Ajan­kohtai­sta

Turku avasi nettiin diabetesvastaanoton

Maaliskuussa aukeaa verkossa tartuntatautien vastaanotto ja matkailijoiden rokotusneuvonta.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1

Chatin käyttö Turun kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa laajeni, kun chat avattiin diabetesvastaanotolla. Maaliskuun alussa avataan tartuntatautien vastaanotto ja matkailijoiden rokotusneuvonta.

– Diabetes-chat on tarkoitettu diabetesvastaanoton asiakkaille hoidon tukiväyläksi, esimerkiksi lääkityksen seurannan tueksi. Tartuntatautien chat auttaa esimerkiksi riskityötä tekevien salmonellaselvityksiin liittyvissä asioissa, matkailijoiden rokotuksissa ja matkailuterveyteen liittyvissä kysymyksissä, ylilääkäri Suvi Vainiomäki kertoo tiedotteessa.

Jos asian hoitaminen vaatii terveystietoja, palveluun tunnistaudutaan esimerkiksi pankkitunnuksilla. Chatin välityksellä esimerkiksi diabeetikko voi lähettää kuvan sokeriseurannasta.

Lue myös

– Kokeilu kestää kesään asti ja kehitämme palvelua asiakkailta tulleen palautteen perusteella. Mikäli chat saa asiakkailta hyvän vastaanoton, laajennamme palvelua myös muihin avoterveydenhuollon palveluihin, Vainiomäki sanoo.

Tällä hetkellä Turun kaupungin hyvinvointitoimialalla on chat käytössä sosiaalipalveluissa sekä äitiys- ja lastenneuvoloissa.

Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030