78078 osumaa

Lyhyesti: Koulutuksellinen perheterapia on tuloksellista maniassa

Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyy lääkehoidosta huolimatta suhteellisen korkea relapsien riski. Kontrolloidussa tutkimuksessa verrattiin koulutuksellisen perheterapian ja kriisiterapian vaikutusta kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivillä. Hoitojakso kesti 9 kuukautta, jona aikana perheterapiaryhmän potilaat saivat 21 istuntoa koulutuksellista psykoterapiaa ja mm. kommunikaatioharjoituksia ja kriisihoitopotilaat 2 perheistuntoa sekä kriisi-interventioita tarpeen mukaan. Molemmat ryhmät saivat mielialaa tasaavaa lääkitystä 2 vuoden ajan. Koulutuksellista terapiaa saaneilla oli vähemmän relapseja (35 %) ja pidempi terveenä oloaika kuin kriisiterapiaa saaneilla (54 %). Kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoa voidaan parantaa perheterapian ja lääkehoidon muodostamalla yhdistelmähoidolla.

Raimo Kr Salokangas

Lyhyesti: Häädetäänkö hiivaakin kohta ASA:lla?

Glasgowlainen tutkijaryhmä yhdisti kaksi aikaisempaa havaintoa, joiden mukaan Cancida albicans tuottaa sekä biofilmiä että prostaglandiineja. Kummankin ominaisuuden on todettu auttavan hiivaa kolonisoimaan uusia kasvualueita. Ryhmä testasi yhdeksän syklo-oksigenaasiestäjän vaikutuksia kandidan kykyyn tuottaa biofilmiä. Lääkkeistä seitsemän vähensi biofilmin tuottoa merkittävästi; voimakkain vaikutus oli asetyylisalisyylihapolla (ASA) ja diklofenaakilla. Muista testatuista lääkkeistä poiketen ASA myös tappoi lähes kaikki hiivasolut biofilmin sisällä. Kun vaikutukset vielä ilmenivät farmakologisissa pitoisuuksissa, tutkijat patistavat kandidooseja hoitavia kollegojaan tekemään kliinisiä tutkimuksia asian tiimoilta.

Matti Viljanen

Lyhyesti: Prolaktiinin ja osteoporoosin suhde askarruttaa

Adenooman aiheuttama prolaktiinin liikaeritys johtaa osteoporoosiin. Useimmat psykoosilääkkeet kohottavat prolaktiinin eritystä, mutta psykoosipotilaiden osteoporoosia ei paljoakaan ole tutkittu. 14 skitsofreniaa sairastavaa naispotilasta käsittävässä tutkimuksessa seurattiin vuoden aikana luun tiheysmuutoksia ja luun metaboliasta kertovien plasman osteokalsiinin ja luuspesifisen alkaalisen fosfataasin sekä virtsan N-telopeptidin eritystä. Luuston tiheyden muutokset eivät tutkimusaikana eronneet korkean ja matalan prolaktiinierityksen ryhmien kesken. Sen sijaan korkea prolaktiinipitoisuus liittyi merkitsevästi kohonneeseen osteokalsiinin ja N-telopeptidin pitoisuuteen. Tulos oli siis hypoteesin suhteen negatiivinen. Sen sijaan prolaktiinin vaikutukset luun metaboliaan saattavat olla merkki siitä, että prolaktiinia kohottavaa psykoosilääkitystä kauan käyttävät potilaat saattavat olla vaarassa sairastua osteoporoosiin.

Raimo Kr Salokangas

Lyhyesti: Astmaopetus auttaa Amerikassakin

Yhdysvalloissa suhtautuminen astmaatikon ohjaukseen on ollut konservatiivista. Nyt tehdyssä tutkimuksessa verrattiin 96 aikuisen tutkimuksessa hoitajan toteuttaman astmaneuvonnan ja tavanomaisen terapian (sic!) vaikutuksia. Neuvonnalla saatiin aikaan 60 %:n lasku sairaalaan sisäänotoissa puolen vuoden aikana, astman osalta tapahtuneet sisäänotot laskivat 54 %. Niinikään menetetyissä työ- tai koulupäivissä saatiin vähenemää: 246 vs. 1 040. Tulokset ovat suomalaiseen kokemukseen nähden yhteneviä. Amerikkalaisille tätä tietoa tuodaan nyt melko pienen, mutta alan ehdottomassa huippulehdessä julkaistun tutkimuksen kautta.

Hannu Puolijoki

Paklitakselistentti estää uudelleenahtaumia tehokkaasti

Yli 1 300:lle stabiilia tai epästabiilia rasitusrintakipua sairastavalle potilaalle asennettiin TAXUS IV-tutkimuksessa joko tavallinen tai polymeeriin sekoitettua paklitakselia hitaasti vapauttava sepelvaltimostentti. Paklitakseli on lipofiilinen potentti antiproliferatiivinen molekyyli. Tutkimuksessa hoidettiin yksittäisiä ahtaumia, jotka olivat keskimäärin hiukan lyhyempiä (13,4 mm) kuin kliinisessä käytännössä useimmiten tulee vastaan. Hoidettavan suonen läpimitta oli pienehkö (keskiarvo 2,75 mm) ja joukossa oli myös ahtaumia, joilla oli suuri riski uusiutua. Tutkimuksen primaarinen päätetapahtuma oli stentatun suonen kirurginen tai endovaskularinen revaskularisaatio 9 kuukauden seurannassa.

Hannu Manninen

Lyhyt deksametasonikoe 1,5mg:n tabletilla

Hyperkortisolismin seulontakokeessa Suomessa käytetyt 0,5 mg:n deksametasonitabletit poistettiin markkinoilta viime vuonna, ja saatavana on ollut vain 1,5 mg:n vahvuisia tabletteja. Tässä kuvatussa tutkimuksessa selvitettiin, että 1,5 mg:n tablettia voidaan käyttää Cushingin oireyhtymän diagnostiikassa, ja kokeen päätösrajaksi soveltunee edelleen seerumin kortisoliarvo 100 nmol/l.

Anna-Mari Koski - Timo Sane

Laihdutuslääke lapsille Yhdysvalloissa

Yhdysvaltojen lääkevalvontaviranomainen (Food and Drug Administration, FDA) on hyväksynyt rasvojen imeytymistä estävän orlistaatin (Xenical, Roche) 12-16-vuotiaiden lasten lihavuuden hoitoon. Päätöksen tukena oli tutkimus, jossa oli mukana yli 500 keskimäärin 13,5-vuotiasta ja noin 95 kg painavaa lapsipotilasta. Yhdistettynä dieettiin orlistaatti vähensi painoa (painoindeksiä) ja elimistön rasvaa merkitsevästi enemmän kuin dieetti yhdistettynä lumelääkkeeseen. Kalsiumin, magnesiumin tai raudan pitoisuuksissa ei todettu laskua. Yhdysvalloissa noin 15 % kouluikäisistä on liikalihavia ja 30 % ylipainoisia.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat