Harhan mekanismi selkiytyy
Kuuloharhan perimmäinen luonne on epäselvä. Kannatusta saaneen hypoteesin mukaan kuuloharha syntyy, kun itse tuotettu sisäinen puhe tulkitaan väärin ulkoa tulleeksi puheeksi. Kilpailevan teorian mukaan kyse on aivojen kuulokuoren primaarista aktivaatiosta. Aivojen kuvantamistutkimukset ovatkin osoittaneet, että sekä puheen tuottamiseen että sen aistimiseen liittyvät aivoalueet aktivoituvat kuuloharhan yhteydessä, mutta avoin kysymys on ollut, onko kyse yhtäaikaisesta vai peräkkäisestä aivotapahtumasta.