Ruotsissa käytetään yhtä potilastietojärjestelmää Sairauskertomuksia on jaettu erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon kesken jo 1980-luvun lopulta. Ajankohtaista 5.12.2012 Kommentteja
Rohkeammin tutkimaan silmävammoja Suurempi osa lievistä silmävammoista kuten rikoista ja pintavaurioista pitäisi hoitaa perusterveydenhuollossa, arvioi silmätautien erikoislääkäri Anna-Kaisa Haavisto. Ajankohtaista 5.12.2012 Kommentteja
Syövän sairastanut kaipaa tukea töissä Rintasyövän sairastaneet kokevat työkykynsä hieman heikommaksi kuin muut. Työkykyä alentaa tuen puute ja esimiehen tai työtovereiden välttelevä käytös. Ajankohtaista 5.12.2012 Kommentteja
Musiikin kuuntelu voi lievittää leikkauksen jälkeistä kipua Tutkimukseen osallistuneet potilaat kertoivat, että musiikki auttoi rentoutumaan ja suuntasi ajatukset pois kivusta. Ajankohtaista 4.12.2012 Kommentteja
Muistimetallilangalla vahvempia jännekorjauksia Nitinolista valmistetulla langalla tehdyt koukistajajänteen korjaukset kestävät kuormitusta selvästi paremmin kuin perinteisesti käytössä olevilla langoilla tehdyt jännekorjaukset, osoitti väitöstutkimus. Ajankohtaista 4.12.2012 Kommentteja
Viisi ihmistä kuollut koronavirukseen Uusi koronavirus aiheutti viimeisimmät kuolemantapaukset Jordaniassa, kertoo WHO. Ajankohtaista 4.12.2012 Kommentteja
Alzheimerin taudin diagnoosi nykyistä aikaisemmin Puolet potilaista voisi saada diagnoosin noin vuotta nykyistä aiemmin VTT:n kehittämällä potilaan mittaustietoihin ja suuriin tietokantoihin perustuvalla menetelmällä. Ajankohtaista 4.12.2012 Kommentteja
Keho ei erota stressiä ja masennusta? Psykososiaalisen stressin ja masennuksen takaa näyttää löytyvän melko samankaltaisia elimistön muutoksia. Kolumni 4.12.2012 Kommentteja
Laaturekisteri kertoo leikkaustulokset Tyräleikkausrekisteriin kerätään tietoja leikkaustekniikasta, komplikaatioista ja mahdollisista pitkäaikaisongelmista, kuten kroonisesta kivusta. Ajankohtaista 3.12.2012 Kommentteja
Humatrope- ja Saizen-valmisteiden korvattavuus jatkuu Kasvuhäiriöiden ja kasvuhormonin vajauksen hoitoon tarkoitetut Humatrope- ja Saizen-valmisteet korvataan vastaisuudessakin sairausvakuutuksesta. Ajankohtaista 3.12.2012 Kommentteja
"Suositus drooniuhkissa jää puutteelliseksi" Terveydenhuolto "Suositus drooniuhkissa jää puutteelliseksi" – Lääkärin työn erityispiirteet, etenkin päivystysvelvollisuus, jäävät vaille huomiota, sanoo Lääkäriliiton neuvottelupäällikkö Anna Zibellini. Avoin artikkeli
"Lääkäri saattaa päästä yhteen koulutukseen vuodessa" Terveydenhuolto "Lääkäri saattaa päästä yhteen koulutukseen vuodessa" Päijät-Hämeessä pääsyä on rajoitettu tuntuvasti, kertoo pääluottamusedustaja Natasha Simonen. Avoin artikkeli
Lapsuus, vanhemmuus ja ihmisen ikävä toisen luo Kommentti Lapsuus, vanhemmuus ja ihmisen ikävä toisen luo Olisiko aika päästää irti äärimmäisyyteen menneestä yksilökeskeisyydestä ja tehokkuusajattelusta, kysyy Silja Kosola.
Vauvan ylähuulijänteen rakenne ei vaikuta imetykseen Tiede Vauvan ylähuulijänteen rakenne ei vaikuta imetykseen – Emme pystyneet osoittamaan syytä sille, miksi ylähuulijänne pitäisi leikata, kertoo lastenlääkäri ja neonatologi Outi Aikio.
Jälleen uusi lihavuuslääke osoitti tehonsa Lääkeuutisia Jälleen uusi lihavuuslääke osoitti tehonsa Lääkeyhtiön mukaan survodutidi vähensi erityisesti viskeraalista ja maksaan kertynyttä rasvaa.
Kroonisen sepelvaltimotukoksen avaus ei ole pelkkä lumehoito Lääketieteen maailmasta Kroonisen sepelvaltimotukoksen avaus ei ole pelkkä lumehoito Toimenpide vähentää merkittävästi rintakipuoireita.