Ajan­kohtai­sta

Lääkärivajeesta kärsivä Siun sote ei lannistu

Rekrytointia pyritään helpottamaan työoloja uudistamalla.

Anne Seppänen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Pula terveyskeskuslääkäreistä on saanut Siun soten väen pohtimaan, miten lääkärien ja hoitajien työ terveysasemilla voitaisiin ajatella uudella tavalla. Tuorein avaus on tehty tammikuussa Kiteen terveysasemalla, jossa on muutamassa viikossa päästy hoitojonoista moniammatillisen tiimimallin avulla.

– Emme toimi enää yksin vastaanotoilla. Nyt palvelu rakentuu asiakkaan ympärille tiimeihin, joihin kuuluu lääkärien lisäksi sairaanhoitajia, terveydenhoitajia, terveyskeskusavustajia, sekä fysioterapeutti ja pian mielenterveyshoitajakin, kertoo ylilääkäri Juho Kähäri.

Jopa kymmenhenkinen tiimi toimii valtaosan ajasta samassa tilassa, ja asioita voidaan ratkoa yhdessä. Palvelutarpeen ratkaiseminen alkaa heti potilaan otettua yhteyttä. Usein asia saadaan hoidettua jo samana päivänä.

Lääkärin rooli muuttuu enemmän konsultoivaksi. Toisaalta myös lääkärin on helppo konsultoida kollegaa tai vaikkapa kokenutta diabeteshoitajaa.

– Olen tyytyväinen ensimmäisiin viikkoihin. Yhdessä tekeminen on vähentänyt kuormitusta, päivät eivät tunnu niin raskailta, ja kuitenkin saan enemmän aikaan, sanoo terveyskeskuslääkäri Pirjo Valkeapää.

Tiimimallia kokeillaan myös Kesälahden terveysasemalla, ja sitä on tarkoitus laajentaa muille terveysasemille.

Uudistuksia ja vanha kunnon puskaradio

Mitä syrjäisemmästä terveysasemasta on kyse, sitä vaikeampi lääkäreitä on saada. Siun soten tilanne on nähtävissä myös Lääkäriliiton tuoreen terveyskeskusten lääkäritilanne -tutkimuksen tuloksista.

– Käytännössä käytettävissä on tällä hetkellä 80–90 lääkärin työpanos. Virkoja terveysasemilla on 117, kertoo vastaanottopalvelujen palvelujohtaja Jussi Malinen.

– Yliopistokaupungit vetävät lääkäreitä puoleensa. Lisäksi meillä on ikääntyvä väestö ja hoidamme monisairaita potilaita. Nuorille lääkäreille työkenttä on haastava.

Työolosuhteita uudistamalla pyritään helpottamaan rekrytointia.

– Ei meillä ole oikein vaihtoehtoja, jotain täytyy tehdä toisella tavalla, Malinen sanoo.

Lue myös

Resurssilääkärien avulla autetaan niitä terveysasemia, joilla pula lääkäreistä on akuutti. Osa kokeneista lääkäreistä on resurssilääkärin roolissa ja vaihtaa tilapäisesti työpistettä sinne, missä on vajetta.

– Olemme pohtineet paljon työnkuvia ja työnjakoa. On tärkeää, että ihmiset tekisivät oikeita asioita. Meillä on paljon hoitajavastaanottoja. Nyt kokeillaan myös avustavan henkilöstön tuomista vastaanotoille, Malinen kertoo.

Tärkeää on, että työtä ja työaikaa voi räätälöidä oman osaamisen ja esimerkiksi perhetilanteen mukaan. Myöskään puskaradion ja maineen merkitystä rekrytoinnissa ei Siun sotessa vähätellä. Yksi esimerkki on Juuan terveysasema, jonka neljä ja puoli virkaa ovat ensi elokuussa täynnä.

– Rekry on tehty paikallisesti omien kontaktien kautta ja mietitty verkostoissa, mitkä tekijät saisivat lääkärin tulemaan vaikkapa kolmeksi päiväksi viikossa Kuopiosta Juukaan töihin, Malinen kertoo.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030