LääkäriKasko JärjestöKaskoksi

Liiton ja Pohjolan välisessä vakuutustarjonnassa on jäsenetuvakuutusten mukana yhtenä tuotteena ollut jo lähes 10 vuotta ns. LääkäriKasko. Koko ajan on nimenomaan tämä vakuutus herättänyt keskustelua jäsenistön piirissä lähinnä siitä, onko LääkäriKasko kaikissa tai edes useimmissa tapauksissa kilpailukykyinen vakuutusmuoto bonuksellisten ja toisaalta merkkikohtaisten autovakuutusten kanssa. Tehtyjen selvitysten mukaan yleisesti ottan näin on ollut, vaikka toisenkinlaisia tapauksia on raportoitu.

Pentti Alhola

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 33/1999 Kommentteja

VES-neuvottelujen käynnistyminen takkuaa

Valtioneuvoston ja ammattiliittojen välinen kyttäys jatkuu. Poliitikot panttaavat veroratkaisuja ja vaativat maltillista palkkalinjaa. Järjestöväki vahtii toisiansa, odottaa päänavaajan löytymistä ja edellyttää maan hallitukselta viestiä veroratkaisujen tasosta ja kohdentamisesta. Kulissien takana tunnustellaan mahdollisuuksia ja pyritään tavoitteiden selvittämiseen. Kuurupiilo näyttää kuitenkin vain jatkuvan, julkisen sektorin ratkaisut näyttävät jäävän pohjimmaiseksi niin prosessin kuin kenties tasonkin suhteen.

Kati Myllymäki

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 32/1999 Kommentteja

Suomessa on lääkäripula, hah!

Suomessa on lääkäripula, senhän me kaikki tiedämme! Niin on sanottu Helsingin Sanomissa! Sata lääkärin virkaa ilman hoitajaa! Lääkärin lomasijaisia ei saa! Totuus on vihdoinkin tullut ilmi! Suomen Lääkäriliitto on onnistunut jujuttamaan kaikki päättäjät uskomaan, että lääkäreitä ei tarvita lisää ja on onnistunut saaman tilanteen tällaiseksi! Juhlikaamme tätä erinomaista saavutusta!

Lauri Kyllönen

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 31/1999 Kommentteja

Styrelsenytt 2.10.1999: Planeringssession och utlåtande om EU:s kommitté för medicinsk utbildning

Styrelsen sammanträdde vid månadsskiftet september-oktober till sitt vedertagna planeringsmöte som avslutades med ordinarie styrelsemöte den 2 oktober. Vid planeringssessionen diskuterades riktlinjerna för förbundets framtida verksamhet. Inga direkta beslut fattades under denna del av mötet, men principdiskussionerna skall ligga till grund för den fortsatta planeringen av verksamheten.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 30/1999 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030