Terveydenhuolto

Husin omistajien säästöpäätös kuohuttaa

Husin hallituksen jäsen Osmo Soininvaara erosi hallituksesta.

Minna Pihlava

Husin yhtymäkokous pienensi torstaina ensi vuoden talousarviokehystä 43,6 miljoonalla eurolla yhtymähallituksen esityksestä.

Vuoden 2025 talousarviokehyksen summa on yhtymäkokouksen päätöksen mukaan 2,401 miljardia.

Talouden sopeutustarve oli ennen päätöstä 55 miljoonaa, joten sopeutusvaade kasvoi noin 99 miljoonaan euroon.

Lisäksi vuoden 2024 mahdollinen alijäämä on katettava vuonna 2025.

Husin toimitusjohtaja pelkää päätöksen vaikutuksia.

– Yhtymäkokouksen päätös leikata Husin talousarviokehystä valmiiksi poikkeuksellisen vaikeassa taloudellisessa tilanteessa vaarantaa jo kykymme hoitaa perustehtäväämme, sanoo Husin toimitusjohtaja Matti Bergendahl tiedotteen mukaan. 

Yhtymäkokous on Husin ylin päättävä elin, jossa päätösvaltaa käyttävät Uudenmaan hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin nimeämät yhtymäkokousedustajat. 

Hus ei saa suoraa rahoitusta valtiolta. Kaikki ulkoinen rahoitus tulee Uudenmaan hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin kautta. 

Husin yhtymähallituksen jäsen Osmo Soininvaara (vihr.) ilmoitti torstaina iltapäivällä eroavansa hallituksesta.

– Katson, että yhtymäkokouksen päätösten jälkeen Husin hallitus ei voi edes teoriassa toimia lakia rikkomatta, hän perustelee päätöstä blogissaan .

Päätöksiä uuteen käsittelyyn

Hus tiedotti aiemmin uusista lisäsäästötoimista. Rekrytointikielto, palkkojen jäädytys ja tehtävä- ja nimikemuutosten jäädyttäminen astuivat voimaan torstaina.

Tämän vuoden talousarviosta Hus on säästänyt tähän mennessä 130 miljoonaa euroa. Omaisuuden myynnistä Hus tavoittelee 15 miljoonan euron tuloja.

Säästösuunnitelmiin kuuluu palveluverkkomuutoksia, josta Husin yhtymähallitus teki päätöksiä 6. toukokuuta.

Päätöksiin on kohdistunut oikaisuvaatimuksia. Palveluverkkoa koskevassa päätöksenteossa on esitetty olleen läsnä esteellisiä henkilöitä. Husin yhtymähallitus kokoontuu tämän vuoksi ylimääräiseen kokoukseen 17. kesäkuuta ja tekee päätökset uudelleen.

Kirjoittaja

Minna Pihlava

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030