3902 osumaa

PHTHISIS

Aulus Cornelius Celsuksen (25 eaa.-50 jaa.) 8-osainen De medicina oli ensimmäinen painettu lääketieteen käsikirja (Ranska 1493). Sen vaikutukset ulottuivat pitkälle uudelle ajalle. Kyseessä on osa Celsuksen suurempaa, inhimillisiä tieteitä ja taitoja käsittelevää teosta nimeltä Artes. Tässä käsiteltiin muiden muassa maanviljelyä, puhetaitoa, oikeustiedettä ja sotataitoa, mutta vain lääketiedettä käsittelevä osa on säilynyt.

Mitä Candide kertoo Voltairesta?

Matti Romanov on Ranskassa opiskellut ja työskennellyt psykiatri, joka pyrkii kirjassaan ymmärtämään Voltairen persoonallisuutta tämän Candide-romaanin kautta. Hänen lähtökohtansa on selkeän psykiatrinen DMS-luokituksineen ja patologioineen, mutta hän ei tyydy vain pinnalliseen psykiatriseen kuvailuun, vaan täydentää tutkimustaan humanistisella ja psykoanalyyttisella näkökulmalla. Hän tarkastelee kiinnostavasti romaanihenkilön, kertojan, tekijän ja lukijan suhteita kirjallisuustieteen keinoin. Hän esittää, että mallitekijää ei voi kokonaan erottaa todellisesta tekijästä, koska taiteilija paljastaa työssään syviä tunteitaan eli osan itseään. Tekijät ainakin muistuttavat tosiaan ja heillä on yhteys romaanin kertojaan. Siksi kirjailijan tekstistä voi lukea myös jotain sen kirjoittajasta.

Johannes Myyrä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030