78078 osumaa

Työelämässä korostuvat itsekeskeiset arvot

Työyhteisökouluttaja Aini Jaarin sosiaalipsykologian tuore väitöskirjatutkimus kertoo suomalaisen työelämän muutoksesta. Yksilöllistyminen ja maallistuminen valtaavat työelämää, samalla perinteet ja yhteisöllisyys käyvät entistä vähämerkityksellisimmiksi. Jaari pitää tätä huolestuttavana, koska monissa viime aikojen tutkimuksissa on havaittu henkisten ja yhteisöllisten arvojen olevan yhteydessä ihmisen hyvinvointiin ja elämänlaatuun.

Anoreksia voi vaurioittaa sydäntä pysyvästi

Aliravitsemus puberteetti-iässä saattaa nostaa sydän- ja verisuonitautien riskiä samansuuntaisesti kuin sikiöajan puutteellinen ravitsemus. Laajassa tutkimuksessa selvitettiin Leningradin piirityksessä nälkää nähneiden miesten terveyttä 30-60 vuoden seurannassa. Miehillä, jotka olivat 9-15-vuotiaita pahimman nälänhädän aikaan, todettiin korkeampi verenpaine ja korkeampi suhteellinen sydänkuolleisuusriski kuin muilla ikäryhmillä tai muualla kuin Leningradissa asuneilla verrokeilla (BMJ 2004;338: 11-4).

Maria Kuronen

Homokysteiiniin kannattaa tutustua tarkemmin

Geriatrian erikoislääkäritentissä oli hiljattain kysymys Homokysteiini riskitekijänä. Yksi jätti vastaamatta, toisen mielestä kyseessä on haitallinen valkuaisaine. Kolmas sentään osasi yhdistää aiheeseen foolihapon. Myös kollegoille tästä aiheesta luennoidessa on seurauksena usein hämmentävä hiljaisuus. Eräs kardiologi jopa ilmoitti koko homokysteiinikeskustelun olevan tuulesta temmattua. Aihetta asian pieneen syventämiseen siis on.

Antti Hervonen

Atrofiseen gastriittiin liittyvä matala seerumin B12-vitamiinitaso - vanhenevien miesten terveysriski?

Seerumin korkea homokysteiinitaso (S-Hcy) on yhdistetty moneen kardiovaskulaariseen ja neurodegeneratiiviseen sairauteen. Tutkimuksessa selvitettiin ikääntyvän miesväestön S-Hcy-tason nousuun ja atrofiseen gastriittiin johtavan B12-vitamiinin ja folaatin puutoksen yleisyyttä ja atrofisen gastriitin yhteyttä H. pylori -infektioon.

Pentti Sipponen - Frank Laxén - Kaija Huotari - Matti Härkönen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat