti.” Olen lukenut valatekstiä aiemmin vain kliinikkolääkärin näkökulmasta, mutta yhtä paljon valalla on tarjottavaa myös lääkärijohtajalle tai lääkäripoliitikolle.

Kirjoittaja on äiti, akuuttilääkäri, esimies ja kaupunginvaltuutettu.