Viime viikolla Lääkärilehti uutisoi, että Keski-Suomen hyvinvointialueen johtaja päätti poistaa viranhaltijapäätöksellään johtajaylilääkärin hyvinvointialueen johtoryhmästä. Pohjois-Savon hyvinvointialue piti 9.6–18.8.2026 neuvottelut, jotka koskivat johtamistasoja 1 ja 2 sekä asiantuntijajohtajarakennetta eli toimialajohtoa, palvelualuejohtoa ja asiantuntijajohtajia, yhteensä 28 ylintä viranhaltijaa.

Lääkäreiden poistamista ylimmästä johdosta terveydenhuollossa, myös yksityisellä puolella, pohdittiin Lääkärilehdessä 19.8.2026. Onko tavoitteena säästää johtajien palkoista vai tehdä muutkin säästöpäätökset helpommiksi, kun potilaiden hoitoa puolustavat tahot poistetaan? Poliittiset päättäjät ilmeisesti jatkavat aluevaltuustoissa entiseen tapaan entisillä palkkioilla.

Kun byrokratian lisääntyminen ja vuokrafirmat karkottivat lääkäreitä perusterveydenhuollosta samalla, kun Valvira uhkasi sakkorangaistuksella laitoksia, jotka eivät pysyneet hoitotakuun aikatauluissa, alettiin sairaanhoitajia asettaa portille tekemään diagnooseja ilman koulutusta ja estämään potilaita pääsemästä lääkärin vastaanotolle. Olen samaa mieltä Kelan pääjohtajan kanssa siitä, että tämän järjestelmän tuottamia ongelmia potilashoidolle ei ole asiallisesti arvioitu, koska viivästyneiden diagnoosien vaikutuksia ei ole analysoitu. Tämä vaatisi paljon selvitystyötä eikä ehkä ole mahdollistakaan.

Helsingin sanomien eilisessä (20.8.2026) uutisessa kerrottiin proviisori Harry Zwiersin kollegoineen tekemästä kansalaisaloitteesta myöntää farmaseuteille oikeus määrätä lääkkeitä ja tutkia potilaita tarkkaan rajatuissa akuuteissa sairauksissa. Tällaisia yksinkertaisia sairauksia voisivat olla korvakäytävän tulehdus, virtsatieinfektio, silmätulehdus, streptokokin aiheuttama nielutulehdus ja vyöruusu.

Lisääntynyt rooli

Farmasistien rooli lääkehoidossa on jatkuvasti lisääntynyt esimerkiksi sairaalafarmaseuttien myötä. Myös perusfarmakologian opetusta antavat lääkäreille yhä enenevässä määrin farmaseutit, eivät lääkärifarmakologit. Kliiniset farmakologit ovat edelleen lääkäreitä, mutta heitä on aivan liian vähän tarpeeseen verrattuna.

Ulla Ora (STT) kirjoitti 1.4.2014, että yhä useamman apteekin yhteydessä on tarjolla maksullisia terveyspalveluita. Vuonna 2024 apteekkien yhteydessä toimivia erillisiä terveyspisteitä on noin 30 apteekissa eri puolilla maata. Näissä pisteissä annetaan maksua vastaan esimerkiksi rokotuksia ja tehdään korvahuuhteluita. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite toteuttaa alueen apteekkien kanssa pilottityönä kohdennettuja lääkityksen tarkistuksia palveluseteleillä. Palvelu on suunnattu paljon lääkkeitä käyttäville ikääntyneille. Apteekkariliitto on esittänyt sosiaali- ja terveysministeriölle, että siellä perustettaisiin työryhmä selvittämään, mikä on apteekin rooli hyvinvointialueella.

Apteekkien kiinnostus laajentaa toimintaansa lääketieteen puolelle saattaa johtua ainakin kahdesta tekijästä.

Apteekkien taloutta muuttava lainsäädäntö valmistui vuoden 2025 lopulla. Fimean arvion mukaan lainsäädäntö tulee muutosten jälkeenkin ajamaan kymmeniä apteekkeja tappiollisiksi ja vielä enemmän kannattamattomiksi (Teija Sutinen, HS 8.12.2025). Fimean mukaan ”apteekkien mahdollisuudet sopeuttaa toimintaansa ovat rajalliset, sillä lääkkeiden hinnoittelua, lääkevaraston kokoa, henkilökunnan määrää ja osaamista sekä aukioloaikoja säädellään vahvasti lailla”.

Toinen keskeinen tekijä liittyy potilaiden vaikeuksiin saada apua lääkäriltä. Lähipalvelut ovat sote-uudistuksen myötä kadonneet monelta alueelta eikä kaikissa suurissa kaupungeissakaan pääse lääkärin vastaanotolle hyväksyttävässä ajassa.

Yhdenvertaisia palveluja?

Palataan vielä proviisori Zwiersin kansalaisaloitteeseen. Apteekkari toteaa Helsingin sanomien jutun lopussa ”Apteekeilla on lisäksi se vahvuus, että me todella tunnemme asiakkaamme. Varsinkin pienissä apteekeissa.” Farmaseutit tuskin tuntevat potilaittensa kaikkia sairauksia tai kuten oikeastaan pitäisi sanoa ”yksilöllistä biopsykososiaalista kokonaisuutta”. Tosin nykyjärjestelmässä ei moni lääkärikään tunne jatkuvasti vaihtuvia potilaitaan. Suurin osa terveydenhuoltoa käsittelevästä puheesta ja kirjoittelusta keskittyy säästöihin ja toimiin, joilla vähennetään potilaiden saatavissa olevia hoitoja ja irtisanotaan työntekijöitä, joista vielä muutama vuosi sitten oli kova pula. Tätä yhtälöä on vaikea ymmärtää.

Hyvä asia on kuitenkin, näin uskon, että enemmistö päättäjistäkin on ymmärtänyt, että omalääkärijärjestelmä on ainoa, joka luo mahdollisuuden potilaan tuntemiseen yksilöllisenä biopsykososiaalisena kokonaisuutena ja hoidon jatkuvuuden. Tällöin potilas saa sekä diagnoosin että hoidon lääkäriltä, ei muilta kevyen lisäkoulutuksen saaneilta ammattilaisilta. Tämä tietysti edellyttää, että omalääkärillä on myös aikaa perehtyä potilaisiinsa.

Sote-uudistus lupasi yhdenvertaisia palveluja kansalaisille. Toisin kävi.

Toivottavasti ihme tapahtuu ja tulevaisuudessa niin omalääkärit kuin apteekitkin voivat jatkossa tarjota koulutuksensa mukaisia palveluja myös pienillä paikkakunnilla.

Kirjoittaja on LKT, professori emerita ja tutkimusjohtaja, Helsingin yliopisto.