N äkökyky vaikuttaa kognition ja motoriikan ohella olennaisesti ajoterveyteen. Vanheneminen lisää näkökykyyn vaikuttavia sairauksia, joten väestön ikääntyessä näköperusteisten ajokieltojen määrä kasvaa.

Terveydenhuollon ammattihenkilöillä on velvollisuus arvioida potilaan ajokykyä Trafin määrittämien ajoterveysvaatimusten mukaisesti (1). Kuljettajalta edellytetään ajokorttiryhmän mukainen näöntarkkuus ja näkökentän laajuus.

Näöntarkkuuden ja näkökenttien osalta kriteerit ovat Euroopassa samat, mutta niiden valvomisessa ja täytäntöönpanossa mailla on omat protokollansa (2). Myös lääkärin ilmoitusvelvollisuudessa voi olla suuriakin eroja.

”Väestön ikääntyessä näköperusteisten ­ajokieltojen määrä kasvaa.”

Esimerkiksi Tanskassa ja Norjassa voidaan tehdä tietyissä olosuhteissa poikkeuksia, vaikka kriteerit eivät täyttyisikään: luvan voi saada ajamiseen esimerkiksi vain päiväaikaan tai tie tylle alueelle. Ruotsissa ajoluvan epäämispäätöksen saanut kuljettaja voi hakea poikkeus­lupaa. Henkilölle, jolla on näkökenttäpuutoksia, voidaan tehdä ajosimulaattorikoe (3).

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan näköperäinen ongelma on ollut taustatekijänä 1,3 %:ssa kuolemaan johtaneista liikennetapaturmista, joissa tapaturmaan syyllisellä on ollut voimassa oleva ajokortti (4). Yleisin syy oli ympäristön havainnoinnin epäonnistuminen (23,6 %), joka ei ollut yhteydessä näkökyvyn ongelmiin. Tutkimuksessa todettiin, että nykyisiä näkökriteerejä ei ole tarvetta tiukentaa pienen näköperusteisen tapaturmariskin vuoksi.

Floridassa otettiin vuonna 2004 käyttöön pakollinen näöntarkkuuden tarkistaminen yli 80-vuotiailta ajokortin haltijoilta, ja tutkimuksen mukaan se vähensi vanhusten liikenneonnettomuuksia (5).

Lounais-Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan yli puolet poliisille ilmoitetuista ajokielloista tuli silmälääkäreiltä (6). Itä-Suomen yliopistossa tehdyssä syventävien opintojen opinnäytetyössä Kuopion yliopistollisen sairaalan silmäpoliklinikalla näköperäisen syyn aiheuttamista pysyvistä ajokielloista (n = 52) kaksi kolmasosaa aiheutui neuro-oftalmologisista syistä (34 %), glaukoomasta (26 %) ja silmänpohjan rappeumasta (21 %). Neuro-­oftalmologisia syitä olivat aivoinfarktit (26 %), aivoverenvuodot (4 %) ja aivokasvaimet (4 %), joiden vuoksi näkökenttäkriteerit jäivät täyttymättä.

Lähes kolmasosa ajokielloista edellytti lisätutkimuksia, lähinnä näkökenttien vuoksi. Näkökenttätutkimus on altis potilaan ja ympäristön senhetkisille häiriötekijöille ja tuloksissa voi olla vaihtelua.

Potilaat eivät aina helposti hyväksy ajokieltoa, ja toisinaan he hakevat vahvistusta päätökselle usealta lääkäriltä. Tämä on ymmärrettävää: harvaan asutuilla alueilla on usein heikosti palveluja ja huonot julkisen liikenteen yhteydet, joten ilman omaa autoa kotona asuminen käy hyvin hankalaksi. Suomalaisilla on myös paljon vapaa-ajan asuntoja julkisen liikenteen ulottumattomissa.

Toisaalta heikkonäköisten on myös todettu vähentävän ajamista oma-aloitteisesti ja ajavan enemmän tutuissa ympäristöissä (7,8).

Herääkin kysymys, olisiko Suomessa mahdollista ottaa käyttöön Tanskan ja Norjan mallin mukainen rajoitettu ajolupa poikkeustilanteissa tai myöntää Ruotsin tapaan poikkeus­lupa ajosimulaattorikokeen perusteella.