Lääkärit vaikuttamaan

Lääkäripäivät 2012 kokosi tämänkin vuoden alkajaisiksi yli 4000 kollegaa yhteen. Neljän päivän tarjonta sisälsi toivottavasti jokaiselle jotain. Erityisen hienoa oli huomata muidenkin kuin kliinisten kurssien kiinnostavan yhä useampia ja herättävän vilkasta keskustelua. Keskiviikkona näyttelyssä riittikin mukavaa säpinää, sillä perinteinen kanditilaisuus houkutti paikalle lähes 900 osallistujaa. Tunnelma sähköistyi viimeistään iltajuhlassa Suvilahden Voimalassa.

Marjo Parkkila-Harju

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 3/2012 Kommentteja

Onko kaikkein pienimmillä terveyskeskuksilla tulevaisuutta?

Suomessa on vuosikymmenet totuttu siihen, että joka ikisessä kunnassa on kirkko, koulu ja terveyskeskus. Terveyskeskus käsittää yleensä vähintään vastaanoton, neuvolat, kouluterveydenhuollon, vuodeosaston ja vanhainkodin. Meillä Itä-Suomessa on hyvin paljon väkiluvultaan pieniä kuntia ja eteläiseen Suomeen verrattuna välimatkat kunnasta toiseen pitkiä. Kuntaliitosneuvotteluja ja ainakin harkintaa neuvotteluista käydään paljon. Yksi keskeinen asia on se, säilyvätkö terveydenhuollon lähipalvelut kunnassa mahdollisen kuntaliitoksen jälkeenkin. Kosiskellessaan pieniä kuntia kuntaliitokseen isommat usein lupaavat palvelujen säilymisen ja se laitetaan jopa ehdoksi kuntaliitokselle ainakin tietyn siirtymäkauden ajaksi. Toisaalta pelko terveydenhuollon lähipalveluiden häviämisestä estää liitosneuvottelut monissa tapauksissa. On tähän tietenkin muitakin syitä, mm. pelko päätösvallan katoamisesta kauaksi nykyisestä pikkukunnasta.

Helena Nukari

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 50-52/2011 Kommentteja

Where are the champions?

Perinteisesti terveydenhuoltoon on tyydytty kouluttamaan "pääkäyttäjiä". He hallitsevat potilaskertomusohjelmiston käytön teknisesti muita paremmin ja opastavat sitten muita - vailla sen suurempaa mahdollisuutta vaikuttaa käyttötapoihin tai ohjelmiston aiheuttamiin toiminnan muutoksiin. Ohjelman käytön tekninen osaaminen on kuitenkin tietojärjestelmien käyttöönottoprosessin helpoin osio, vaikkakin välttämätön sellainen. Kliinisen ja tietoteknisen toimintakulttuurin synkronointi onnistuu kunnolla vain lääkärijohtoisesti, mutta tässäpä kohdin "kirjaamisen laadun parantaminen" on valitettavan usein voittanut "potilaan hoidon laadun parantamisen".

Tinja Lääveri

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 47/2011 Kommentteja

Yksityissektorille lisää toimijoita

Potilaat voivat nykyisin saada yksityislääkäri-käynnistä Kela-korvauksen silloinkin, kun yksityislääkärin vastaanotto on julkisissa tiloissa eli terveyskeskuksen tai kunnallisen sairaalan tiloissa. Asiasta on hyväksytty määräaikainen laki vuoteen 2014 saakka. Mitä sitten tapahtuu? Poistetaanko yksityislääkäripalkkioiden Kela-korvaukset sen jälkeen kaikilta? Ainakaan niiden nosto ei ole suunnitteilla. Potilaan saama korvaus todellisista kuluista vähenee jatkuvasti. Yksityislääkärin palkkiot nousevat, kuten asiaan kuuluukin, muun ansiokehityksen mukana. Lain valmisteluvaiheessa Lääkäriliiton yksityissektorivaliokunta keskusteli asiasta ja päätti kannattaa Kela-korvausten hyväksymistä julkisissa tiloissa tapahtuvaan yksityislääkäritoimintaan. Ajatuksena oli, että korvausmuutoksen avulla yksityislääkäripalveluita syntyisi pienemmille paikkakunnille, joilla yksityiset lääkärikeskukset eivät toimi. Kuinkas kävikään? HYKS tarttui mahdollisuuteen, vaikka sen alueella toimii jo useita yksityisiä lääkärikeskuksia ja lääkärikeskusketjuja. HYKS sitouttaa henkilöstöään perustamalla yksityisen Hyksin Oy:n. Se tehostaa resurssiensa käyttöä ja lisärahoittaa toimintaansa yksityistoiminnan voitolla. Useamman kuntatoimijan uskotaan seuraavan esimerkkiä.

Marjut Laurikka-Routti

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 46/2011 Kommentteja

Karhuja ja paperinpyöritystä

Uutisissa kerrottiin lokakuun lopussa, että Mänttä-Vilppulassa on karhuvaara. Kunnan alueella liikkeellä olleiden karhujen takia kunta oli järjestänyt lapsille koulukuljetuksia. Kuljetukset oli tarkoitettu lähinnä pelkääville lapsille, ja jotta luokittelu menisi oikein, eikä kyytiä saisi pelkäämätön tai muuten väärä lapsi, oli asukkaita ohjeistettu hankkimaan joko lääkärin tai psykologin lausunto lapsen karhupelosta. Voidaan toki kysyä, pitäisikö lapsesta enemmän huolestua silloin, jos hän ei ollenkaan pelkää karhua.

Olli Lappalainen

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 45/2011 Kommentteja

Työhyvinvointia etsimässä

Omasta työhyvinvoinnista huolehtiminen on perinteisesti ollut vaikea asia lääkäreille. Työn kiinnostavuus ja erityisesti potilaiden hoitaminen on usein mennyt oman työhyvinvoinnin edelle. Myös lähtökohtaisesti jokaisen lääkärin velvollisuuksiin kuuluva päivystäminen tuo omat haasteensa työhyvinvointiin. Osin työn luonteesta johtuen lääkärikunnassa on perinteisesti ylläpidetty mielikuvaa lääkäristä, joka ei saa osoittaa heikkouden merkkejä. Tämä on heijastunut myös lääkärien itsestään huolehtimiseen. Asia on todettavissa esimerkiksi selvityksistä, joiden mukaan lääkäreillä on kaikista ammattiryhmistä vähiten sairauspoissaoloja. Lääkärit tuskin kuitenkaan sairastavat kovin paljon vähemmän kuin muu väestö keskimäärin.

Teppo Heikkilä

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 44/2011 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030