78288 osumaa

Kohdunkaulan syöpäseulonnoissa yhä puutteita Rovaniemen maalaiskunta, Jyväskylä ja Järvenpää kutsuvat vähiten ikäluokkia

Rovaniemen maalaiskunta kutsuu papa-seulontoihin tänä vuonna vain kolme ikäryhmää, vähemmän kuin yksikään muu kunta Suomessa. Lähes yhtä harvoja ikäluokkia seulovat Inari, Jyväskylä, Järvenpää, Leppävirta ja Sotkamo, joissa seulontoihin kutsutaan neljä ikäryhmää. Esimerkiksi Helsingissä kohdunkaulan syövän seulontoihin kutsutaan yhdeksän ikäryhmää. Noin 80 % kunnista kutsuu seulontoihin tänä vuonna vähintään seitsemän ikäryhmää.

Lauri Vuorenkoski tutki lapsuutta kahden kulttuurin välissä: Paluumuuttajien lapsilla suurempi riski masentua

Vuosina 1966-75 muutti 185 000 suomalaista Ruotsiin. Seuraavalla vuosikymmenellä he alkoivat palailla: vuosina 1980-85 palasi vanhempineen takaisin noin 5000 suomalaista koululaista. Vaikka Ruotsissa asuvia ja sieltä palanneita suomalaislapsia on tutkittu paljon, heidän pidemmän aikavälin psyykkistä hyvinvointiaan ei ole aiemmin tutkittu. Mitä kertoo tuore väitöskirjasi paluumuuttajien lapsista, LK Lauri Vuorenkoski?

Ulla Järvi

Vuoden terveysteko ja paras terveysaineisto palkittu

Terveyden edistämisen keskus palkitsi Zonta International Piiri 20:n Keltaisen ruusun kampanjan vuoden 1999 terveystekona. Järjestö keräsi kampanjalla miljoona markkaa tyttöjen ja naisten päihteiden käytön ehkäisyyn ja hoitoon. Terveyden edistämisen keskuksen toiminnanjohtaja Harri Vertio korosti, että järjestö on rahallisella tuellaan ryhtynyt sanoista tekoihin ja ottanut merkittävän haasteen vastaan. Naisten lisääntyvään päihteiden käyttöön kytkeytyy laajalle ulottuvia sosiaalisia vaikutuksia ja ongelmia erityisesti lapsiperheissä. Keltaisen ruusun kampanjassa kerätyillä rahoilla tuetaan mm. naisten ja tyttöjen asuntola- ja vapaa-ajan toimintaa, oma-apuryhmien ja päihdehoidon kehittämistä sekä tyttöjen huumeiden käyttöön liittyvää tutkimusta.

Antibakteeristen aineiden käyttömäärät selvitettävä

Antibakteeristen aineiden käyttöalueet ja käyttömäärät pitäisi selvittää, katsoo bakteerien lääkeresistenssin torjumista ja mikrobilääkepolitiikan kehittämistä selvittänyt työryhmä. Esimerkiksi desinfioinnissa käytettävien antibakteeristen aineiden lukumääristä tai käyttömääristä ei ole minkäänlaista tietoa. Aineita käytetään terveydenhuollon lisäksi myös mm. kotitalouksissa. Työryhmän mukaan on kuitenkin esitetty perusteltuja epäilyjä, että nämä aineet saattavat lisätä bakteerien resistenssiä kliinisessäkin käytössä oleville mikrobilääkkeille.

35. lääke-esittelijäkurssi

Lääketietokeskus Oy järjesti 35. lääke-esittelijäkurssin tammi-maaliskuussa 2000. Kurssi on luonteeltaan lääketieteen ja farmakologian peruskurssi, josta kurssilainen saa riittävät lääketieteelliset perustiedot lääke-esittelijänä toimimiseen. Opiskelijat ovat alalla olevia lääke-esittelijöitä, joiden pohjakoulutus on yleensä opisto- tai korkeakoulutasoinen tutkinto kaupalliselta tai terveydenhuoltoon liittyvältä alalta.

Sydänterveyttä eurooppalaisittain

Sydäntauti ei ole enää suomalaisten yksinoikeus, eikä edes teollistuneiden maiden. Sydän- ja verisuonitaudit ovat parinkymmenen viime vuoden aikana levinneet koko maailman tärkeimmäksi terveysongelmaksi. WHO:n uusimman arvion mukaan yli 30 % kaikista kuolemantapauksista maailmassa johtuu sydän- ja verisuonitaudeista. Sepelvaltimotauti on nyt maailman yleisin kuolinsyy. Näiden tautien taakka on kasvanut erityisesti kehitysmaissa sekä Itä-Euroopassa, missä ne ovat suurin syy hyvin alhaiseen elinikään.

Pekka Puska

Hjärthälsa på europeisk nivå

Hjärtsjukdom är inte längre något som finländarna eller ens de industrialiserade länderna har ensamrätt till. Under de senaste tjugo åren har hjärt- och kärlsjukdomarna blivit ett av världens viktigaste hälsoproblem. Enligt WHO:s senaste bedömning orsakas över 30 procent av alla dödsfall i världen av hjärt- och kärlsjukdomar. Koronarsjukdom är nu den vanligaste dödsorsaken i hela världen. Dessa sjukdomar innebär en växande börda särskilt i u-länderna samt i Östeuropa där de utgör den främsta orsaken till den låga livslängden.

Pekka Puska

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat