Viisi Oysin lääkäriä Oulun yliopiston kliinisen alan professoreiksi Uusi toimintamalli mahdollistaa käytännön potilastyön ja kliinisen tutkimuksen yhdistämisen aiempaa joustavammin. Ulla Toikkanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 2.9.2021 Kommentteja
THL ehdottaa kolmatta koronarokoteannosta tietyille ryhmille Kolmansia annoksia ryhdyttäisiin ensimmäisenä antamaan niille, joiden immuunivaste on alentunut. Ulla Toikkanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 2.9.2021 Kommentteja
Suomeen ei ole tuotu Modernan koronarokote-erää, jota epäillään tuotevirheestä Japanissa selvitetään kahta kuolemantapausta. Minna Pihlava Avoin artikkeli Ajankohtaista 1.9.2021 Kommentteja
Lääkäriavusteinen itsemurha ja eutanasia jakoivat asiantuntijaryhmän mielipiteet Työryhmän mukaan palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa tulee kehittää. Tiiamari Pennanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 31.8.2021 Kommentteja
Potilasvahinkoilmoitusten määrä nousi viime vuodesta Vahingoista ilmoitettiin edelleen vähemmän kuin ennen pandemiaa. Ulla Toikkanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 31.8.2021 Kommentteja
Turussa tuhkarokkoa Kahden viikon aikana Tyksissä on varmistunut kaksi tapausta pienillä rokottamattomilla lapsilla. Minna Pihlava Avoin artikkeli Ajankohtaista 31.8.2021 Kommentteja
Teholle joutuvat koronapotilaat ovat nyt rokottamattomia Koronan vaikea tautimuoto on samankaltainen kuin ennenkin, delta ei ole tuonut siihen muutosta. Anne Seppänen Avoin artikkeli Ajankohtaista 31.8.2021 Kommentteja
Hus toivoo sote-ammattilaisille kolmatta koronarokotetta Pikainen kansallinen päätös kolmannen rokotekierroksen aloittamisesta olisi tärkeä. Anne Seppänen Avoin artikkeli Ajankohtaista 30.8.2021 Kommentteja
Rokotusvälin lyhentäminen kahdeksaan viikkoon on helpottunut Suomeen on saapunut hyvin rokotteita, ja yli 80 prosenttia rokotettavasta ikäluokasta on saanut rokotuksen. Minna Pihlava Avoin artikkeli Ajankohtaista 30.8.2021 Kommentteja
Latvia nousi suosituimmaksi maaksi Koronasta huolimatta suomalaisten lääketieteen opiskelijoiden määrä ulkomailla kasvoi. Ulla Toikkanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 30.8.2021 Kommentteja
Kuolleisuus ensimmäisen koronarokotuksen jälkeen vähäisempää kuin rokottamattomilla THL selvitti rokotettujen kuolleisuutta kolme viikkoa ensimmäisen rokoteannoksen saamisen jälkeen ja vertasi sitä rokottamattomien kuolleisuuteen. Ulla Toikkanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 27.8.2021 Kommentteja
Ema aikoo arvioida harvinaisen tulehdusoireyhtymän yhteyttä koronarokotukseen MIS-tulehdusoireyhtymää on havaittu erityisesti lapsilla ja nuorilla aikuisilla koronavirusinfektion sairastamisen jälkeen. Ulla Toikkanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 27.8.2021 Kommentteja
Sateenkaarilääkärit kohtaavat syrjintää Moni kokee, ettei heillä ole ketään kenelle puhua, kertoo Sakris Kupila. Tiiamari Pennanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 34/2021 Kommentteja
Virtuaalisesta pakopelistä apua nuorten kuntoutukseen Pakopelissä nuoret ratkovat arjen pulmia. Tiiamari Pennanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 34/2021 Kommentteja
Mobiilisovelluksia neurokirjon nuorten avuksi Tampereen ammattikorkeakoulun Nepsy Tools -hankkeessa kehitetään mobiilisovelluksia, jotka auttavat neurokirjon nuorten arjessa pärjäämistä, opiskelukykyä ja työelämään sijoittumista. Tiiamari Pennanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 34/2021 Kommentteja
Lääkärit taiteilevat potilaiden kanssa Sairaala Novassa Jyväskylässä kokeillaan osallistavan taiteen menetelmiä. Tiiamari Pennanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 34/2021 Kommentteja
Unitutkimukseen uusi laboratorio Itä-Suomen yliopistoon Itä-Suomen yliopiston sovelletun fysiikan laitokselle perustetaan uusi tutkimuslaboratorio SmartSleep Lab. Laboratoriokokonaisuus tarjoaa unitutkimukselle ainutlaatuiset puitteet sekä mahdollistaa terveysteknologiatoimijoille monipuolisen testausympäristön, kerrotaan tiedotteessa. Tiiamari Pennanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 34/2021 Kommentteja
Siun sote ottaa aikalisän Aster-hankkeessa Päätös Aster-tietojärjestelmän valinnasta siirtyy. Pekka Nykänen Avoin artikkeli Ajankohtaista 26.8.2021 Kommentteja
Toisiolain siirtymäaika pitenee Lain vaatimuksia tietoturvallisuudesta sovellettaisiin vasta ensi vuoden toukokuussa. Tiiamari Pennanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 26.8.2021 Kommentteja
Koronavirustapausten määrä Suomessa laskusuunnassa Tartuntojen ilmaantuvuus väheni lähes kaikissa ikäryhmissä. Tiiamari Pennanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 26.8.2021 Kommentteja
Ensihoito siirtää potilaan poliisin haltuun ani harvoin Tiede Ensihoito siirtää potilaan poliisin haltuun ani harvoin Husin rekisteritutkimus selvitti työnjaon turvallisuutta väkivaltaisen potilaan hoidossa. Avoin artikkeli
Lasten ADHD:n hoitoa pitää keskittää Keskustelua Lasten ADHD:n hoitoa pitää keskittää Diagnostiikan, hoidon ja osin seurannan voisi perusterveydenhuollossa keskittää vain joillekin lääkäreille, kirjoittavat Terhi Aalto-Setälä ja Marke Hietanen-Peltola. Avoin artikkeli
Sota Ukrainassa lisää tuberkuloosin leviämistä Terveydenhuolto Sota Ukrainassa lisää tuberkuloosin leviämistä Valtakunnallisessa tuberkuloosipäivässä kuullaan muun muassa epidemiologisesta tilanteesta ja eristyksiin joutuneen potilaan vertaistuesta. Avoin artikkeli
Miten meistä tulee lääkäreitä Kommentti Miten meistä tulee lääkäreitä Löydämme paikkamme kollegojen kanssa ja kautta, kirjoittaa Saana Mäenpää. Avoin artikkeli
Polven rakenteelliset nivelvauriot näkyvät jo kolmekymppisillä Tiede Polven rakenteelliset nivelvauriot näkyvät jo kolmekymppisillä Radiologi muistuttaa suhteuttamaan löydökset aina potilaan kokonaiskuvaan. Avoin artikkeli
Miten onnistua omalääkärinä? Kliininen työ Miten onnistua omalääkärinä? Uusi täydennyskoulutus kiinnosti lääkäreitä. Avoin artikkeli