Lääkärin työn marginalisoituminen näyttää uivan soten myötä erikoissairaanhoitoon.

Lääkärilehdessä 3.9. oli mielenkiintoinen artikkeli Siun sotessa heränneestä kiistasta liittyen uuden tietojärjestelmän hankintaan (1).

Kiistaan järjestettiin paikallinen keskustelutilaisuus 30.8. Tehyn, Superin tai Jyty/JHL:n edustajilla ei ollut asiaan näkemystä. Syynä lienee se, että heille järjestelmä ei ole niin tärkeä osa työtä. Jukoa edustanut, Lääkärilehden artikkelissa esiintynyt kollega Lauri Pautola arvosteli hankintaa ankarasti.

Tilaisuuden jälkeen kuntayhtymän toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen kirjasi hallituksen 7.9. esityslistaan seuraavasti:

"Lääkäreiden pelko työn hidastumisesta ja hankaloitumisesta on oikeutettua. Tämä työnantajan pitää ratkaista esimerkiksi panostamalla sihteerityövoimaan, puheentunnistukseen ym. tarvittaviin tukitoimiin. Lääkärit ovat erittäin tärkeä henkilöstöryhmä, mutta he ovat kokonaisuuden näkökulmasta käyttäjäryhmänä vähemmistöä (noin 7,2 prosenttia Siun soten henkilöstöstä on lääkäreitä), joten järjestelmävalintaa ei pitäisi tehdä pelkästään heidän työtään arvioimalla."

Tämän perusteella hän esitti hankintaan ryhtymistä – ja yhtymähallitus niin päätti.

Paikkamme järjestelmässä?

Piirtääkö kirjaus professiomme paikan järjestelmässämme?

Alkujaan sairaala rakennettiin, jotta lääkärin olisi hyvä diagnosoida ja hoitaa potilaita. Muiden ammattihenkilöiden, teknologian ja arkkitehtuurinkin tehtävä oli tukea tätä.

Alkuun myös perusterveydenhuollossa oli pieniä kuntien ja kaupunginosien terveysasemia, jotka yhdessä muodostivat kunnan tai ylikunnallisen terveyskeskuksen. Kaikki tunsivat toisensa, ja lääkärin saama tuki vastaanottotoiminnalle oli hyvä. Roolitus pelasi potilaan parhaaksi.

Mahtoiko lääkärin osa vielä tuolloin olla 92,8 prosenttia?

Osa oli joka tapauksessa iso, joten lääkärille sai ajan. Potilaan ja lääkärin kohtaaminen oli organisaation pyrkimysten ytimessä.

Lääkärin työn ja vastaanottotoiminnan marginalisoituminen terveyskeskuksissa näyttää nyt soten myötä uivan erikoissairaanhoitoon.

Arkkiatrimme painottaa toistuvasti potilaan ja lääkärin kohtaamista. Lääkärit ja potilaat toivovat sitä. Jos se olisi järjestelmän prioriteetti, tilanne ei totisesti olisi nykyinen emmekä puhuisi lääkäripulasta.

Nyt kohtaamisen syntymistä jopa aktiivisesti estetään ja sille etsitään korvaavia muotoja. Terveyskeskusten lääkärikäynnit ovat tippuneet kymmenessä vuodessa yli 30 prosenttia!

Kollega Päivi Slama kuvasi elokuun puolessa välissä Turun Sanomissa (2), kuinka hän aiemmin otti 12 potilasta päivässä vastaan. Nyt ehtii neljä. Siitä huolimatta reseptienkin uusiminen on luisumassa hallinnasta.

Hinta kova

Lääkäripulasta on turhaa puhua niin kauan, kun yleislääkärin ajan saa seuraavalle päivälle. Kaikkia lääkäriresursseja ei suinkaan ole hyödynnetty antamaan perusterveydenhuollon palveluita. Sitä on päinvastoin aktiivisesti estetty.

Hinta tälle poliittiselle päätökselle on ollut kova – potilaat eivät saa edes yhteyttä terveyskeskuksiin, hoidon jatkuvuus puuttuu, potilaat valuvat päivystyksiin ja henkilökunta uupuu. Omalääkäristä voi puhua vain muisteloissa.

Lääkäriliiton on turha ottaa syntipukin roolia poliittiseen ongelmaan. Mutta niin on käynyt. Huono johtaminen ei ole syy terveyskeskusten ahdinkoon, eikä omaa työtä saa kustannusvaikuttavasti hallintaan ilman muutoksia järjestelmässä.

Luin juuri Yleislääkärilehden 100-vuotisjuhlanumeroa. Siinä ratkaisun eväät nähtiin niissä uudistuksissa, joita on tehty muissa pohjoismaissa ja joista Lääkäriliitolla on selkeät terveyspoliittiset päätöksetkin.

Niissä potilaasta on tehty oman asiansa omistaja ja perusterveydenhuollossa koko tuotantokapasiteetti hyödynnetään pelastamaan terveyskeskustyötä järjestäjän määrittämin ehdoin.

Samalla lääkärin asema järjestelmässä vahvistuisi ja syntyisi otolliset olosuhteet omalääkäri-järjestelmälle, hoitosuhteen jatkuvuudelle ja oman työn hallinnalle.

Uudistus alkaa potilaan voimaannuttamisesta – ei järjestelmän/hallinnon vahvistamisesta eikä tuottajien rajaamisesta. Siitä seuraa vain ajautumisemme yhdessä potilaan kanssa seitsemän prosentin marginaaliin.