Ajan­kohtai­sta

Kirurgian koulutus kiinnosti lääkärisijoittajia

Kirurgien koulutusta kehittävä Osgenic-yhtiö on kerännyt sijoittajikseen poikkeuksellisen suuren joukon lääkäreitä.

Pekka Nykänen
Kuvituskuva 1
Osgenic

Helmikuun lopulla päättyneelle viiden miljoonan euron sijoituskierrokselle osallistui 130 lääkäriä. Yhteensä Osgeniciin on nyt sijoittanut yli 250 lääkäriä.

Osgenic rakentaa ohjelmistoja, jotka auttavat erikoistuvia kirurgeja valmistautumaan leikkauksiin ja toimivat kouluttajien työkaluina.

Yhtiö rakensi ratkaisunsa aluksi yksin keinotodellisuuteen ja VR-laseihin, mutta julkaisi helmikuussa nettipohjaisen alustan, jota voi käyttää myös ilman VR-laseja.

Aineisto sisältää leikkausvideoita ja anatomian visualisaatioita. Virtuaalitodellisuuden suurimmat hyödyt haetaan nyt 3D-anatomian hahmottamisesta.

Lääketiede edellä

Toimitusjohtaja Arne Schlenzka kertoo yhtiön perustamisesta lähtien saaneensa yhteydenottoja lääkäreiltä sijoitusmielessä.

– Olemme kehittäneet tuotettamme lääketiede edellä, hän arvioi syyksi.

Alustalla voi perehtyä viiteen leikkaukseen. Ne ovat koniotomia, säären faskiotomiat, nilkan avaukset, keskihermon vapautus ja lonkan totaaliprotetisaatio. Seuraavaksi ovat mukaan tulossa pleuradreenin laitto ja deltopektoraaliavaus.

Lue myös

Tuoreella rahoituskierroksella kerätyt varat on tarkoitus käyttää koulutusalustan ja virtuaalitodellisuuden kehittämiseen sekä kaupallistamiseen. Virtuaalitodellisuudessa tavoitellaan vapaata pehmytkudosleikkaamista eli virheiden tekemisen mahdollisuutta. Tavoite on ehkäistä komplikaatiota ja parantaa hoidon laatua.

Osgenic on saanut tänä vuonna viisi uutta asiakasta: Leipzigin Yliopistosairaalan, KYS:n, Porvoon sairaalan, Kokkolan sairaalan ja Mehiläisen. Leipzigin yliopistosairaala on aloittamassa riippumattoman tutkimuksen alustan hyödyistä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030