Ajan­kohtai­sta

Postiääniä annettu enemmän kuin sähköisiä

Lääkäriliiton valtuuskunnan vaaleissa on jättänyt äänen lähes 11 000 lääkäriä.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1

Lääkäriliiton valtuuskunnan vaalit vierähtivät viimeiselle viikolle. Äänestysaika loppuu perjantaina iltapäivällä kello 16.

Tähän mennessä 10 648 lääkäriä on äänestänyt vaaleissa. Enemmistö äänistä on annettu perinteisen postin kautta. Postin kautta oli jätetty viime viikon torstaihin mennessä ääniä yhteensä 5 833 kappaletta. Sähköisesti ääniä oli jätetty maanantaiaamuun mennessä yhteensä 4 815.

Viime vaaleissa vuonna 2015 äänioikeuttaan käytti 12 257 jäsentä. Tuolloin annetuista äänistä 6981 annettiin postitse, 5276 sähköisesti. Äänioikeutettuja oli kolme vuotta sitten suunnilleen 25 600. Tänä vuonna äänioikeutettuja on noin 27 100.

Äänestysaktiivisuus on ollut tänä vuonna vilkkaimmillaan heti uurnien avauduttua. Nukkuvia äänestäjiä on pyritty aktivoimaan muistutuskortin, tekstiviestein ja viestinnän avulla.

Lue myös

Ehdokkaita valtuuskunnan vaaleissa on yli 400. Ehdokkaiden joukosta valitaan 60-jäseninen valtuuskunta, jonka kausi kestää kolme vuotta. Valtuuskunta valitsee hallituksen.

– Valtuuskunta ja hallitus muodostavat liiton kannan keskeisissä lääkäreitä koskevissa kysymyksissä kuten koulutuksessa, palkkauksessa ja työoloissa. Äänestämällä vaikutat siihen, ketkä liiton keskeisiä kantoja ovat muodostamassa, sanoo Lääkäriliiton hallintojohtaja Jaana Heinonen.

Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030