Kabergoliini on hyvin siedetty ja tehokas lääke hyperprolaktinemiaan

Bromokriptiiniä on käytetty yli 20 vuoden ajan hyperprolaktinemian peruslääkkeenä. Noin 20 % potilaista ei kuitenkaan huimauksen, pahoinvoinnin tai muiden sivuvaikutusten takia siedä tätä hoitoa tai on sille resistentti. Toisella dopamiiniagonistilla kabergoliinilla on pidempi puoliintumisaika, ja kliinisiä vertailuja sen käyttökelpoisuudesta bromokriptiiniin verrattuna on tehty muutamien vuosien ajan.

Pertti Kirkinen

TNF2-geeni kohtalona septisessä sokissa

Kuolleisuus septiseen sokkiin on edelleenkin suuri, jopa yli 50 %, moderneista hoidoista huolimatta. Sokin patofysiologiassa näyttää sytokiini (tuumorinekroositekijä) TNF-alfa olevan keskeinen peluri ainakin koe-eläinmalleissa. Ihmisillä tähän sytokiiniin liittyy polymorfismi eli perinnöllinen vaihtelu. Noin joka viides on perinyt TNF2-tyypin promoottorigeenin, jonka vaikutuksesta TNF-alfa:n tuotanto on lisääntynyt.

Heikki Arvilommi

Astmaatikkojen lipidiarvot sekä ruokavalio

Varsin vähän on tänä lipidien hoidon aikakautena tutkittu astmapotilaiden rasva- ja proteiinimetaboliaa. Puutetta korjasivat espanjalaiset 118 astmapotilaan ja 121 verrokin selvityksellään. Astmaatikot jaettiin sairauden vaikeusasteen ja hoidon mukaan neljään ryhmään. Ruokavalion koostumus ja energian määrä analysoitiin kyselylomakkeiden vastauksista.

Hannu Puolijoki

Stafylokokkirokote toiveissa

Bakteerien asu laboratorion viljelyalustoilla ja koeputkissa on ihan erilainen kuin infektiofokuksessa potilaassa. Tämä on vähitellen kirkastunut infektiotutkijoille. Bakteerit pystyvät aktivoimaan sellaiset geenit, joiden tuotteet ovat kussakin ympäristössä tarpeen. Näin on myös stafylokokin laita. Sen pintaan ilmestyy vain in vivo polysakkaridi, PNSG (polysuksinyyliglukosamiini).

Heikki Arvilommi

Lääkkeet ja ravinto

Ravinnon ja lääkkeiden yhteisvaikutus toimii molempiin suuntiin: ravintotekijät tai ravitsemustila voivat vaikuttaa farmakokinetiikkaan ja toisaalta lääkkeet voivat vaikuttaa ravinnon saantiin ja ravitsemustilaan. Yhteisvaikutukset johtavat useimmiten lääkkeen tehon heikkenemiseen tai häviämiseen, mutta toisessa ääripäässä yhteisvaikutus voi muuttaa terapeuttisen lääkehoidon haitalliseksi ja jopa toksiseksi. Ravinnon ja lääkkeiden yhteisvaikutukset ovat monisyinen ja haasteellinen kenttä, jota ei tulisi laiminlyödä lääkekehityksessä ja -tutkimuksessa eikä kliinisessä työssä. Yhteisvaikutusten tiedostaminen ja arvioiminen edellyttää sekä hyvää lääkkeiden kemian, farmakologian ja farmakokinetiikan tuntemusta että ruokien ravintosisällön ja ravintoaineiden aineenvaihdunnan tuntemusta.

Essi Sarkkinen

Influenssavirusten lähes sadan vuoden salaisuus

Joka vuosi tavallinen lentsu kaataa väkeä sänkyyn muutamaksi päiväksi. Osa meistä joutuu kuitenkin ankaramman taudin kouriin, sillä myös influenssa A ja/tai B -viruksen aiheuttama tauti näyttäytyy meillä jokaisena talvena. Influenssalla on kansan keskuudessa paha maine, eikä syyttä. Maailmalla on tällä vuosisadalla koettu kolme ankaraa influenssavirusten aiheuttamaa pandemiaa, espanjantauti vuonna 1918, aasialainen 1957 ja honkongilainen 1968. Lisäksi uhkaavia tilanteita on ollut muutamia, moskovalainen vuonna 1977 ja viimeisimpänä honkongilainen kanavirus pari vuotta. Missä piilee influenssavirusten voiman salaisuus? Miksi ihmiskunnan historiaa voidaan kirjoittaa myös vaivaisen, silmälle näkymättömän viruspahasen näkökulmasta. Espanjantautiin menehtyneiden formalinisoidut kudosnäytteet ovat nyt - noin 80 vuotta myöhemmin - johtaneet uusiin havaintoihin viruksen luonteesta.

Ihmissilmän mykiön autofluoresenssi: ikääntymisen ja harmaakaihen aiheuttamat muutokset ja niiden kliiniset sovellutusmahdollisuudet

Harmaakaihi on yleisin heikkonäköisyyden syy maailmanlaajuisesti. Vaikka leikkaustekniikat ovat parantuneet, niin kestävämpi lähestymistapa olisi pyrkiä vaikuttamaan harmaakaihen riskitekijöihin elinympäristössämme. Epidemiologista tutkimustyötä haittaa helppokäyttöisen ja objektiivisen harmaakaihen määrää mittaavan menetelmän puute, koska näkötarkkuus ei suoraan kuvasta harmaakaihen määrää. Käytössä ovat erilaiset valokuvaukseen perustuvat, subjektiiviset luokitusjärjestelmät. Muutokset mykiön valonläpäisykyvyssä häiritsevät lisäksi monien kliinisten silmätutkimusten tulosten tulkintaa, esimerkkinä näkökenttätutkimukset ja verkkokalvon hermosäiekerroksen arvioiminen.

Seppo Siik

Topoisomeraasi IIalfa rintasyövässä

Vaikka monet eri solunsalpaajat ovat tehokkaita rintasyövän hoidossa, tehokkaimmiksi ja eniten käytetyiksi ovat osoittautuneet topoisomeraasi IIalfa-entsyymin (topoIIalfa) toimintaa estävät antrasykliinijohdokset (doksorubisiini, epirubisiini ym). Suotuisa vaste hoidolle saadaan levinneen rintasyövän hoidossa noin 50 %:lle potilaista. Tällä hetkellä ei ole olemassa merkkiominaisuuksia, joiden avulla pystyttäisiin tunnistamaan ne potilaat, joille antrasykliinihoito on tehokasta.

Tero Järvinen

Seliprololi ja energia-aineenvaihdunta; vaikutukset insuliiniherkkyyteen ja plasman leptiinitasoihin

Vasodilatoivan, beeta-1-selektiivisen salpaajan, seliprololin vaikutuksia hiilihydraatti- ja rasva-aineenvaihduntaan tutkittiin kaikkiaan 209 keski-ikäisellä henkilöllä, joilla oli kohonnut verenpaine ja veren kolesterolitaso. Diabetes oli poissulkukriteeri, mutta suurimmalla osalla potilaista insuliinin teho oli heikentynyt. Vertailuvalmisteina käytettiin muita beetasalpaajia, sekä Ca- ja ACE-estäjiä. Seurantajakso oli 12 kuukautta, jonka aikana kaikille potilaille suoritettiin kolmasti sokerirasituskoe ja osalle lisäksi hyperinsulineemiset euglykeemiset klamp-testit. Satunnaistettuun ja rinnakkaismuotoiseen tutkimukseen osallistui 11 keskusta. Klamp-testit suoritettiin TAYS:ssa ja Turun yliopistossa.

Kimmo Malminiemi

Virheet soluadheesiosta riippuvassa solunsisäisessä tiedonsiirrossa osallisena syövän synnyssä

Soluadheesiolla tarkoitetaan solujen kiinnittymistä solujen ulkovälitilan proteiineihin tai viereisiin soluihin. Soluadheesio ohjaa solulle elintärkeitä toimintoja, kuten kasvua, erilaistumista ja liikettä yhdessä kasvutekijöiden kanssa. Soluadheesio huolehtii siitä, että monisoluinen eliö pysyy kasassa ja että oikeantyyppiset solut ovat oikeissa paikoissa. Useimmat solut vaativat elääkseen ja kasvaakseen sekä adheesion että kasvutekijöitä. Tämä ominaisuus toimii ikään kuin biologisena vartijana estäen irronneen solun elämisen, liikkumisen ja kiinnittymisen koko elimistön kannalta epäsuotuisaan paikkaan.

Marja Ojaniemi