77891 osumaa

Saattohoitopäätös on kriittinen tieto

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on laatinut kansalliset ohjeet riskitietojen merkitsemisestä potilastietojärjestelmiin. Ohjeiden mukaan riskitiedot jaetaan kriittisiin tietoihin ja hoidossa huomioitaviin tietoihin. Kriittisiin tietoihin kuuluvat esimerkiksi vaikeat allergiset reaktiot, sydämentahdistin tai vaikeat tarttuvat infektiot. Hoidossa huomioitaviin tietoihin kuuluvat mm. lääkereaktiot, tekonivel tai tulkin tarve.

Eero Vuorinen

Myös vanhus on tutkittava hyvin

Ajassa-sivuilla Lääkärilehdessä 18/2013 käsiteltiin päivystyksiä ja todettiin, että päivystykset ruuhkautuvat kiireettömän hoidon hakijoista (s. 1318-20). Juttu antoi ymmärtää, ettei vanhuksia päivystyksessä kaivata: Vanhusten ajautumisen päivystykseen arveltiin johtuvan riittämättömistä sosiaalipuolen paikoista, joita terveydenhuolto sitten joutuu korvaamaan. Olemme tästä vahvasti eri mieltä. Eri mieltä olivat myös geriatrikollegat taannoin (1,2).

Riitta Antikainen, Timo Strandberg, Jaakko Valvanne

Äly tuo onnea

Suomalaisessa kansanperinteessä on otaksuttu yksinkertaisten ihmisten olevan onnellisia. Matalan älykkyystason tiedetään kuitenkin olevan yhteydessä vähäiseen koulutukseen, pienempiin tuloihin ja runsaampaan somaattiseen sairastavuuteen. Matalaan älykkyystasoon liittyy myös lähes kaikkien psykiatristen sairauksien lisääntynyt riski; ainoa poikkeus on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Englantilainen tutkimusryhmä pyrki selvittämään onnellisuuden, älykkyyden sekä näiden suhdetta välittävien tekijöiden yhteyksiä laajassa väestötutkimuksessa.

Tero Taiminen

Puoliso apuun elämäntapojen kohentamisessa

Valtimosairaudet ovat edelleen tärkein kuolleisuuden syy. Parhaiten niitä voitaisiin estää elämäntapojen muutoksilla, mutta muutos on haastavaa. Tarvitaan lisää tietoa vaikuttavista ja helposti toteutettavista toimintatavoista, joiden avulla muutos onnistuu. Yhdysvalloissa tehdyssä satunnaistetussa tutkimuksessa oli tavoitteena selvittää, miten elämäntapoihin voidaan vaikuttaa, kun puolisoa valmennetaan toimimaan muutoksen tukena.

Helena Liira

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030