Ajan­kohtai­sta

Vanhempien mielenterveyshäiriöt yhteydessä nuoren työkyvyttömyyteen

Nuorilla miehillä yhteys oli suorempi kuin naisilla.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1

Nuoren työkyvyttömyyden taustalta löytyy usein masennusta tai ahdistuneisuutta. Työkyvyttömyyden taustalla vaikuttaa usein vanhempien mielenterveydenhäiriöt, selviää Työterveyslaitoksen ja THL:n tutkimuksesta.

Nuorilla miehillä yhteys vanhempien mielenterveyshäiriöiden ja oman masennus- ja ahdistuneisuushäiriön vuoksi saadun työkyvyttömyyden välillä oli suorempi kuin naisilla.

– Naisilla epäsuorat yhteydet olivat voimakkaampia. Nuoruuden mielenterveysongelmat selittivät 55 prosenttia ja sosiaalinen huono-osaisuus 65 prosenttia yhteydestä – osalla siis toteutuvat molemmat polut, sanoo tiedotteessa erikoistutkija, dosentti Jaana Halonen Työterveyslaitoksesta.

Halosen mukaan vastaavat luvut olivat miehillä pienemmät: 22 ja 11 prosenttia. Tämä voi osittain selittyä sillä, että miehillä suora yhteys oli vahvempi. Hänen mukaan aineiston rajallisuuden vuoksi taustalla voi olla myös muita syitä ja polkuja.

Lue myös

Tutkimustulokset osoittavat, että yhteiskunnan on kohdistettava tukea erityisesti sellaisiin lapsiperheisiin, joissa vanhemmalla on todettu mielenterveyden häiriöitä. Terveydenhuolto on tärkeässä roolissa varhaisessa havainnoinnissa.

Tutkimuksessa käytettiin THL:n Kansallinen syntymäkohortti 19871 -aineistoa, jossa seurattiin rekisteritietojen avulla yli 50 000:ta vuonna 1987 syntynyttä lasta 28-vuotiaiksi. Tiedot lapsen saamasta kuntoutustuesta tai työkyvyttömyyseläkkeestä 19–28-vuotiaana saatiin Kelan ja Eläketurvakeskuksen rekistereistä.

Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030