Terveyskeskuksesta, kollegiaalisesti

Lääkärilehti kutsui Vuoden yleislääkäri -tunnustuksen 2020 ja 2019 saaneet lääkärit ­keskustelemaan ­työkuormasta ja alan ­houkuttelevuudesta.

Eksotessa työskentelevä Marita Räsänen on juuri siirtynyt Lappeenrannassa sijaitsevalta ­Sammonlahden hyvinvointiasemalta Ruokolahden ­hyvinvointiasemalle töihin. Tuire Saloranta on ­työskennellyt Vantaan Myyrmäen terveysasemalla vuodesta 2004. Molemmat ovat ­kouluttajalääkäreitä.

MARITA RÄSÄNEN:

Mikä olisi hyvä tapa ja oikea vaihe houkutella nuoria lääkäreitä erikoistumaan yleislääketieteeseen?

TUIRE SALORANTA:

Hyvä aika voi olla pian valmistumisen jälkeen, koska muuten sairaalamaailma saattaa imaista mukaansa. Toisaalta suoraan koulunpenkiltä on haastavaa tulla terveyskeskukseen. Työ on niin monipuolista, itsenäistä ja haastavaa.

Voisimmeko soveltaa Hollannissa käytössä olevaa työparitoimintaa, jossa erikoistuva tulee kokeneen lääkärin työpariksi? Työpari tukisi hoidon jatkuvuutta ja nuoren kehittymistä. Tuki on kaiken A ja O.

MARITA RÄSÄNEN:

Omalla työpaikallani kisälli ja konkari -asetelma on aika hyvin toiminut. Olemme opetusterveysasema ja koko on sopiva, 7–8 lääkäriä. Potilaatkin ovat tottuneet, että nuoret lääkärit ottavat vastaan, ja matalalla kynnyksellä joku meistä konkareista tulee tueksi.

TUIRE SALORANTA:

Kuulostaa tosi hyvältä. On tärkeää, että yksikkö on sopivan kokoinen. Meillä on Myyrmäessä 23 lääkäriä. Sitä kannattaisi jakaa tiimeihin tai pienempiin yksiköihin, että kehittäminen sujuisi ja tuttuus säilyisi.

Hyvä tiimin koko voisi olla 5–10 henkeä lääkärit ja hoitajat mukaan laskettuna.

MARITA RÄSÄNEN:

Työn hallinta tai työn merkityksellisyys ei toteudu liian suurissa tiimeissä.

Koen, että meillä asema on ihmisen kokoinen, sekä potilaita että työntekijöitä ajatellen. Saadaan riittävästi moniammatillisuutta, ja voi tehdä erilaisia työnkuvia.

TUIRE SALORANTA:

Miten näet, mitä tehtäviäsi voisi jokin toinen ammattiryhmä tehdä?

MARITA RÄSÄNEN:

Kun Eksote perustettiin, raja-aitoja murrettiin. Tykkään olla täällä töissä, koska minulla on valtava joukko muita ammattilaisia apuna.

Omahoitajat pitävät pitkäaikaissairaat ja paljon palveluja käyttävät hyppysissään. Fysioterapeutin suoravastaanotto on ehdoton. Psykiatrinen sairaanhoitaja ja riittävä määrä sihteerityövoimaa ovat myös tarpeen. Viimeisimmäksi meille on tullut palveluohjaaja, joka on sosiaalialan ammattilainen. Tämmöinen on ihan täydellinen tiimi.

TUIRE SALORANTA:

Omahoitaja kuulostaa ihanalta. Meillä oli parityöskentelyä noin kymmenen vuotta sitten. Se oli tosi kivaa, mutta vakansseja on siirretty muualle, esimerkiksi keskitettyyn puhelinpalveluun.

Nyt on yksi hoitaja kahta tai kolmea lääkäriä kohti, mikä on aivan liian vähän.

Oli näppärää, kun hoitaja oli viereisessä huoneessa. Hän oli loistava työpari ja yhteistyö molemmin puolin helppoa ja sujuvaa.

Meillä on kyllä fysioterapeutin suoravastaanottoa, psykiatrinen sairaanhoitaja ja jopa palvelunohjaaja, mutta kun hoitaja työparina puuttuu, homma klenkkaa.

MARITA RÄSÄNEN:

Luulen, että lääkärit edelleen liian vähän delegoivat asioita. Meistä saisi enemmän hyötyä ja kustannusvaikuttavuutta, jos uskaltaisimme ajatella, että potilaalle itselleen ja muille ammattilaisille voi delegoida aika paljon.

Perinteisen delegoinnin lisäksi voisi hyödyntää digitaalisuutta nykyistä enemmän. Toivon tosin, että digivälineet kehittyvät vielä.

Lisäksi olisi hyvä, että tiimit olisivat itseohjautuvia. Annetaan tietty tehtävä ja vastuu niin, että sitä myös seurataan vaikuttavuusmittareilla. Saataisiin asemat kisaamaan keskenään. Hyvää tulosta voisi palkita lisäresurssein.

TUIRE SALORANTA:

Olen samaa mieltä itseohjautuvasta tiimistä. Ei pidä vaatia esimerkiksi tiettyä määrää suoritteita. On kysymys siitä, miten saamme näillä resursseilla terveyspalvelut tuotettua, miten ammattilaiset voivat kukoistaa työssään ja tehdä sitä innolla. Kaikki mikä sitä mahdollistaa, sillä päästään eteenpäin.

Mutta nyt iso kysymys: Mikä on mielestäsi terveyskeskuksen ydintehtävä?

MARITA RÄSÄNEN:

Paljon palveluja käyttävien haltuunotto. Tehtävämme on koordinoida hoitoa ja ottaa kokonaisvastuu potilaan hoidosta kuitenkin niin, että vastuu on potilaalla, ja pitää huolta myös siitä, että ihminen saa tarvitsemansa palvelut.

Entä miten mielestäsi saadaan houkuteltua lääkäreitä terveyskeskuksiin?

TUIRE SALORANTA:

Nuorten osalta on helpompi vastata. Heitä on enemmän työmarkkinoilla. Heille tärkeää on ohjaus ja että työmäärä on kohtuullinen. Työmäärä pitää olla viritetty siihen kohtaan, missä osaaminen ja kantokyky ovat. Kun perheenlisäys on ajankohtaista, työaikajousto on tosi tärkeää.

Seniorien rekrytointi onkin vaikeampaa. Työmarkkinoilla ei ole paljon kokeneita lääkäreitä, joita rekrytoida. Heillä on jo omat polkunsa.

Enemmän korostuu, että voi vaikuttaa omaan työnkuvaan ja voisi jossain määrin spesialisoitua.

Itse pääsen ehkäisyneuvolatyössä vähän syvemmälle. Olen myös tykännyt tehdä väitöskirjaa. Tutkimustyö tuo vastapainoa terveyskeskustyölle. On mahtavaa keskittyä ilman keskeytyksiä. Pää tarvitsee välillä hyvää kognitiivista ergonomiaa.

Tällainen voisi järjestyä myös kehittämisprojektin kautta. Perustyöstä innostuu ihan eri tavalla, kun välillä tekee vähän muuta.

Seuraavaksi kysyn, millä keinoin vältät uupumisen.

MARITA RÄSÄNEN:

Kun tätä on nyt 30 vuotta harjoitellut, asennekin on, että tämä työ ei lapioimalla lopu. Ihmiset eivät tule terveeksi sillä, että uhraan itseni. Olen joskus erehtynyt luulemaan niin.

Työnohjaus on auttanut. Olen käynyt työnohjauksessa parikymmentä vuotta, pääasiassa ryhmätyönohjauksessa. En ole kokenut väsymystä ikiaikoihin.

Periaatteeni on, että en tee ylitöitä, paitsi jos itse perustellusti niin haluan. Se on malli myös nuorille lääkäreille.

TUIRE SALORANTA:

Samaa mieltä, työllä täytyy olla rajat.

Meillä on ollut työnohjausta muutaman vuoden. Työnohjaaja muistuttaa armollisuudesta itselleen.

Potilaalla on vastuu omista asioistaan. Minä annan ohjeet, mutta potilas kantaa vastuun ja tekee päätökset. Se pitää hyväksyä. Se myös helpottaa sekä omaa jaksamista että potilaan kohtaamista, kun ei yritä jyrätä.

Tämä on itselläni keventänyt potilastyötä kaikkein eniten.

MARITA RÄSÄNEN:

Nyt olet asian ytimessä. Tätä ei ehkä ihan alkuvuosina ole mahdollista ymmärtää, mutta sitten kun sen tajuaa, työstä tulee tosi kevyttä.

Vaikka tulisi minkälainen asia vastaanotolla ja vaikka kuinka haasteellisesti käyttäytyvä ihminen, on rento olo olla, kun ymmärrän, mitä pystyn ja mitä tarvitsee tehdä.

TUIRE SALORANTA:

Työtä pystyy tekemään myös enemmän omalla persoonalla, kun ei tarvitse olla jonkun sapluunan mukainen.

Ja kun on elämää työn ulkopuolella, se on tärkeä suojatekijä. Kun oli joskus kiire hakea lasta päiväkodista ja oli lausunto tehtävänä, rajallinen aika oli hyvä kannustin riittävän hyvään pääsemiseen. Ei lähde hiomaan kymppiin. Siitä ei ole mitään hyötyä.

MARITA RÄSÄNEN:

Miten mielestäsi perusterveydenhuollon yksiköitä pitäisi johtaa?

TUIRE SALORANTA:

Johtaminen vaikuttaa olennaisesti siihen, miten yksikkö toimii, miten saadaan rekrytoitua ja miten siellä jaksetaan. Hyvä johtaja mahdollistaa sujuvan työnteon.

Perusasia on hahmottaa, että asiantuntijaorganisaatiossa työntekijät ovat oman työnsä asiantuntijoita. Johtajan pitää huolehtia, että työ jakautuu tasaisesti.

Terveysaseman johtajan pitää huolehtia, että kaikki paineet eivät tule työntekijöiden niskaan. Täytyy tehdä työkuorma hallittavaksi, vaikka tarpeet olisivat isommat, mihin porukka pystyy.

MARITA RÄSÄNEN:

Lääkäreitä pitäisi johtaa samalla tavalla kuin muitakin työntekijäryhmiä. Tarvitsemme kehityskeskustelut säännöllisesti. Se on ainoa konsti, jolla esimies saa kaiken kehityspotentiaalin käyttöön.

Hyvä esimies on myös tasapuolinen. Meitäkin pitää vahtia ja sanktioida, että työ jakautuu tasapuolisesti.

Arvostan esimiestä, joka ottaa puheeksi, jos on huolta toimintakyvystä tai osaamisesta. Tämäntyyppistä lääkärijohtamista tarvitaan enemmän, ei vain terveyskeskuksissa.

Lääkäreiden työkykyasioihin puututaan edelleen liian myöhään.