77899 osumaa

Voimmeko vaikuttaa aneurysmavuotoihin?

Aivovaltimoaneurysman puhkeamisen aiheuttama lukinkalvonalainen verenvuoto (subaraknoidaalivuoto) on hengenvaarallinen aivoverenkiertohäiriö: siihen sairastuneista suomalaisista 40 % kuolee ensimmäisen kuukauden aikana (1). Työikäisillä suomalaisilla subaraknoidaalivuodon ilmaantuvuus on poikkeuksellisen suuri, 35/100 000 henkilövuotta (25 vuotta täyttäneet), ja sairastumisiän mediaani Suomessa on 60 vuotta (2). Subaraknoidaalivuotoon liittyvän inhimillisen kärsimyksen, menetettyjen elin- ja työvuosien sekä hoidon ja kuntoutuksen mittavien kustannusten vuoksi on vuosikymmeniä haaveiltu keinosta, jolla aneurysmavuotoja voisi ehkäistä. Mutta olemmeko vielä lähelläkään viisastenkiveä, jolla pelastettaisiin vuosittain satojen suomalaisten henki?

Aki Laakso, Miikka Korja

Eutanasia palauttaa elämän arvostuksen

Terveyssosiologian professori Tuula Vaskilampi esittää Lääkärilehdessä 15/2013 (s. 1082-3), että jos eutanasia hyväksytään, se muuttuu vähitellen myös sosiaaliseksi instituutioksi. Arjen ajattelutavat muuttuvat ja arvokkaasta kuolemisesta tulee ihmisen oikeus. Tähän saakka on helppoa olla samaa mieltä. Vaskilampi päätyy pohtimaan, kuuluuko tulevaisuudessa hyvän potilaan normikäyttäytymiseen kuoleminen mahdollisimman varhain, jotteivät omaiset joutuisi kärsimään.

Juha Hänninen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030