Aineenvaihduntasairauksia seulomaan? Seulonnan avulla arviolta 10–20 vastasyntynyttä saataisiin ajoissa hoitoon ja vaikeat vammautumiset voitaisiin välttää. Ajankohtaista 29.10.2012 Kommentteja
Perintötekijämuutosten havaitseminen tärkeää luukadon diagnosoinnissa Luukatoa aiheuttavien perintötekijämuutosten tunnistaminen mahdollistaisi sairauden varhaisen diagnosoinnin, jo ennen murtumien ja nikamamuutosten ilmaantumista, toteaa väitöstutkimus. Ajankohtaista 29.10.2012 Kommentteja
Länsi-Niilin virus on sairastuttanut Ruotsissa Yksi potilas on saanut Länsi-Niilin viruksen aiheuttaman tartunnan Ruotsissa. Euroopassa Länsi-Niilin virusta esiintyy Kreikassa, Italiassa ja Lounais-Venäjällä. Ruotsissa kyseistä virusta ei ole ilmennyt aikaisemmin. Ajankohtaista 29.10.2012 Kommentteja
Kunnanvaltuustoihin toista sataa lääkäriä Kuntavaaleissa sadan ääniharavan joukkoon nousi yhteensä seitsemän lääkäriä. Lääkäreiden äänikuningatar oli Hanna Tainio (SDP) Tampereelta. Ajankohtaista 29.10.2012 Kommentteja
Kunnanvaltuustoissa yli 130 lääkäriä Kunnanvaltuustoihin valittiin Lääkärilehden tietojen mukaan 136 lääkäriä. Noin kolmasosa heistä edustaa kokoomusta. Ajankohtaista 29.10.2012 Kommentteja
Markkinavoimat, media ja tutkimustulosten impakti Jos negatiivisia tuloksia ei saada julkaistua, tieto vääristyy. Kolumni 29.10.2012 Kommentteja
Lääkärin kannattaa tietää vaihtoehtohoidoista Miten suhtautua vaihtoehtohoitoihin vastaanottotilanteessa? Ole neutraali, älä tuomitse. Huolehdi, että tiedät hoitoihin liittyvät riskit. Ajankohtaista 26.10.2012 Kommentteja
Sairaalat ja potilaat sovittamaan aikataulujaan THL julkaisee lähiviikkoina sairaanhoitopiireille uudet ohjeet siitä, milloin potilaalla on oikeus siirtää hoitotakuun piirissä olevaa erikoissairaanhoidon aikaansa. Ajankohtaista 26.10.2012 Kommentteja
Minnesota-hoito tähtää täysraittiuteen Hoidossa potilas on vastuussa toipumisestaan, ?ei sairastumisestaan. Ajankohtaista 26.10.2012 Kommentteja
Mihin jäi ongelmahaavan hoitoketju? Hyväksi todettu malli hoidon porrastuksesta näyttää jämähtäneen organisaatioiden rattaisiin. Ajankohtaista 26.10.2012 Kommentteja
”Olemme valtavan tyytymättömiä lakiesitykseen” Terveydenhuolto ”Olemme valtavan tyytymättömiä lakiesitykseen” Lääkäriliitto vastustaa poliisilakiin esitettyä muutosta – käytössä uusi keino. Avoin artikkeli
Kanta-palvelussa piilotetut PKV-lääkkeet aiheuttavat vaaratilanteita Terveydenhuolto Kanta-palvelussa piilotetut PKV-lääkkeet aiheuttavat vaaratilanteita – Koen syvää turhautumista tilanteesta, sanoo lääkäri Kaisa Sotamaa ja kysyy, kenen vastuulla asiaan perehdyttäminen on. Avoin artikkeli
Arviointiryhmä vaatii purkamaan erikoissairaanhoidon ylikapasiteetin Laphasta Terveydenhuolto Arviointiryhmä vaatii purkamaan erikoissairaanhoidon ylikapasiteetin Laphasta Se pitää aluevaltuuston päätöstä riittämättömänä. Avoin artikkeli
Näyttöön perustuva alkoholipolitiikka vähentää haittoja ja terveyseroja Katsausartikkeli Näyttöön perustuva alkoholipolitiikka vähentää haittoja ja terveyseroja Tehokkainta on rajoittaa saatavuutta ja markkinointia ja säännellä hintaa.
Kliininen mikrobiologia ei ole vain bakteereja ja viruksia Kliininen työ Kliininen mikrobiologia ei ole vain bakteereja ja viruksia – Voi olla mielikuva, että työskentelemme yksin kammioissamme, mutta oikeasti työ on sosiaalista ja moniammatillista, kertoo Anne Toivonen.
Ammatinharjoittajalääkäri avaa oman palvelupisteen Karjalohjalla Terveydenhuolto Ammatinharjoittajalääkäri avaa oman palvelupisteen Karjalohjalla Tämä on ensimmäinen kerta Suomessa, kun ammatinharjoittajalääkäri tuottaa julkisia terveyspalveluja omissa tiloissaan. Avoin artikkeli