Myytti siitä, että johtamistehtävät eivät kiinnosta nuoria lääkäreitä, ei vaikuta pitävän paikkaansa.

Menneellä viikolla pääsin puhumaan lääkärijohtamisesta nuorille, johtamisesta kiinnostuneille kollegoille. Luentosarjan tavoitteena on innostaa hankkimaan työkaluja ja osaamista johtamistehtäviin – ja oman luentoni osalta muistuttaa, että johtajakin on ihminen, erehtyvä ja epäröivä, mutta myös oppiva ja välittävä.

Lääkäriliiton Lääkäri 2018 -tutkimuksen julkaisemattoman tiedon mukaan joka viides naislääkäri ja joka kolmas mieslääkäri toimii parhaillaan esimiestehtävissä. Saman aineiston mukaan lähes yhdeksällä kymmenestä esimiestehtävissä jo toimivista on jotakin johtamiskoulutusta. Laajaa johtamiskoulutusta oli vähintään joka kymmenennellä. Samaan aineistoon perustuen Valtteri Korkiakoski ym. kirjoitti Lääkärilehdessä 11/2021 lääkäreiden kiinnostuksesta johtotehtäviin. Aineiston perusteella useampi kuin joka kolmas junioriasemassa oleva mies- ja joka neljäs naislääkäri olivat kiinnostuneista johtotehtävistä, eikä myytti siitä, että johtamistehtävät eivät kiinnosta nuoria lääkäreitä, vaikuta pitävän paikkaansa.

Aineiston perusteella lääkäreillä on ammattikuntana merkittävän usein esimiestehtäviä ja onneksi myös kiinnostusta siihen. Lääkäreiden esimiesasemaa oman asiantuntijajoukkueensa johtajana ja terveydenhuollon moniammatillisissa tiimeissä onkin pitkään pidetty lähes itsestäänselvyytenä, vastuun kanssa käsikkäin kulkevana mandaattina. Vastuun ja päätäntävallan tuleekin niin tehdä, jotta päätökset – hyvät ja huonot – menevät iholle muutenkin kuin teoriassa.

Lääkärien johtajalta on tähän asti lähes poikkeuksetta odotettu myös substanssiosaaminen, joskin aiempaa harvemmin vaaditaan kaikkein parasta kliinikkoa vastentahtoisesti käyttämään aikaansa joukkueenjohtajana. Samoin kuin merimiehet ottavat mieluummin johtajakseen kapteenin kuin maakravun, lääkäriyden etiikan ja professioon liittyvien reunaehtojen omakohtainen tunteminen on usein ollut eduksi tätä ammattiryhmää luotsatessa. Kuten kapteeninkaan kohdalla, pelkkä lääkäriys ei silt tee automaattisesti hyvää johtajaa – vaan omasta halustaan, yhteisen tavoitteen liimaamasta toveruudesta tai kiintymyksestään johtajaa seuraavat yksilöt tekevät.

Hyvältä johtajalta, lääkäri tai ei, odotetaan nykypäivänä kykyä purkaa kompleksit asiat ymmärrettäväksi ja yksinkertaisiksi kokonaisuuksiksi ja luoda innostava visio tulevaisuudesta, osaamista muuttaa strategia konkreettiseksi toimintasuunnitelmaksi ja vielä taituroida tunnetaidoillaan synnyttääkseen sitoutumista ja luottamusta. Näiden odotusten ympäröimänä moni johtaja huomaa täydellisyyden myytin olevan kuin taivaankansi Atlaksen harteilla, painava ja paikalleen jättävä. Yhä useammin taitava johtaja ymmärtää oman epätäydellisyytensä ja tunnistaa oman kyvykkyytensä rajat. Onnistuva johtaja kokoaakin kyvykkyyksien kirjon ympärilleen, eikä haali illuusiota itsestään omnipotenttina.

Luentooni valmistavassa pienessä, 87 kollegan otoksella tehdyssä kyselyssä lääkärijohtaminen koettiin palkitsevaksi ja innostavaksi, mutta myös kuormittavaksi. Kuormittavina asioina nostettiin esiin kohtuuttomia tai sanoittamattomia odotuksia, organisaation ratkaisukyvyn ja oman yksikön johtamisen ristiriitoja, palautteen saamisen ja antamisen vaikeutta ja epäonnistumisten kanssa yksin jäämistä. Perehdytystä johtamistehtäviin sai hyvin harva. Kun olosuhteet pitävät sisällään liian paljon tehtäviä ja riittämättömästi aikaa, voi idealismi karista.

Toisaalta lääkäriesimiehet kokevat tehtävänsä palkitseviksi. Tiimien tai yksittäisten alaisten onnistuminen, yhteen maaliin työskentely, uusien hyvien toimintatapojen kehittäminen ja potilaiden sijasta kokonaisten potilasryhmien auttaminen ja terveydenhuollon toimintaan vaikuttaminen oli monelle syvästi iloa tuottava. Jopa varsinaisen lääkärin perustehtävien ulkopuolelle jäävien tehtävien laaja-alaisuus kiinnosti: talousarvion tekeminen, lean ja strategian pohtiminen ei kavahduttanut montaakaa. Kouluttautumiseen oltiin valmiita ja siihen toivottiin mahdollisuuksia.

Miksi johtamista on syytä pitää nyt tapetilla?

Monelle hyvinvointialueella käydään kiivasta keskustelua esimiesten määrästä uusissa organisaatioissa. Määrän sijasta tulisi enemmän puhua laadusta, vaikka se onkin hankalammin mitattavaa ja siksi helpommin sivuutettavaa. Määrä harvoin korvaa laatua ja laatu harvoin tarkoittaa suurempaa määrää. Tarvitsemme ihmisistä kiinnostuneita, liikkeelle panevia visioita maalaavia, uutta keksiviä ratkaisijoita ja monimutkaisuutta selkeästi tulkitsevia ja johtamiskoulutettuja johtotiimejä, joissa on lääkäreitä ja muita sote-ammattilaisia – johtajia, joita seurataan. Vaikka sellainen johtaminen vaatii paljon, se antaa työhyvinvointia, turvallisuutta, asiakaspalvelua ja parempia tuloksia useimmilla vaikuttavuuden mittareilla varmemmin kuin yksikään strategia yksin.

On tärkeää, että sote-sektorin ammattilaiset, lääkärit mukaan lukien, ovat edustettuina vastuidensa aktiivisina johtajina hyvinvointialueilla. Kiinnostusta tehtäviin on ja sille tulee antaa tilaa.

Kirjoittaja on palveleva johtajaylilääkäri Kanta-Hämeestä.