Korona näkyy vastaanotolla Akuuttilääketieteeseen erikoistuva Miika Värri kertoo, että ohjeita päivitetään nyt jatkuvasti koronaviruksen varalta. Minna Pihlava, Ulla Toikkanen Ja Heli Väyrynen Ajankohtaista 9.3.2020 Kommentteja
Miellyttävä totuus Tiedon räjähdysmäinen kasvu on johtanut miellyttävien totuuksien valintoihin terveydenhuollossakin, kirjoittaa Sally Järvelä. Sally Järvelä Kommentti 9.3.2020 Kommentteja
Kolmasosa hoitotuen kustannuksista johtui muistisairauksista Kela maksoi viime vuonna hoitotukia muistisairauksien perusteella 145,7 miljoonaa euroa. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 6.3.2020 Kommentteja
Nuoria huumeiden ongelmakäyttäjiä enemmän kuin koskaan Eniten amfetamiinien tai opioidien ongelmakäyttäjiä on Etelä-Suomessa ja vähiten Pohjois-Suomessa. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 6.3.2020 Kommentteja
Koronavirusinfektio sai ICD-10-koodin pikavauhtia Yleensä THL päivittää koodistojaan kaksi kertaa vuodessa. Uusin päivitys on tehty vuodenvaihteessa. Anne Seppänen Lehti 10: Ajankohtaista 10/2020 Kommentteja
Kiire kuormittaa lääkäreitä eniten Lääkärit kokevat, että kiire ja resurssipula ovat lisääntyneet. Heli Väyrynen Lehti 10: Ajankohtaista 10/2020 Kommentteja
Paikkatieto panee palvelut kohdilleen Pohjois-Pohjanmaalla on otettu maantieteelliset tutkimusmenetelmät avuksi. Hertta Vierula Lehti 10: Ajankohtaista 10/2020 Kommentteja
STM ja Kuntaliitto muistuttavat koronavirustilanteeseen varautumisesta Uusia velvoitteita Kuntainfoon ei sisälly. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 5.3.2020 Kommentteja
Korvatut potilasvahingot vähenivät hieman Korvattavat vahingot liittyivät useimmiten leikkaus- ja anestesiatoimenpiteisiin. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 5.3.2020 Kommentteja
Mitä tunnet? Potilastyössä tunteet ovat jokapäiväistä arkea, pitäisikö niiden vaikutus kuormitukseen huomioida paremmin, pohtii Timo Tuovinen. Timo Tuovinen Kommentti 5.3.2020 Kommentteja
Lääkityslistan valmistelu on ollut sekavaa Lääkityslistan jatkokehittäminen vaatii muun muassa ohjausmallin selkeyttämistä ja kehitystyön toteuttamista pienempinä osakokonaisuuksina. Hertta Vierula Ajankohtaista 4.3.2020 Kommentteja
Epidemia-alue on laajentunut Italiaan, Etelä-Koreaan ja Iraniin Italiassa on tähän mennessä todettu yli 2 500 koronavirustartuntaa. Hertta Vierula Ajankohtaista 4.3.2020 Kommentteja
Louhiala lääketieteen etiikan ja filosofian professoriksi Tampereelle Lahjoitusprofessuuri on kolmivuotinen. Hertta Vierula Ajankohtaista 4.3.2020 Kommentteja
Vastuullisuus otetaan huomioon TAYS:n uusissa työvaatteissa Elinkaarensa päätteeksi asut kierrätetään uudelleen raaka-aineeksi. Hertta Vierula Ajankohtaista 3.3.2020 Kommentteja
Uusia alueita puutiaisaivotulehduksen rokotusohjelmaan Puutiaisaivotulehduksen rokotusohjelma laajenee tänä vuonna Kustaviin ja uusille alueille Lohjanjärven saaristossa. Hertta Vierula Ajankohtaista 3.3.2020 Kommentteja
Tartuntatautipäiväraha korvaa ansionmenetyksen karanteenin aikana Kela voi maksaa tartuntatautipäivärahaa, kun työntekijä on määrätty olemaan poissa työstään jonkin tartuntataudin, esimerkiksi koronaviruksen, leviämisen estämiseksi. Hertta Vierula Ajankohtaista 3.3.2020 Kommentteja
Suurtutkimus etsii sydänsairauksien ehkäisykeinoja 20 miljoonan euron hankkeeseen osallistuu kliinisiä keskuksia kuudesta maasta. Minna Pihlava Ajankohtaista 3.3.2020 Kommentteja
Kela kokeilee toiminnallisten häiriöiden kuntoutusta Toiminnallista häiriötä sairastavat voivat osallistua kuntoutuskokeiluun pääkaupunkiseudulla ja Oulun alueella. Hertta Vierula Ajankohtaista 2.3.2020 Kommentteja
Miten koronavirus vaikuttaa työhön? Koronaviruksen leviäminen voisi lisätä lääkärin päivystystaakkaa. Hertta Vierula Ajankohtaista 2.3.2020 Kommentteja
Yksityislääkäri kuormittuu muita vähemmän Erityisesti terveyskeskuksissa koetaan jatkuvaa kiirettä. Heli Väyrynen Ajankohtaista 2.3.2020 Kommentteja
Kuinka kaupalliset toimijat vaikuttavat terveyspolitiikkaan? Katsausartikkeli Kuinka kaupalliset toimijat vaikuttavat terveyspolitiikkaan? Toimintaympäristön muutos uhkaa kansanterveyteen liittyvien tavoitteiden toteutumista.
Immuno-onkologisten lääkkeiden haitat tunnetaan edelleen huonosti Pääkirjoitus, tiede Immuno-onkologisten lääkkeiden haitat tunnetaan edelleen huonosti Haitat voivat olla hoitamattomina vakavia ja pysyviä, kirjoittaa Micaela Hernberg.
Tätä en unohda: Olimme molemmat tunteen vallassa Kliininen työ Tätä en unohda: Olimme molemmat tunteen vallassa Janne Räsänen pyysi potilaalta anteeksi ja sai keskusteluyhteyden palautettua.
Surullinen esimerkki Pääkirjoitus Surullinen esimerkki Yksityislääkärien Kela-korvauksen nosto osoitti, miten pahaa jälkeä kaupallisuus voi saada aikaan, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Vanhan Vaasan sairaala muuttui savuttomammaksi Terveydenhuolto Vanhan Vaasan sairaala muuttui savuttomammaksi Sairaalan sisätiloissa ei enää tupakoida. Avoin artikkeli
Uusi aikakausi on alkamassa Alzheimerin taudin hoidossa Pääkirjoitus, tiede Uusi aikakausi on alkamassa Alzheimerin taudin hoidossa Beeta-amyloidiin kohdistuvat biologiset lääkkeet ovat merkittävä edistysaskel, kirjoittaa Mika H Martikainen.