Raha ei rakenna eettisesti kestävää ammatti-identiteettiä

Lääkärin työn tulee perustua terveyshyödyn tuottamiseen, ei taloudelliseen voitonjakoon.

Sote-uudistus tuo mukanaan yhtiöittämisen, kilpailutuksen ja valinnanvapauden. Terveysteknologia, rakenteinen potilaskertomus ja digitalisaatio muuttavat hoitotapahtumien luonnetta. Muutoksessa näyttää unohtuneen, että lääkärin ammatillisessa oppimisessa ja kliinisessä työssä selviytymisessä oleellista on henkilökohtaisen ammatti-identiteetin kehittyminen. Ammatti-identiteettiin liittyy paitsi jatkuva osaamisen päivittäminen ja vuorovaikutustaitojen opiskelu, myös eettisesti haasteellisista tilanteista selviytymisen opettelu. Hippokrateen vala velvoittaa ajattelemaan yksittäisen potilaan parasta, mutta julkisin varoin rahoitettu terveydenhuolto velvoittaa huomioimaan koko väestön yhdenvertaiset mahdollisuudet diagnostiikkaan, hoitoon ja kuntoutukseen.

Ensimmäisiä askelia ammatti-identiteettiin kasvamisessa otetaan jo opiskelujen aikana. Eräs nuori lääketieteen opiskelija vastikään pohti, että hänellä on vaikeuksia tunnistaa terveyskeskuksessa vaivojaan kertovista asiakkaista ne, jotka ovat hoitoja tarvitsevia potilaita. Vielä haasteellisempaa on ollut olla vakuuttava ja pystyä kertomaan, että vaivaan ei tarvita lääketieteellistä hoitoa. Tärkeintä oli kuitenkin havainto, että vaivan ja sairauden erottamiseen tarvitaan usein lääkäri. Lääkärin tehtävänä ei siis ole vain hoitaa sairaita, vaan myös vahvistaa ihmisten luottamusta siihen, että vaivat eivät ole vaarallisia ja niitä pystyy omilla elämäntavoillaan merkittävästi helpottamaan. Tätä lääkärin perustyötä, luottamuksen lisäämistä omiin voimavaroihin ja tukea elämäntapojen muutoksiin, on vaikea asettaa terveydenhuollon vaikuttavuuden mittareihin. Sen tulisi kuitenkin olla osa jokaisen lääkärin ammatti-identiteettiä ja työkuvaa.

Työntekijän kokemukseen oman työnsä merkityksestä vaikuttaa myös työyhteisön toimintakulttuuri. Työyhteisö, jossa kaikki toiminta perustuu laskutukseen, voi karistaa inhimillisyyden. Jos puhelimitse annettua syöpädiagnoosia seuraa kotiin lähetetty 50 euron lasku, jää myös potilas kysymään, oliko potilaskontakti lääkärille vain tulonlähde. Monen kollegaystäväni lapsi on valmistunut lääkäriksi ja usein saa kuulla, että vastavalmistuneelle tarjotaan yksityisellä parempaa palkkaa kuin hänen vanhemmalleen, joka tekee vaativaa erikoislääkärin työtä julkisessa terveydenhuollossa. Osa nuorista valitsee rahan – onhan elämä vaiheessa, jolloin nuoren perheen kulut ovat suurimmat. Ei kuitenkaan ole aivan sama, millä perusteella työpaikan valitsee. Taloudelliset insentiivit muokkaavat myös lääkärin ammatti-identiteettiä. Lääkärin työn tulee perustua terveyshyödyn tuottamiseen, ei taloudelliseen voitonjakoon.

Kun lääkäri ensimmäisiä kertoja tunnistaa vakavan sairauden ja ohjaa oikeaan hoitoon, seuraa sitä usein onnistumisen ja hyvänolon tunne. Pian mieleen tulee kuitenkin asian kääntöpuoli. Vakavan sairauden diagnoosin saanut henkilö ei ole vain potilas, vaan omassa yhteisössään elävä ainutlaatuinen yksilö. Ei riitä, että määrää oikean hoidon. Jokainen potilas kokee sairautta koskevan tiedon omalla tavallaan. Potilaan tunteita ei voi koskettaa, mutta on ymmärrettävä, että ne ovat todellisia ja niillä on vaikutuksia hoitoon sitoutumiseen ja joskus myös ennusteeseen. Potilaiden yksilöllisyyden huomioiminen edellyttää riittävän pitkiä vastaanottokäyntejä ja mahdollisuuden aitoon kohtaamiseen. Myös pitkät hoitosuhteet opettavat vuorovaikutustaitoja, joissa huomioidaan kuuntelu, läsnäolo sekä vaikuttamisen taito.

Työn tekemiseen vaikuttavat myös käytettävissä olevat välineet. Uudeksi välineeksi on muodostunut sähköinen potilasasiakirja ja yhteiset tietovarannot. Lisääntyvän tiedon hyödyntäminen edellyttää, että tieto on mahdollisimman yhtenäisessä muodossa. Muutos vapaasti sanellusta tekstistä rakenteiseen asiakirjaan vaikuttaa merkittävästi lääkärin autonomiaan. Jotta rakenteinen potilaskertomus voi vastata sille asetettuihin odotuksiin, on sitä kehitettävä yhdessä kliinikkojen kanssa. Tiedon keruu, joka palvelee paitsi tiedolla johtamista, myös lääkärin työtä, on yhteinen tavoite. Rakenteinen potilasasiakirja ja yhteinen tietovaranto mahdollistavat työprosessien ja vaikutusten vertailun ja edelleen osaamisen kehittämisen. Ammatti-identiteetti voi vääristyä, jos omaa työtään arvioi vain subjektiivisten kokemusten kautta.

Lääkärin tulee diagnostiikan, hoidon ja kuntoutuksen määrittämisen lisäksi myös hallita prosesseja, koordinoida yhteistyötä, kouluttaa ja kouluttautua sekä myötäelää ja voimaannuttaa yksilöä hoitamaan itseään. Rivien välissä – potilaan ja läheisten kohtaamisessa – tapahtuu työn vaikein ja palkitsevin osuus. Jos yksityistäminen ja digitalisaatio tekevät lääkäristä vain hinnoiteltujen toimenpiteiden suorittajan, ne kääntyvät terveydenhuollon tavoitteita vastaan. Terveydenhuollon ammattilaisten tuleekin olla keskiössä sotea rakennettaessa. Lääkärin ammatilla täytyy olla tukeva eettinen pohjaa, jonka varaan nuori lääkäri voi rakentaa ammatti-identiteettiään. Toivon, että lääkärit tekevät tulevaisuudessakin yhdessä muiden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa työtä väestön terveyden hyväksi. Taloudellinen voitontavoittelu ei kuulu lääkärin ammatti-identiteettiin.