Lehti 10: Terveydenhuolto 10/2014 vsk 69 s. 714 - 719

EVO-pisteiden ja Julkaisufoorumin tasoluokituksen vertailu terveystutkimuksen arvioinnissa

Lähtökohdat

Valtion rahoitus terveydenhuollon erityisvastuualueiden yliopistotasoiselle terveyden tutkimukselle perustuu niiden julkaisemien tutkimusten tuottamiin EVO-pisteisiin, jotka pohjautuvat julkaisu- kanavien impaktilukuihin. Tieteellisten seurain valtuuskunta on laatinut julkaisutuotannon laadun indikaattoriksi uuden luokituksen, Julkaisufoorumin (JUFO), jota opetus- ja kulttuuriministeriön on tarkoitus soveltaa yliopistojen valtionrahoitusmallissa vuodesta 2015 alkaen. Tässä tutkimuksessa vertaillaan EVO-pisteisiin ja Julkaisufoorumin tasoluokitukseen perustuvia arviointimenetelmiä.

Menetelmät

Aineistona ovat viiden erityisvastuualueen EVO-kriteerit täyttävät artikkelit kansainvälisissä ja kotimaisissa julkaisuissa vuodelta 2010. EVO- ja JUFO-menetelmien avulla mitattiin kunkin erityisvastuualueen tutkimustuotos. PubMed-tietokannan Broad Subject -termejä käyttäen laskettiin tutkimusalojen artikkelien kokonaismäärät sekä niiden EVO- ja JUFO-pistemäärät. Lisäksi selvitettiin, kuinka suuri osuus kunkin alan artikkeleista täyttää PubMedin mukaiset näytön tasojen (A-C) kriteerit.

Tulokset

EVO-pisteisiin ja Julkaisufoorumin tasoluokitukseen perustuvat mittausmenetelmät antavat lähes yhdenmukaiset tulokset erityisvastuualueiden tutkimustuotoksen arvioinnissa. Artikkelien näytön tasoa koskevat tulokset poikkeavat kuitenkin olennaisesti julkaisujen tuottamiin pistemääriin perustuvasta tutkimusalojen välisestä vertailusta.

Päätelmät

Julkaisufoorumin tasoluokitus on yhtälailla käyttökelpoinen erityisvastuualueiden tutkimustuotoksen arvioinnissa kuin EVO-pisteytys. JUFO-luokitus ottaa EVO-pisteitä paremmin huomioon kliinisen tutkimuksen, pienet erikoisalat ja kotimaiset julkaisut. Kumpikaan arviointimenetelmä ei kuitenkaan perustu tutkimustyöstä tehtyihin artikkeleihin vaan niiden julkaisukanaviin. Artikkelien näytön tason ottaminen mukaan arviointiin huomioisi myös kliinisen tutkimustyön laadun.

Helena TähtinenPäivi RautavaRisto-Pekka Happonen

Valtio rahoittaa yliopistotasoista terveyden tutkimusta myöntämällä varoja erityisvastuualueiden (erva) tutkimustoimikunnille, jotka päättävät rahoituksen osoittamisesta tutkimushankkeille (1). Rahoitus on vuodesta 1994 alkaen määräytynyt erityisvastuualueen yksiköiden tuottamien EVO-pisteiden…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat