Sotakirurgian jökönä

Sairaalamme liepeiltä otetuissa videoklipeissä näkyi ilmassa lentäviä tulipalloja ja liekit loimusivat. Erilaisia teorioita tapahtumista esitettiin, ja jossakin vaiheessa tajusin, että oikeasti on mahdollista kuolla täällä.

Onko minusta oikeaksi sotakirurgiksi?

Tuo sana herättää valtavasti mielikuvia: sekasortoa, verta, kuolemaa, täpärää pelastumista, taitoa, sankaruuttakin. Toisaalta ajatus sairaasta maailmasta. Pelastetaan ihmishenkiä, jotta nämä ihmiset jälleen toivuttuaan voisivat mennä uudestaan tappamaan ja tulemaan tapetuiksi. Ja sitten vielä tämä kirurgin näkökulma: onko minusta siihen?

Lääkärit ilman rajoja -järjestön (MSF) työ tapahtuu suurimmaksi osaksi sellaisissa maailmankolkissa, joissa on sekasortoista ja väestön mahdollisuudet elää normaaliksi mieltämäämme elämää eivät toteudu. Usein näillä alueilla on aseellisia konflikteja.

Matkustin Jemenin Mochaan, maaseudun asutuskeskukseen, jonka liepeillä sekä siviilit että sotilaat haavoittuvat päivittäin luodeista ja räjähdyksistä. Lisäksi on tutumpia kirurgisia ongelmia: umpilisäkkeentulehduksia, kureutuneita nivustyriä, keisarileikkauksia ja raskauskomplikaatioita.

Komennukseni alkoi rauhallisesti ja ehdin jopa ajatella, että saattaisin pitkästyä. Kunnes eräänä iltana ulkoa kuului outoa ääntä. Seuraavan yön vietimme patjoilla majoituksemme ns. turva-alueella kuunnellen räjähdyksiä ja katsellen videoklippejä, joita joku uskalias oli ottanut sairaalamme liepeiltä. Niissä näkyi ilmassa lentäviä tulipalloja ja liekit loimusivat.

Erilaisia teorioita tapahtumista esitettiin, ja jossakin vaiheessa tajusin, että oikeasti on mahdollista kuolla täällä. Olenhan aiemminkin tiennyt tämän, siis periaatteessa. Vasta nyt tämä asia oikein kunnolla pääsi mielen suojusten läpi ja ymmärsin, että tämä työ todella on vaarallista.

Seuraavana päivänä minut siirrettiin suuremman kaupungin suurempaan sairaalaan. Tässä toisessa sairaalassa ei yleensä työskentele ulkomaalaisia kirurgeja, mutta koska minulle ei ollut muutakaan käyttöä, sain tutustua toimintaan ja osallistuakin siihen.

Olin innostunut ja myös jännittynyt. Nyt voisi olla oiva tilaisuus oppia paljon, mutta kuinka pärjäisin?

Sain kuulla, että sijoituspaikkani on vilkas konfliktialueella sijaitseva sairaala, sellainen, jossa on paljon potilaita ja hyvin kokeneita kirurgeja. Niinpä, kun minulta kysyttiin kokeneisuudestani, sanoin, että eipä sitä juuri ole.

Kirurgia täällä on todellisuudessa enimmäkseen haavojen puhdistusta ja sitten vielä haavojen puhdistusta. Sen jälkeen, kun haavat ovat puhdistuneet, ne peitetään joko sulkemalla suoraan, ihosiirteellä tai kielekeplastialla.

Kun olin ollut täällä muutaman päivän ja osallistunut leikkaustoimintaan monen eri kirurgin kanssa, ovelleni koputettiin yöllä: "Can you do damage control laparotomy? We have to open a second table." "Yes I can." Kun saavuin ensiapuun katsomaan potilasta, kuulin laukaustenvaihtoa sairaalan ulkopuolelta.

Onneksi kävi niin, että toisessa salissa meneillään oleva leikkaus ehtikin loppua ennen kuin tämä uusi pöytä saatiin auki, ja sain kokeneen kollegan mukaani. Hänen avustaessaan sain tehtyä tuon damage control -laparotomian ja suuren revision selän haavaan ja menin takaisin nukkumaan.

Aikaisin aamulla ovelle koputettiin jälleen: "Dr Akram is tired from last night, can you do a laparotomy?" Nyt olikin käynyt pahasti: hemothorax, pneumothorax, pernavamma ja mahalaukkuvamma lähes ruokatorveen saakka. Lisäksi pirstaleinen murtuma käsivarressa ja epäily medianus- ja arteria brachialis -vammoista.

Tunsin kuuluvani joukkoon, kun Dr Akram vain käväisi leikkaussalissa ja ilmeisesti siis uskoi, että pärjäisin.

Jokainen neljästä työskentelyjaksosta, jotka olen MSF:n kohteissa kahden vuoden sisällä tehnyt, on ollut yllättävä. Etukäteen aina kuvittelee jotakin, ja sitten todellisuus onkin melko toisenlainen.

Se on ollut alusta asti selvää, että näillä matkoilla oppii valtavan paljon.

Kuten tässä olen kuvaillut, lääketieteestä, ja sitten tietysti itsestään ja maailmasta. En osaa päättää, mikä näistä opeista on ollut minulle arvokkainta.

Kirjoittaja on gastroenterologisen kirurgian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri sekä sivutoiminen kuvataiteilija.