Ajan­kohtai­sta

Länsi-Pohjan lääkärit kallistuvat ulkoistukseen

Lapissa kaavaillaan Suomen toistaiseksi suurinta ulkoistusta.

Miia Soininen
Kuvituskuva 1

Suurin osa Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin lääkäreistä kannattaa kuntien ja Mehiläisen kaavailemaa yhteisyritystä, arvioi lääkärien pääluottamusmies Pia Vittaniemi.

Sairaanhoitopiirin kunnat päättävät maanantaina yhteisyrityksestä, joka hoitaisi alueen terveyspalvelut 15 vuoden ajan. Toiminta kattaisi sekä Länsi-Pohjan keskussairaalan että perusterveydenhuollon. Kyseessä olisi Suomen tähän asti suurin terveydenhuollon ulkoistus.

Pia Vittaniemen mukaan asia ei ole yksinkertainen, ja lääkäreillä on monenlaisia mielipiteitä. Kaikki toivovat, että työpaikat säilyisivät.

– Henkilökohtaisesti ajattelen, että on kaksi huonoa vaihtoehtoa ja toinen on vähemmän huono. Maakunnan myötä sairaalaa ollaan ajamassa alas. Yhteisyritys säilyttäisi työpaikat, ja toiminta jatkuisi suurilta osin ennallaan.

Lääkärien näkemys voi ratkaista

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki huomauttaa, että lääkärien näkemyksellä voi olla tärkeä merkitys päätöksessä. Vastaavat suunnitelmat ovat kaatuneet monella paikkakunnalla lääkärien vastustukseen.

Työntekijöitä painavat eläkkeet, lomat ja monet muut virkasuhteeseen liittyvät asiat.

– Savonlinnassa lääkärit ilmoittivat yhtä lukuunottamatta, että jos yksityistäminen tulee, he irtisanoutuvat. Ilman lääkäreitä ei pysty pyörittämään sairaalaa, Myllymäki sanoo.

Myllymäen mukaan myös ideologinen puoli on kiinnostava kysymys. Hän pohtii, miten Kemin vahva vasemmisto suhtautuu ulkoistamiseen.

Ministeri huolissaan

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) on Helsingin Sanomien mukaan huolissaan Meri-Lapin kuntien suunnitelmista. Asetelma on hankala tulevan maakunnan kannalta.

Lue myös

Kati Myllymäen mukaan ministeriö ei voi estää ulkoistusta nykyisen lainsäädännön kautta. Ainoa este voisi liittyä kiinteistön omistukseen, mutta hän uskoo juristien ratkaisevan sen.

– Tämä on Kemin keskussairaalan puolustustaistelu, ja taistelu Kemin ja Rovaniemen välillä on jatkunut jo pitkään. Yhdessä maakunnassa on kaksi sairaanhoitopiiriä, hän sanoo.

Sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti viime viikolla ryhtyvänsä selvittämään Lapin sosiaali- ja terveyspalvelujen toteuttamista osana maakunta- ja sote-uudistusta.

Kuva: Sami Perttilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030