Millimoolit, milligrammat, prosentit ja psykoterapia (pääkirjoitus SLL 9/2002)
Lääkehoidon paradigma on lääketieteen mammutti: hyvä lääke on täsmälääke, joka parantaa sairauden kauniilta ja rumalta, hyvältä ja pahalta, maassa ja vaikka kuussakin. Oikea sairaus on geenivirhe, reseptorivika tai esimerkiksi bakteeri-infektio. Mielenterveyden häiriöt ovat yksilöllisempiä. Oireita tutkivat ja parantavat hoidot, kuten kognitiiviset behavioraaliset psykoterapiat, voidaan kenties puristaa satunnaistetun kliinisen kokeen muottiin. Sen sijaan sisäisiä objektisuhteita tai todellisia ihmissuhteita arvioivat ja hoitavat terapiamuodot eivät näitä kokeita välttämättä koskaan läpäise (4,5). Tällöin saattaa olla tyynnyttävän helppoa paukuttaa kognitiivisen behavioraalisen terapian rumpua, lujaa mutta epätahtiin, sillä näytöt voivatkin olla vain näennäisiä (6). Olisikin ehkä löydettävä uusia menetelmiä erilaisten psykoterapiamenetelmien arviointiin – tai ainakin myönnettävä, ettei pituutta mitata vaa’alla.