3902 osumaa

Kyynisen piittaamaton järjestelmä järkytti opiskelijaa

Luin Jersildin tukholmalaisesta suursairaalasta kertovan romaanin opiskeluaikanani; se siis muutti minua lääkärinä ennen kuin lääkäri olinkaan. Prekliinisessä vaiheessa kuva ammatista ja tulevasta työyhteisöstä oli vielä ihanteellinen. Epäuskoisena seurasin tarinan avuttoman potilaan ajelehtimista kyynisen piittaamattomassa järjestelmässä, jossa toimivat eivät enää ymmärrä toistensa kieltä, yrittävät päästä mahdollisimman vähällä, etsivät puhtaasti omaa etuaan ja korruptoituvat avoimesti. Vertauskuva Baabelin torniin tuntuu oikealta myös ihmiskunnan tuhoon tuomittuna yrityksenä tavoittaa ikuinen elämä omin voimin, terveydenhuoltoa toimimattomuuteen asti paisuttamalla.

Kaisa Laine

Monikykyisten kantasolujen haasteisiin vastataan vauhdilla

Ensimmäiset monikykyiset ihmisalkion kantasolulinjat johdettiin 13 vuotta sitten. Tänä lyhyenä aikana kehitys on ollut valtava. Aivan uuden lääketieteellisen hoidon kehittäminen vie yleensä vuosikymmeniä. Aikuisen kantasoluja on käytetty yli 40 vuotta. Veren kantasolut ovat tänä aikana osoittaneet kykynsä, mutta muiden kudosperäisten solujen terapiat ovat vasta juuri tulossa yleiseen käyttöön. Kantasoluhoitojen lupauksia on myös käytetty perusteettomasti.

Outi Hovatta

Lääkäripäivien taidenäyttely 2011

Lääkäripäivien taidenäyttelyyn tarjottiin tänä vuonna 119 teosta. Jurytyksen jälkeen näyttelyssä oli mukana 82 työtä 37 tekijältä. Näyttelyyn tarjottiin grafiikkaa, valokuvia, maalauksia, piirustuksia sekä yksi veistos. Ensi vuonna toivon mukaan myös veistosten tekijät uskaltautuvat tarjoamaan enemmän teoksiaan näyttelyyn. Avoimen näyttelyn lisäksi tilassa oli myös Sinisen Saimaan Taideinstituutin kesäisillä akvarellimaalaus- ja digikuvauskurssilla tehtyjä töitä.

Katja Antonoff

Humoraalipatologian perusteet

Humoraalipatologia perustuu ajatukselle, että elävän organismin toimintaa säätelevät neljä ruumiinnestettä, jotka ovat (keltainen) sappi, veri, lima ja musta sappi. Sairaudet johtuvat siitä, että nuo neljä ruumiinnestettä eivät ole tasapainossa. Ruumiinnesteoppi oli länsimaisessa lääketieteessä hyvin suosittu Hippokrateen ajoista (400-370 eaa.) 1800-luvulle saakka. Opin avulla oli helppo selittää sairaudet aikana, jolloin lääkärillä ei ollut käytettävissä juuri muita apuvälineitä kuin aistit, muisti ja järki. Aikoinaan oppi perustui vankalle tieteelliselle pohjalle. Humoraalipatologia käyköön opetuksena siitä, miten tieteellisessä teorianmuodostuksessakin voidaan joskus mennä pahasti metsään, vaikka teoria olisi kuinka elegantti ja uskottava.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030