In memoriam MAUNO JAAKKO HÄRKÖNEN 21.7.1943-2.4.2002

Mauno Härkönen on poissa. Kuolema ei tullut yllättäen, Mauno oli ollut jo lähes neljä kuukautta hoidettavana Porvoon sairaalan sisätautiosastolla. Kuolinsyy oli maligni aivokasvain. Mauno Härkönen kävi koulua Helsingissä ja valmistui lääkäriksi Helsingin yliopistosta 1970. Jo varhaisessa vaiheessa hän kiinnostui sisätaudeista. Mauno erikoistui Marian sairaalassa ja valmistui sisätautilääkäriksi 1976. Samana vuonna hän sai viran Porvoon aluesairaalasta, jossa hän työskenteli kuolemaansa saakka, vuodesta 1986 apulaisylilääkärinä. Jo apulaislääkärinä Mauno hämmästytti kollegoja valtavilla tiedoillaan. Tuntui siltä, että Mauno ehti seurata lähes kaikkia tärkeitä lääketieteellisiä lehtiä. Hänellä oli myös ilmiömäinen kyky organisoida ja luetteloida tietonsa. Kun kliininen pulmatilanne syntyi, Mauno etsi hetkessä sopivan ajankohtaisen artikkelin aiheesta jostain arvovaltaisesta julkaisusta. Luentoa valmistellessa oli helpointa kääntyä Maunon puoleen, hän taikoi hetkessä esille sopivaa materiaalia. Mauno oli elävä tietokone, hän kuitenkaan ei koskaan itse innostunut tietokoneista eikä Internetista vaan hankki tietonsa lukemalla lehtiä. Mauno kirjoitti myös itse varsin usein sekä Lääkärilehteen että Duodecimiin. Hän oli etenkin innostunut Duodecimin Vinkistä vihiä -palstasta. Maunon vinkit olivat teräviä ja hyvin opettavaisia. Erityisesti mieleen on jäänyt kirjoitus Lazarus-refleksistä. Voi hyvin sanoa, että Mauno teki tämän usein hämmennystä herättävän kuoleman jälkeisen liikkeen tunnetuksi Suomen lääkärikunnalle. Mauno teki Porvoon sairaalan tunnetuksi kirjoituksillaan. Usein kun kollegojen kanssa tuli puheeksi, että työskenteli Porvoon sairaalassa, oli ensimmäinen vastareaktio siellähän toimii se Härkönen. Maunolle lääketiede oli sekä työ että harrastus. Hän luki television ääressä, loman aikana jne. Maunolla oli kuitenkin myös muita intressejä. Hän oli luontoihminen, hän oli kiinnostunut linnuista ja kasveista. Kesälomat ja myös kesäviikonloput hän vietti kesäpaikallaan Saimaan rannalla Ristiinassa. Hän rakasti myös Lapin luontoa ja kävi Lapin mökissään ainakin kerran joka talvi. Mauno ehti myös harrastaa kuntoilua ja oli erinomainen squashin pelaaja. Keväällä 1990 Mauno sai yht`äkkiä epileptisen kohtauksen. Syyksi paljastui aivokasvain. Leikkauksen ja intensiivisen sädehoidon jälkeen tuntui jo siltä, että sairaus oli voitettu, ja Mauno työskenteli sairaalassamme täysipainoisesti yli 10 vuotta. Loppukesästä 2001 todettiin kuitenkin residiivi, eikä hoito enää auttanut. Maunon viimeiset kuukaudet olivat raskaita. Hän teki kuitenkin kollegojen työn helpoksi. Mauno vastusti aina ns. turhaa hoitoa. Loppuvaiheessa hän kieltäytyi kaikesta hoidosta, myös nestehoidosta ja antibiooteista sallien vain kipujen lievitystä. Mauno oli opettanut monille nuorille lääkäreille minkälainen on arvokas terminaalihoito. Lähiomaisten, vaimonsa Aunen ja poikiensa Matiaksen ja Timon tuella hän pystyi myös turvaamaan itselleen arvokkaan kuoleman. Me allekirjoittaneet kollegat jäämme kaipaamaan hyvää ystävää ja taitavaa kliinikkoa. Bjarne Rask, Stina Jägerholm, Markku Linna Porvoon sairaala NIMITYKSIÄ Oriveden kaupungin terveyskeskuksen ylilääkärin virkaan LL, yleislääketieteen erikoislääkäri Tuuli Löfgren 1.8.2002 lähtien. Oriveden kaupungin terveyskeskuksen terveyskeskuslääkärin virkaan LL Heikki Pälvimaa 19.8.2002 lähtien (hakijoita 3). Oriveden kaupungin terveyskeskuksen terveyskeskuslääkärin virkaan (työterveyshuolto) LL Maria Wirtanen 2.9.2002 lähtien (hakijoita 3). Turun yliopistollisen keskussairaalan kuvantamiskeskuksen radiologian yksikön erikoistuvan lääkärin virkaan LL Satu Päivike ajalle 1.9.2002-28.2.2004. Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, Jyväskylän kaupungin keskussairaalan neurologian yksikön erikoislääkärin virkaan EL, LT Anne-Maria Kuopio 1.7.2002 lähtien. Kuopion yliopiston lastenpsykiatrian professorin virkaan lääketieteen ja kirurgian tohtori, dosentti Eeva Aronen 1.8.2002 lähtien. Lomaliiton johtavaksi tuotekehityslääkäriksi Korpilammen Kuntoutumiskeskuksen johtava lääkäri Riikka Mattila 31.7.2002 lähtien. Oulun Työterveyden työterveyslääkärin toimeen Terhi Ansamaa 1.8.2002 lähtien (hakijoita 4). Turun yliopistollisen keskussairaalan fysiatrian yksikön erikoislääkärin virkaan LKT Tiina Leistevuo 1.7.2002 lähtien (hakijoita 3). Helsingin yliopistollisen keskussairaalan sisätautien toimialan gastroenterologian klinikan sairaalalääkärin virkaan LL Matti Teittinen ajalle 1.11.2002-31.12.2003 (hakijoita 5). Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, Jyväskylän kaupungin keskussairaalan naistentautien ja synnytysten yksikön erikoistuvan lääkärin ma. virkaan LL Antti Saranen ajalle 1.8.2002-31.7.2005. Helsingin yliopistollisen keskussairaalan nefrologian klinikan erikoislääkärin virkaan dosentti Ilkka Pörsti 1.8.2002 lähtien (hakijoita 4). Helsingin yliopistollisen keskussairaalan nefrologian klinikan erikoislääkärin virkaan LT Seija Peltonen 1.8.2002 lähtien. Äänekosken terveysaseman terveyskeskuslääkärin virkaan LL Jarkko Niva 1.7.2002 lähtien. Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymä, Jukolan terveysaseman terveyskeskuslääkärin virkaan LL Anu Hätinen 5.8.2002 lähtien. Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, Jyväskylän kaupungin keskussairaalan erikoislääkärin virkaan (syöpätaudit) LL Rainer Kolle 1.10.2002 lähtien. Lapin sairaanhoitopiirin toimenpideyksikön osastonylilääkärin virkaan LL, anestesiologian erikoislääkäri Outi Kiviniemi 23.5.2002 lähtien (hakijoita 3). Lapin sairaanhoitopiirin erikoislääkärin virkaan sisätautien erikoislääkäri Alexandra Hadjikov 1.5.2002 lähtien (hakijoita 3). Lapin keskussairaalan naistentautien- ja synnytysten tulosyksikön ylilääkärin virkaan LL, naistentautien- ja synnytysten erikoislääkäri Reino Ilvonen 1.5.2002 lähtien. Kuopion yliopistollisen sairaalan anestesiologian ja tehohoidon klinikan erikoislääkärin virkaan LL, anestesiologian erikoislääkäri Kari Nieminen 1.7.2002 lähtien. Kanslerin tekemällä päätöksellä on lääketieteen tohtori Shuang Yong Ma otettu kokeellisen neuropatologian dosentiksi Turun yliopistoon toistaiseksi jatkuvaan virkasuhteeseen. LAILLISTETUT LÄÄKÄRIT (EUROLÄÄKÄRIT) 3.6.2002 Ville Falenius, Satu Susanna Hyytiäinen, Kaisa-Mari Elina Kahala, Mikko Ilari Mäyränpää, Pia Talvikki Niittymäki, Maria Kaisa Kristiina Peltomäki, Hannamari Raitasalo, Anna Elina Salmi, Päivi Viola Maria Slama, Hanna Karoliina Uutela, Sami Tuomas Ventelä 4.6.2002 Patrik Risto Henrikki Falkenbach, Juho-Juuso Samuel Hirvonen, Mervi Elina Hyvönen, Johanna Katrine Malmström, Mikko Tuomas Rantasalo, Liisa Päivi Kaarina Tenhu 5.6.2002 Heidi Marjaana Helenius, Björn Sebastian Isomaa, Kirsi Maria Orasaari, Sampsa Paalanen, Anna Leena Saari, Ainokaisa Susanna Salminen, Maria Outi Katriina Sarkkinen, Jarkko Juhani Suomela, Tatu Markus Talonpoika 6.6.2002 Lauri Urho Johannes Collan, Juha Pekka Rönkä 7.6.2002 Ilkka Lauri Tapani Alavaikko, Willehard Johannes Haaki, Juhani Antero Hänninen, Juha Markus Jernman, Tatu Pietari Kemppainen, Anna Cecilia Mårtenson, Kati Maarit Silvennoinen 10.6.2002 Eva Maria Arvela, Eva Catharina Marie Cederqvist, Sanna Pauliina Huovinen, Juho Artturi Keski-Nisula, Katja Johanna Marin, Tomi Petteri Sippola 11.6.2002 Katriina Johanna Jalkanen 12.6.2002 Olli Samuli Forsström, Piritta Pauliina Pylkäs-Korhonen 13.6.2002 Juha Matti Pokela, Ville Juhana Salaspuro 14.6.2002 Katja Birgitta Niva, Suoma Eeva Matilda Saarni, Linda Pauline Stenbacka, Minna Susanna Vilminko 17.6.2002 Leea Inkeri Kristiina Karjalainen, Jaana Pauliina Vänttilä 18.6.2002 Mikko Valdemar Wiren 19.6.2002 Eeva Liisa Löfgren 20.6.2002 Nikolai Andreas Rintala LAILLISTETUT LÄÄKÄRIT 17.6.2002 Harriet Beatrice Häggblom Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on myöntänyt 5.6.2002 Ashraf Benyaminille oikeuden harjoittaa yleislääkärin ammattia itsenäisesti laillistettuna ammattihenkilönä. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on myöntänyt 17.6.2002 Anna Kukkoselle oikeuden harjoittaa yleislääkärin ammattia itsenäisesti laillistettuna ammattihenkilönä. LAILLISTETUT YLEISLÄÄKÄRIT 4.6.2002 Tiina Johanna Aaltonen, Sanna Kristiina Mattila 5.6.2002 Kai Marten Eggers, Riitta Mari Simelius-Hulmi 7.6.2002 Velimatti Pirilä, Mikko Janne Viitanen 10.6.2002 Ville-Veikko Hynninen, Riikka Pauliina Peltoniemi, Mirka Maaret Sivula 12.6.2002 Tero Anssi Hermanni Järvinen, Nina Kristiina Keinänen 13.6.2002 Petra Pauliina Hiltunen, Maria Dagmar Juusela 14.6.2002 Juhana Henrik Hallikainen, Kirsi Susanna Kähkönen 17.6.2002 Harri Tapani Mahlberg, Heli Hannele Paatero 18.6.2002 Kirsi Anneli Hallikainen 19.6.2002 Sanna Marjatta Häkli, Maria Irene Söderström 20.6.2002 Mia Christina Fagerlund, Marko Juhani Anttila ERIKOISLÄÄKÄRIN TUTKINTO Koulutusohjelman pituus 6 vuotta 3.6.2002 Eero Antti Koski, plastiikkakirurgia 4.6.2002 Tommi Tapani Jauhiainen, radiologia; Seppo Kullervo Olkkonen, työterveyshuolto 5.6.2002 Kai Marten Eggers, sisätaudit; Tea Johanna Uusitalo, sisätaudit 6.6.2002 Laura Irene Hyttinen, sisätaudit; Ilkka Kalevi Pirhonen, yleislääketiede; Juri Rosenfeld, psykiatria 7.6.2002 Leila Aulikki Kononoff, sisätaudit; Timo Toivo Johannes Virtanen, yleislääketiede 10.6.2002 Päivi Anneli Jutela, yleislääketiede; Merja Kristiina Laine, yleislääketiede; Peter Markus Raivio, kirurgia; Jukka Antero Ratia, geriatria 11.6.2002 Ulla Kristiina Anttalainen, keuhkosairaudet ja allergologia; Heikki Yrjö Korhonen, sisätaudit; Outi Anneli Nietosvaara, psykiatria 12.6.2002 Antti-Pekka Annala, sisätaudit; Outi Erika Laajalahti, yleislääketiede; Leena Johanna Mustaniemi, sisätaudit; Laura Helena Nelimarkka, silmätaudit 13.6.2002 Maria Katariina Kallio-Laine, neurologia 14.6.2002 Susanna Maaria Luukkonen, kliininen mikrobiologia 17.6.2002 Harriet Beatrice Häggblom, yleislääketiede, psykiatria; Anne Maija Lumiaho, nefrologia 18.6.2002 Mika Juha Kerilahti, sisätaudit; Päivi Elina Kianne, lastenpsykiatria; Marko Johan Lindberg, oikeuspsykiatria; Markku Juhani Peräaho, gastroenterologia; Sari Riikka Laelia Marjatta Tikkakoski, työterveyshuolto; Jammu-Pekka Öunap, ortopedia ja traumatologia 19.6.2002 Marja Helena Autere, yleislääketiede; Seppo Antero Balk, radiologia; Vedran Stefanovic, naistentaudit ja synnytykset 20.6.2002 Tom Kristian Kaunismaa, sisätaudit; Juha Kyösti Kauppinen, työterveyshuolto; Pirjo Helena Pyöriä, työterveyshuolto Koulutusohjelman pituus 8 vuotta 14.5.2002 Eeva Marketta Reissell, kardiologia (sisätaudit) 3.6.2002 Sari Marina Liesjärvi, lastenkirurgia (kirurgia) 4.6.2002 Hilkka Marjatta Huotilainen, hallinnon pätevyys; Kati Susanna Varilo, hallinnon pätevyys 7.6.2002 Olli Martti Pitkänen, lasten kardiologia (lastentaudit) 17.6.2002 Terho Uolevi Kainonen, ortopedia ja traumatologia (kirurgia) 18.6.2002 Aki Eero Juhani Ikonen, neuroradiologia (radiologia) 19.6.2002 Vesa Pekka Ilvesmäki, endokrinologia (sisätaudit) 20.6.2002 Tiina Anna-Maria Backman, hallinnon pätevyys
Jäseni­stö 27-29/2002 Kommentteja

In memoriam MOSES ZEWI 1.3.1909-13.5.2002

Tunnettu turkulainen silmälääkäri, dosentti Moses Zewi (ent. Hirschowitsch) kuoli 13.5 2002 kotikaupungissaan Turussa verrattain lyhyen sairauden murtamana 93 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt Pohjois-Ukrainassa, Menan kaupungissa 4.8.1908. Virallisesti Zewin syntymäpäivä on 1.3 1909, mutta Venäjän väestönlaskentaan liittyvän kotipaikkakunnalla rekisteröimisen takia pikku-Moseksen syntymäaikaa oli myöhäistettävä muutamalla kuukaudella. Kanssakäyminen sukulaisiin myös Suomesta käsin oli ilmeisesti melko vilkasta. Niinpä äiti Golde sattui olemaan lastensa kanssa vierailulla syntymäkodissaan Menassa ensimmäisen maailmansodan syttymishetkellä, mikä tiesi yhteyksien katkeamista koti-Suomeen. Moses muisti saksalaisten tulon Ukrainaan vuonna 1916 ja vuotta myöhemmin bolsevikkien ilmaantumisen paikalle. Vasta vuonna 1921 äiti Golde onnistui luotsaamaan perheensä Leningradiin. Nälkää näkevässä ja sekasortoisessa kaupungissa vietetyn kolmen kuukauden jälkeen onnistui kotimatka isän luokse Turkuun. Seitsemän vuoden oleskelu Ukrainassa oli tyystin hävittänyt Moseksen ruotsinkielen taidon, jonka vuoksi koulunkäynnin aloituksesta muodostui ongelma. Lukemalla ahkeraan isän kirjastosta tuomia kirjoja kielitaito alkoi palautua, jonka seurauksena 13-vuotias Moses pääsi kirjoittautumaan koulun III luokalle. Virheettömän suomenkielen taitonsa Zewi saavutti lukemalla kirpputorilta ostettuja kirjoja. Vuonna 1929 Moses Zewi pääsi ylioppilaaksi Turun ruotsalaisesta lyseosta. Lääketieteen kandidaatin tutkinto taittui vuonna 1932 ja lisensiaatin tutkinto vuonna 1937 Helsingin yliopistossa, jonka jälkeen Zewi tavoitteli silmälääkärin uraa silmätautien klinikalla. Juutalainen syntyperä osoittautui kuitenkin esteeksi, koska kansallissosialistinen aate oli saanut vahvan jalansijan tuon ajan silmäklinikalla. Niinpä fysiologian laitoksesta ja Ragnar Granitin tutkimusryhmästä tuli Zewin työympäristö. Silmän verkkokalvon näköpurppura, rodopsiini, oli Granitin mielenkiinnon kohteena. Zewi sai tehtäväkseen eristää sammakon silmän verkkokalvosta tätä näköpurppuraa lähempää tutkimusta varten. Samanaikaisesti tutkittiin silmän valoherkkyyttä elektroretinografian avulla. Zewi väitteli Helsingin yliopistossa vuonna 1939 aiheesta: On the regeneration of visual purple. Edelleenkin tätä työtä siteerataan lääketieteellisissä julkaisuissa. Väitöksen jälkeen Zewi haki uudelleen silmäklinikan apulaislääkärin virkaa. Carl Eric Sonck, joka sattui olemaan esimiehensä sijaisena läsnä tiedekunnan kokouksessa, kertoo muistelmissaan, kuinka professori Vannas asetti lääketieteen lisensiaatin etusijalle, koska Zewin kirja käsitteli vain silmän fysiologiaa. Ystävyys Ragnar Granitiin säilyi läpi vuosien. Vuonna 1990 Zewi sai vastaanottaa seuraavan viestin: Rakas Moses Zewi, Kiitos ystävällisestä kirjeestäsi 90-vuotispäiväni johdosta. Muistelen usein yhteistyötämme Fysiologian kellarissa. Se oli niin rauhallista ja positiivista ja tulokset niin vakuuttavia. Sellainen näkö- ja muistikuva on ikuinen ja se on meille yhteinen. Mainilan laukauksista muodostui sen ajan nuorukaisille käännepiste, niin myös Moses Zewille. Granit kutsuttiin Karoliiniseen Instituuttiin Tukholmaan ja Zewi sai palvella isänmaata seuraavat viisi vuotta pataljoonanlääkärinä ja eri sotasairaaloissa. Venäjän, saksan ja englanninkielen taitajana hän saattoi kuunnella sodan kummankin osapuolen radiolähetyksiä, josta syystä rintamatilanteen tarkka seuraaminen oli mahdollista. Niinpä pataljoonankomentaja Eino Kuvaja kuuluukin ärähtäneen: Ei perhana tänne etulinjaan pitäisi päästää kielimiehiä, jotka kuuntelevat radiota ja tietävät asioitten oikean laidan. Siinähän menevät meidän seinältä nuppineulat ja langat sekaisin. Zewistä tuli lääkintäkapteeni vuonna 1943. Sodan jälkeen Zewi erikoistui professori Hilja Teräskelin johdolla silmätauteihin Turun yliopistossa, johon vuonna 1942 oli perustettu lääketieteellinen tiedekunta. Erikoislääkärin oikeudet Zewi sai vuonna 1947. Tiedemiehen ura jatkui nyt silmäklinikalla, jossa hän nopeaan tahtiin julkaisi artikkeleita mm. Reiterin tautiin liittyvistä silmämuutoksista, silmätulehduksista silmäleikkausten yhteydessä, kolesterolikiteiden esiintymisestä silmän lasiaisessa, ns. glaukomatosyklisestä kriisisyndroomasta ja puutteellisesta A-vitamiinin resorptiosta johtuvasta xeroftalmiasta. Ensimmäisenä Pohjoismaissa Zewi osoitti raskauden aikana sairastetun rubeolan aiheuttavan epämuodostumia sikiössä. Myös Turussa Zewin syntyperä tuotti vaikeuksia. Hänen esimiehensä silmäklinikalla, professori Werner sai tiedekunnassa haukut niskaansa puoltaessaan Zewin dosentuurihakemusta siitäkin huolimatta, että tämä oli tieteellisesti pätevä ja hoitanut useaan otteeseen Teräskelin viransijaisena professorin tehtävät klinikalla. Vasta vuonna 1956 Zewille lopulta myönnettiin dosentuuri. Sodanjälkeisen ajan ahdasmielisyys esti Moses Zewin akateemisen uran, jota alan tieteellinen ja kliininen kehitys kipeästi olisi kaivannut. Vuoteen 1974, eläkkeelle siirtymiseensä saakka, hän uskollisesti palveli silmäklinikkaa. Yksityisvastaanottoa hän harrasti hyvin korkeaan ikään saakka. Vuonna 1941 hänelle myönnettiin Vapaudenristi 4 lk ja vuonna 1982 Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 1 lk ritarimerkki. Moses Zewi oli aktiivinen jäsen Åbo läkarföreningenissä, jonka puheenjohtajana hän toimi vuonna 1956 ja jonka kunniajäseneksi hänet kutsuttiin vuonna 1994. Suomen silmälääkäriyhdistyksen varapuheenjohtajana hän oli vuonna 1957. Alansa koulutusta ja entisen klinikkansa nuorten tieteellistä edistymistä hän seurasi innolla aivan viime aikoihin saakka. Kotikaupungin juutalainen seurakunta oli hänelle läheinen. Uinti ja päivittäiset pitkät kävelylenkit olivat hänen tunnetusti hyvän kuntonsa salaisuus. Moses Zewiä jäivät kaipaamaan vaimo ja kaksi poikaa perheineen sekä ystävien ja lääkärikollegojen laaja joukko.
Jäseni­stö 22/2002 Kommentteja

In memoriam RAIJA KOIVISTO o.s. MÄKI-KYYNY 16.07.1961-18.12.2001

Joulun aikaan jouduimme me Raijan ystävät vastaanottamaan suruviestin, jota emme koskaan olisi halunneet kuulla: Raijan elämä oli päättynyt. Imusolmukesyöpä komplikaatioineen piti Raijaa kaiken aikaa kiristyneessä otteessaan kahden ja puolen vuoden ajan. Kollegat TaYS:ssa tekivät kaikkensa, mutta mahdottoman edessä piti taipua. Jos tahdonvoimalla voisi parantua, olisi ystävämme taatusti parantunut. Niin vahva elämännälkä Raijalla oli. Raija syntyi maanviljelijäperheeseen Kauhajoella kesällä 1961. Lapsuus kului maatalon työteliäässä ilmapiirissä; luontoihmiselle ympäristö oli hyvä. Isän kuolema Raijan ollessa 12-vuotias toi tummia pilviä taivaalle, mutta siitä jatkettiin eteenpäin äidin, Maija-siskon ja Reijo-veljen kanssa. Raijalla oli kova halu nähdä maailmaa ja päästä elämässä eteenpäin. Ylioppilaskirjoitukset keväällä 1980 sujuivat hyvin, ja opintosuunnan valinnassa oli runsaudenpulaakin. Loppuvaiheessa oli valittavana tekniikan opinnot Helsingissä tai lääketiede Oulussa - lääketiede vei voiton. Ouluun Raija päätyi hakemaan, vaikka Etelä-Pohjanmaalta luonteva suunta olisi ollut Tampere tai Helsinki. Raija halusi lähteä katsomaan, minkälaista on elämä pohjoisessa. Yleiset suuntaukset eivät tässä - niin kuin eivät monessa muussakaan - olleet Raijaa varten, vaan oma tahto ja into nähdä ja oppia uutta ratkaisivat. Raija ja kansainvälisyys kuuluivat saumattomasti yhteen. Ensimmäisen kerran Raija lähti yksin ulkomaille lukioaikana - tuolloin kesätöihin Itävaltaan. Toisen opiskeluvuoden jälkeen oli vuorossa FiMSIC-stipendiaattikuukausi Heidelbergissä Saksassa, ja siitä tahti sen kun kiihtyi. Seurasi kenttäprojekti Turkissa, opintojen loppuvaiheessa 1987 stipendiaattikuukausi Osakassa Japanissa ja sieltä edelleen matka Kiinaan, Tiibetiin, Nepaliin, Bangladeshiin ja Intiaan. Koko matkaan kului aikaa kolmisen kuukautta. Matkan huippukohta oli Himalajan ylitys englantilaisen retkikunnan kanssa. Tämä saavutus oli Raijalle hyvin merkittävä; siihen hän palasi keskusteluissaan ystäviensä kanssa vielä vähän ennen kuolemaansa. Toinen merkittävä pitkä matka oli vuonna 1989 kahden kuukauden kiertely reppuselkäisenä kulkurina lukioaikaisen ystävän kanssa Turkin maaseudulla, Iranin ja Irakin rajoja hipoen. Kansainvälisyys oli osa Raijaa myös Oulussa. Paikallisessa ulkoasiainvaliokunnassa hän toimi useita vuosia organisoimassa Ouluun tulleiden IFMSA-stipendiaattien harjoittelua ja käytännön asioita sekä vapaa-ajanohjelmaa. Myös FiMSICn taloudenhoitajan pesti oli hänen tehokkaassa ja pystyvässä hoidossaan v. 1985-87. FiMSIC-konkarit muistavat Raijan iloisena ja osaavana luotsaamassa raha-asioita varsin vilkkaissa kokouksissamme Lönkalla noina vuosina. Opiskelujen loppuvaiheessa Raija työskenteli puolisen vuotta kotipaikkansa Kauhajoen terveyskeskuslääkärinä. Lääketieteen lisensiaatin tutkinto valmistui v. 1988, ja orientoivan vaiheen palvelujen jälkeen alkoi reilun yhdeksän vuoden työura Järvenpään terveyskeskuksessa. Siellä Raija tunnettiin työteliäänä, voimakkaasti työhönsä sitoutuneena ja pidettynä lääkärinä. Erityisesti Invalidien ammattioppilaitoksella, Invalla Raija viihtyi ja sai paljon aikaan. Järvenpään terveyskeskuksesta Raija oli poissa vain äitiyslomiensa ajan sekä muutamia kuukausia tekemässä sairaalapalveluja TaYS:ssa. Vuoteen 1994 Raija myös asui Järvenpäässä, kunnes aviopuolison löytymisen myötä muutti Pirkkalaan. Kesällä 1994 Tanssittiin Raijan ja Tapanin häitä Kauhajoella, ja seuraavana keväänä syntyi esikoinen Tuomas sekä joulun alla 1996 Aapo. Nämä vuodet olivat Raijan onnellisinta aikaa; äitiys oli hänelle hyvin merkittävä asia. Tuomaksen sydänvika laittoi nuoren perheen lujille; tarvittiin kaksi vaativaa sydänleikkausta ennen kuin lapsen tilanne alkoi näyttää turvatulta. Avioliitto ei osoittautunut kestäväksi, ja teiden erkaannuttua Raija muutti lastensa kanssa kotimaisemiin Kauhajoelle joulun aikaan 1998 ja aloitti työt tutussa terveyskeskuksessa. Myöhemmin keväällä 1999 hänet valittiin vakituiseen terveyskeskuslääkärin virkaan. Mutta kohtalolla oli aina vain kovempaa tarjottavaa. Kesällä 1999 päivystyksen lomassa Raija kysyi Seinäjoelle potilaastaan soitellessaan sisätautikollegalta, josko pitäisi laittaa itsestäkin lähetettä tulemaan. Jo aiemmin oli kertaalleen tutkittu kaulalla ollutta epäilyttävää imusolmuketta; tuolloin ei syöpää todettu. Nyt oli kaulalle ilmaantunut useampia rauhasia, ja Raija tiesi hyvin, mitä se voisi merkitä. Raijan sairastamaan hiusrustohypoplasiaan nimittäin liittyy monikymmenkertainen riski sairastua lymfoomaan verrattuna muuhun väestöön. Tämä riski Raijan kohdalla valitettavasti toteutui. Alkuun hoitoja vietiin eteenpäin Seinäjoella; myöhemmin TaYS:ssa. Sytostaatit väsyttivät, mutta vielä kesällä 2000 Raija jaksoi rakennuttaa veljensä kanssa paritalon kotikonnuilleen; usko tulevaisuuteen oli vahva. Keväällä 2001 oli sairaudessa erittäin kriittinen vaihe, josta Raija vielä selvisi ja sai jatkoaikaa. Viime kesään sisältyi hoitojen välillä hyviäkin viikkoja. Valoisana muistona jäi mieleeni kesäretki Lauhanvuoreen heinäkuussa 2001. Lapset kirmasivat, aurinko paistoi; tehtiin nuotio ja paistettiin makkaraa. Välillä tuli sadekuurojakin. Se kaikki oli melkein liian hyvää ollakseen totta. Syksyn tullen alkoi infektiokierre, mikä vei Raijaa tihenevään tahtiin väliin Seinäjoelle, väliin Tampereelle. Välillä hän pystyi olemaan kotona vain muutamia tunteja, kun tuli taas lähtö sairaalaan. Viimeisellä sairaalareissullakin oli vielä uskoa tulevaan, joulun odotusta. 14.12. hän vaipui äkkiarvaamatta koomaan, mistä ei enää ollut paluuta. Raijan elämä loppui 18.12.2001. Raija oli kollegana ja ystävänä avarakatseinen, rohkea ja ennakkoluuloton. Oma perussairaus ja vain 136 sentin pituus eivät olleet Raijalle minkäänlainen este, eipä juuri hidastekaan. Hän antoi meille jälkeenjääneille esimerkkiä hyvästä elämästä: eläkää vahvasti ja rohkeasti, älkää tuijottako puutteisiinne vaan huomatkaa vahvuutenne. Katkaiskaa turhat rutiinit - nauttikaa elämästä! Lääkärinä Raija saavutti nopeasti potilaidensa luottamuksen; tasavertainen suhtautuminen, sitoutuminen ja potilaan asian omaksi ottaminen olivat vastaansanomattomia avuja hänen työskentelytavassaan. Myös järjestötyöhön Raija ehti antaa merkittävän panoksensa. Lyhytkasvuiset ry. oli hänen fooruminsa. Kosmopoliittina hän osallistui myös järjestön kansainvälisiin kongresseihin Saksassa ja USA:ssa, sekä oli pääorganisaattorina lyhytkasvuisten lasten kansainvälisen leirin järjestelyissä Hauholla. Sairauden täyttäminä viimeisinä vuosina Raija ei enää päässyt palaamaan työhönsä. Äidin rooli nousikin yhä tärkeämmäksi. Raijan sairastuessa Tuomas oli 4-vuotias ja Aapo vasta 2,5 vuoden ikäinen. Raija oli Äiti isolla alkukirjaimella; on vaikea edes kuvitella sitä tuskaa mitä hän on kokenut taistellessaan sairautta vastaan ja realistina tiedostaessaan sen tosiasian, ettei itse ole kasvattamassa poikiaan aikuisiksi. Hän sai kaksi timanttia, joiden hiominen jäi muille. Miksi juuri niiden pitää kuolla, jotka tahtovat elää? Tämä Raijan 11-vuotiaan kummityttären Emmin itkunsa keskeltä huutama kysymys Raijan kuolinviestin tultua on se kysymys, johon meillä kenelläkään ei ole vastausta. Miksi juuri hän, joka oli niin täynnä elämää ja iloa? Raija tiesi tämän jälkeenjäävien tuskan. Siksi hän jätti viimeiseen tahtoonsa toiveen, että hänen muistotilaisuudessaan myös iloittaisiin niistä yhteisistä hetkistä mitä yhdessä olimme kokeneet. Tilaisuudesta tulikin syvästä surusta huolimatta kaunis ja valoisa. Vaikka meillä on suru ja ikävä, on myös ilo siitä että saimme tuntea tämän pienen suuren ihmisen. Ne kollegat jotka haluavat kunnioittaa Raijan muistoa, voivat tehdä sen kartuttamalla Raijan poikien Tuomas ja Aapo Koiviston tiliä, SOP 473040-2156072. Raijaa kaivaten, Ritva-Liisa Kettunen, ystävä, kurssikaveri, kollega In memoriam Arto Nurmi 7.12.1939-7.12.2001 Lääketieteellisen kuvituksen mestari, taitelija Arto Nurmi kuoli keuhkosyöpään 7. joulukuuta 2001 Hollolassa 61-vuotiaana. Hän oli syntynyt Turussa 7. joulukuuta 1939. Ylioppilaaksi päästyään Arto Nurmi kävi Turun piirustuskoulun, toimi mm. elokuva-alalla kuvaajana, ohjaajana, käsikirjoittajana, leikkaajana ja animaatiopiirtäjänä. Elämäntyönsä hän teki tieteellisenä kuvittajana, toimien tässä tehtävässä yli kolmekymmentä vuotta aina siihen saakka kunnes sairaus vei hänen voimansa. Arto Nurmi teki yhteistyötä monien eri alojen huippuasiantuntijoiden ja kansainvälisesti tunnustettujen tutkijoiden kanssa. Hän teki lukuisten tieteellisten kirjojen, väitöskirjojen ja julkaisujen kuvituksen ja taiton ulkomailla ja Suomessa. Arto Nurmi oli erikoistunut solutasolla tapahtuvan biologisten ilmiöiden kuvittamiseen. Tunnettuja ovat hänen kuvansa Tiede 2000 -lehdessä (nykyisin Tiede) lehden ilmestymisen alkuvuosina. Erityisen hyvin hän tunsi sydämen biokemialliset reaktiot ja pystyi havainnollistamaan ne piirroskuviksi. Tieteellisten piirrosten lisäksi tämä monipuolinen taiteilija teki myös tieteellisten kirjojen kansia ja taittoja, exlibriksiä, logoja ja television asiaohjelmien kuvitusta. Arto Nurmessa yhdistyi maassamme ja maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisella tavalla taiteilija ja luonnonilmiöiden kuvaaja. Hänellä oli tinkimätön halu ymmärtää biologisten tapahtumien ja sairauksien synnyn syvintä olemusta. Tähän vaativaan tehtävään hän kouluttautui pitämällä kiinteää yhteyttä lääkäri- ja tutkijaystäviinsä. Nurmen suorastaan lapsenomainen uteliaisuus ja luovat kysymykset johtivat hänet solujen ja molekyylien maailmaan. Vaivojaan säästämättä hän kuvasi miniatyyritarkkuudella satojen ja tuhansien solujen keskinäisiä vuorovaikutuksia. Vaativa ruiskuväritekniikka teki mahdolliseksi hyödyntää modernia teknologiaa ja saada molekyylit ja bakteerit liikkeelle. Tuloksena oli mm. kansainvälistäkin huomiota saanut video hammaskarieksen synnystä sekä video MS-taudin synnystä. Tekniikka oli kuitenkin Arton kehittämä ja hänelle luonteenomainen; Nurmen taideteosten tekijästä ei voi erehtyä. Arto Nurmen tavoitteena oli tieteellisesti pätevien ja taiteellisesti sykähdyttävien kuvien avulla saada sekä lääkärit että potilaat ymmärtämään tautien syntyä. Vain tällä tavoin, Arto ajatteli ja sanoi, on mahdollista diagnosoida ja hoitaa sairauksia ja sitä kautta ihmisiä parhaiten. Hän uskoi loppuun asti tämän opetustehtävän voimaan. Mestari on poissa, mutta kuvat elävät.
Jäseni­stö 8/2002 Kommentteja

In memoriam Trygve Granroth 15.2.1921-28.11.2001

MKD Trygve Granroth, f.d. chefläkare vid Roparnäs sjukhus i Vasa, avled den 28 november 2001 bruten av en svår sjukdom. Trygve Granroth föddes i Jakobstad 15.2.1921 och hade således hunnit fylla 80 år. Inspirerad av sin far, kommunalläkaren i Pedersöre Gustaf Granroth, kom också Trygve att välja läkarens yrke. Trygve var en utpräglad läsbegåvning och jag minns hur han någon gång senare i livet beklagade sig över att inte ha utnyttjat sin ungdomstid mera till diverse upptåg i stället för att ha varit en ständig bokmal. Efter att ha tjänat fosterlandet under andra världskriget avlade Trygve Granroth medicine licenciatexamen vid Helsingfors universitet år 1948. Därefter specialiserade han sig på hudsjukdomar och flyttade till Vasa år 1952. Från Helsingfors hade Trygve med sig hustrun Elisabeth och förstfödda dottern Martina. Senare föddes ytterligare två barn i familjen. År 1954 disputerade han för doktorsgraden med en avhandling om hudtuberkulos, Lupus vulgaris, en fin gammal sjukdom som han brukade säga. Med sin humanistiska läggning sökte sig Trygve till Roparnäs sjukhus (dåvarande SÖD) för att under ledning av dr Gösta Bergroth börja specialisera sig i psykiatri och neurologi. Utbildningen slutfördes i Uleåborg, varefter han återvände till Vasa för att snart bli både överläkare och chefläkare. Som chefläkare var det Trygves uppgift att leda och utveckla psykiatrin i distriktet och under hans tid togs många nya behandlingsformer i bruk och den öppna vården utvecklas med t.ex. mentalvårdsbyråverksamhet förutom i Vasa också i Jakobstad och Kristinestad. Trygve var en entusiasmerande lärare för yngre kolleger och en mästare på att skaffa unga medicine kandidater som sommarvikarier till sjukhuset. Själv kom jag att första gången stifta bekantskap med min avlägsna släkting i just denna egenskap. Ett flertal av vikarierna kom senare efter avlagd läkarexamen att välja psykiatrin också i fortsättningen. Att så blev fallet var säkert till mycket stor del Trygves förtjänst. I över trettio år arbetade Trygve oförtrutet vidare för patienternas bästa. Vid sidan av tjänsten som chefläkare hade Trygve även privatpraktik, både inom psykiatri och inom hud- och könssjukdomar. Mången österbottning minns säkert med tacksamhet de råd och dåd som doktor Granroth stått till tjänst med i svåra stunder. Ända till senaste vår deltog Trygve aktivt i Vasa läkareförenings möten. Han var hedersmedlem i denna förening, där han även tidigare hade verkat som ordförande. Mycket av sin fritid ägnade han också åt frimurarverksamhet. Blev det tid över uppfylldes den förutom av familjen även av klassisk musik och schackspel. Trygves ovanligt skarpa intellekt krävde fortsatta utmaningar också efter pensioneringen. Han studerade aktivt både ryska och italienska och avlade studentexamensprov i italienska så sent som våren 1998. Rysk litteratur, speciellt Tjechov, och släktforskning låg honom varmt om hjärtat och många är de artiklar han skrev i dessa ämnen. De flesta artiklarna gavs senare ut i bokform. Sammanlagt tre böcker hann Trygve publicera. En utmärkt och omtyckt läkare, en tänkande humanist och god medmänniska är borta. Frid över hans minne.
Jäseni­stö 5/2002 Kommentteja

In memoriam Olli P. Heinonen 17.6.1934-22.11.2001

Hyvä ystävämme ja työtoverimme, kansanterveystieteen emeritusprofessori Olli P. Heinonen kuoli 22. marraskuuta 2001. Hän oli syntynyt Helsingissä 17. kesäkuuta 1934. Olli valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1961. Nuorena lääkärinä Olli toimi vaihtelevissa tehtävissä, mm. kirurgian apulaislääkärinä Ruotsissa ja puolustusvoimien varuskuntalääkärinä. Hän valmistui sisätautien erikoislääkäriksi 1969 ja myöhemmin terveydenhuollon erikoislääkäriksi. Erikoistumisvaiheessa Olli toimitti Pharmaca Fennican esikuvana toimineen Remedia Fennican, ensimmäisen suomalaisen riippumattoman lääkeinformaatiokirjan, jonka vuosittaiset painokset kuuluivat jokaisen lääkärin varustukseen 1960-70-luvuilla. Opiskeluvaiheessa kuvaan tuli myös tutkimus, ja kiinnostus kansanterveyden kannalta keskeisiin sairauksiin heräsi erikoistumisen aikana. Olli oivalsi varhain teoreettisen tutkijakoulutuksen merkityksen ja kiinnostus tutkijakoulutukseen jatkui läpi uran. Hän opiskeli itse epidemiologiaa London School of Hygienessä 1969-70 ja lyhyen kotimaan kauden jälkeen jälleen Harvard School of Public Healthissa, Bostonissa, jossa hän suoritti tohtoritutkinnon epidemiologiasta. Myöhemmin hän kannusti ja tuki oppilaitaan opiskeluun alan parhaissa yliopistoissa. Bostonissa Olli työskenteli farmakoepidemiologian alan legendaarisessa Boston Collaborative Drug Surveillance Programissa, joka tuli maailmankuuluksi raskaudenaikaisen lääkkeiden käytön terveyshaittojen tutkimuksistaan. Ollin Harvardin väitöskirjaan pohjautuva Birth Defects and Drugs in Pregnancy oli pitkään oman tutkimusalueensa pääteos. Väitöskirjatyötä tehdessään Olli rahoitti opintonsa tutkimustyöllä ja toimimalla Boston Universityssä apulaisprofessorina (associate professor). Olli kutsuttiin epidemiologian professoriksi vasta perustettuun Kuopion yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan. Kun Olli saapui syksyllä 1975 Yhdysvalloista - varmasti vaikean päätöksen jälkeen - Kuopion yliopistoon, silloiseen korkeakouluun, hän toi mukanaan maailmalta tieteellisen ammattitaidon, joka vahvisti koko yhteisöä. Hän toi lisäksi mukanaan kansainvälisen tavan suunnitella tutkimushankkeita kokonaisvaltaisesti. Kuopion Korkeakoulu muuttui vahvasti kansainvälisemmäksi hänen myötään. Hän käynnisti Kuopiossa laajan yhteistyön monien eri erikoisalojen kanssa, mistä erityisesti mainittakoon laaja ja pitkään jatkunut yhteistyö hammaslääkäreiden kanssa. Vuonna 1984 Olli valittiin samanaikaisesti Helsingin yliopiston kansanterveystieteen professoriksi ja Suomen Akatemian tutkijaprofessoriksi. Hän toimi 5-vuotiskauden tutkijaprofessorina, jonka jälkeen hän palveli Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksen esimiehenä eläkeikään asti. Ollin tutkimustoiminta oli poikkeuksellisen laaja-alaista ja useilla alueilla maassamme uraauurtavaa. Ympyrä tavallaan sulkeutui, kun Olli palasi toteuttamaan professorihankettaan SETTI:ä eli syövänehkäisytutkimusta siihen taloon, missä hän oli aloittanut tutkijan uransa - merkillistä kyllä - kokeellisena rottatutkijana. Ollin myöhempi kiinnostus sydäntautien epidemiologiaan oli syntynyt aikoinaan Suomen kardiologian isän, professori Halosen Salus-sairaalassa. Sinne Olli palasi suuren tutkimusryhmän kanssa vuonna 1984. Olli osallistui jo 1960-luvun lopulla toteutettuun mittavaan Autoklinikkatutkimukseen. Tämän laajan väestöpohjaisen kardiovaskulaarisairauksien seulontahankkeen pohjalta syntyi epidemiologinen tutkimusohjelma, jonka tuottaa tuloksia edelleen. Sydän- ja verisuonitautitutkimukseen kuului myös Helsinki Heart Study (HHS), satunnaistettu kontrolloitu koe, jossa selvitettiin gemfibrotsiilin kykyä ehkäistä sepelvaltimotautia. Olli oli keskeisessä asemassa tutkimuksessa. HHS:n päätulos raportoitiin näyttävästi The New England Journal of Medicinen palstoilla ja Suomi oli julkaisun vuoksi The New York Timesin etusivulla tiettävästi ensimmäistä kertaa sitten talvisodan syttymisen. Olli jatkoi myös Suomessa epidemiologista tutkimusta synnynnäisten epämuodostumien etiologiasta. 1980-luvun alussa Olli sekä käynnisti maassamme ympäristöepidemiologisen tutkimuksen että oli mukana luomassa uutta näkökulmaa terveydenhuoltotutkimukseen. Siltana perinteiseen epidemiologiaan ja kansanterveystyöhön oli erittäin modernilla tavalla toteutettu tuhka- ja vihurirokon sekä sikotaudin täydellinen hävittäminen Suomesta maailman ensimmäisellä - ja toistaiseksi ainoalla - täysin tietokoneistetulla ohjauksella toteutetulla MPR-rokotusohjelmalla. Professorityönään raportoimansa SETTI-tutkimuksen tuloksen välittömät ja myöhemmät vaikutukset olivat suuret sekä lääketieteessä kuin myöskin journalistiikassa. Tutkimuksessa todettiin, että lääkkeellinen antioksidaatio (beta-karoteeni ja alfa-tokoferoli) ei ehkäissyt toivotulla tavalla keuhkosyöpää, toisin kuin yleisesti tuolloin otaksuttiin havainnoiviin tutkimuksiin pohjaten. New England Journal of Medicinessä julkaistuun tulokseen kohdistui vuonna 1994 niin suuri yleinen mielenkiinto, että yhdysvaltalainen ABC-televisioyhtiö julkaisi tuloksen ennenaikaisesti iltauutisissaan rikkoen tiedotussulkua (embargoa) ensimmäistä kertaa maan lääketieteellisten lehtien historiassa. Oman tutkimustyönsä ohella Olli ohjasi noin sata väitöskirjaa sekä kehitti kansanterveyden tutkijakoulutusta monin eri tavoin. Ohjaajana Olli saattoi olla varsin vaativa, mutta hän oli samalla erittäin lämminhenkinen ja kannustava. Olli julkaisi urallaan 12 artikkelia New England Journal of Medicinessä ja 19 Lancetissa, mikä lienee Suomen ennätys. Juhlistettaessa Ollin eläkkeelle siirtymistä vuonna 1998 ylijohtaja Jussi Huttunen totesi leikillisesti maljapuheessaan, että Ollin tuotanto vastaa noin yhden maakuntayliopiston tuotantoa. Olli oli erittäin kiinnostunut teoreettisista ongelmista, mutta tutkimustyössään hän oli käytännönläheinen. Hänen työnsä kirkkaana johtoajatuksena oli tuottaa tutkimustuloksia, joilla on merkitystä useiden erikoisalojen käytännössä. Ollin mielenkiinto tieteelliseen tutkimukseen säilyi kohtalokkaaseen sairastumiseen asti. Hän oli täynnä ideoita ja valmis antamaan hyviä neuvoja nuoremmille kollegoilleen. Hän osallistui myös Harvardin old boys -verkoston tutkimushankkeisiin eläkepäivinään, mm. tutkimukseen, jossa selvitettiin erään antihistamiinin käytön aiheuttamaa liikenneonnettomuusriskiä. Olli osallistui tämän tutkimuksen suunnitteluun ja jälleen kerran henkilökohtaisesti myös tiedonkeruuseen parhaiden epidemiologisten perinteiden mukaisesti, eli suostuttelemalla satunnaisia huoltoasemien asiakkaita osallistumaan tutkimukseen antamalla taustatietoja ja verinäytteitä. Ollia jäi kaipaamaan vaimo Marja sekä neljä lasta lastenlapsineen. Koko perhe oli yhdessä Ollin kanssa käynyt läpi työntäyteiset oppivuodet USA:ssa. Olli nautti purjehduksesta ensin merellä ja myöhemmin sisävesillä. Toisin kuin Olli oli vannonut, hän lopulta osti eläkkeelle siirtymisen kynnyksellä kesämökkitilan Ristiinasta purjeveneensä poijun tuntumasta. Luonteelleen ominaisesti hän antautui täysin tilan kunnostamiselle ja hän ehosti yhdessä vaimonsa kanssa ihastuttavan vanhan isojakoa edeltäneen pihapiirin, jonka erään aitan vakioasukki kesäisin oli vävyn työhevonen. Hänen viimeiset elinvuotensa kuluivat lastenlasten, uuden kesämökin sekä projektien parissa. Ollilla - Pöpöllä - oli niin lukuisa määrä pikkuisia (lastenlapsia), että näiden vierailuja Ollille ja Marjalle toisinaan jouduttiin porrastamaan liiallisen kaaoksen välttämiseksi. Ollin panos suomalaisen kansanterveystutkimuksen kehittäjänä oli erittäin mittava ja merkityksellinen. Hänen poistumisensa keskuudestamme merkitsee kansainvälisten mittapuidenkin mukaan poikkeuksellisen menestyksekkään suomalaisen kansanterveystutkimuksen pioneerivaiheen päättymistä. Seuraava tutkijasukupolvi on päässyt jatkamaan kansainvälisesti arvostetulta tasolta. Olli kuului niihin hyvin harvoihin armoitettuihin ihmisiin, joiden toisinaan jopa hulluiltakin kuulostavat ajatukset, ja ennen kaikkea niiden määrätietoinen toteuttaminen, pitävät kulttuurin kehitystä yllä.

Jäseni­stö 4/2002 Kommentteja

In memoriam Maija-Liisa Koski 25.10.1922-6.12.1993

Mielessäni säilyy kuva Maija-Liisa Koskesta ihmisenä, jolla oli kyky luoda ympärilleen kodikkuuden ja anteliaisuuden ilmapiiri. Tässä turvallisessa ja innostavassa ympäristössä oli hyvä pohtia ja kehitellä ajatuksia ja ideoita. Maija-Liisa Koski on lasten mielenterveystyön uranuurtajia maassamme. Turun Yliopiston lastenpsykiatrian apulaisprofessorina hän kehitti merkittävästi lasten mielenterveystyötä. Maija-Liisa Koski oli yksi niistä, jotka olivat kehittämässä vastaperustettua lastenpsykiatrian erikoisalaa. Siinä hän toimi johdonmukaisesti. Hän aloitti lastenpsykiatrisen toimintansa jo 1950-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä hän liitti työhönsä perhenäkökulman, joka tällä hetkellä on itsestäänselvyys. 1970-luvulla hän alkoi kouluttaa tulevia lastenpsykiatreja. Hän tutki lastenpsykiatrian tarvetta Suomessa ja kehitti erikoisalaansa. Maija-Liisa Koski ymmärsi syvällisesti ihmismielen toimintaa ja kehitystä. Hän oli hankkinut pitkän psykoterapiakoulutuksen osittain Suomessa osittain Rochesterissa (USA) jo ennen tuloaan Turun Yliopistollisen Keskussairaalan lastenklinikan lastenpsykiatriksi 1962. Kun lastenklinikan yhteyteen 1968 perustettiin lastenpsykiatrinen osastoyksikkö ja Maija-Liisa Koski tuli sen johtajaksi, kehitti hän siitä perehtyneisyytensä pohjalta vahvasti psykoterapeuttisesti suuntautuneen hoitoyksikön. - Kun lastenpsykiatria vankensi asemaansa akateemisena tieteenalana ja Turkuun perustettiin 1975 lastenpsykiatrian apulaisprofessorin virka, valittiin siihen Maija-Liisa Koski. Maija-Liisa Kosken keskeisimmät tutkimukset kohdistuivat lasten psykosomatiikkaan. Hän kirjoitti ja esitelmöi psykologisten tekijöiden merkityksestä lasten sokeritaudissa ja lasten ylipainoisuuden ongelmista kansainvälisillä foorumeilla. Hän käsitteli myös muita keskeisiä aiheita osallistuessaan oppikirjojen tekemiseen ja kiinnittäessään huomiota esim. lasten pahoinpitelyyn, nuorten itsemurhiin ja lapsiperheiden vaikeuksiin. Maija-Liisa Kosken väitöskirja 1969 lasten psykologisten selviämiskeinojen merkityksestä lasten sokeritaudissa ja sen hoidossa liittyy edellä mainittuun kiinnostusalueeseen. Hän oli perehtynyt erilaisiin lasten mielenterveyden hoidon käytäntöihin, lasten psykologiseen kehitykseen ja sopeutumiseen eri elämäntilanteisiin. Hän puolusti lasta tilanteissa, joissa lapsi olisi saattanut unohtua aikuisten jalkoihin. Työssään lasten hyväksi hän toimi monien työyhteisöjen asiantuntijana ja tukena sekä kehitti omaa lastenpsykiatrista osastoaan. Hän oli kiinnostunut työyhteisöistä ja niiden ongelmista ja pyrki etsimään keinoja ongelmien ymmärtämiseen ja ratkaisemiseen. Maija-Liisa Koski kannusti oppilaitaan ja työtovereitaan sekä kliinisessä että tieteellisessä työssä. Hän ohjasi ja arvioi monia väitöskirjoja. Hänen merkittävin antinsa oli kuitenkin ehkä siinä konsultaatio- ja työnohjaustoiminnassa, jossa hän viisaalla ja ymmärtäväisellä tavalla tuki ja ohjasi monia erilaisia mielenterveyden ja sosiaalialan työryhmiä. Ohjatessaan hän hienovaraisesti pysäytti toisen oleellisten kysymysten eteen, ja tuki tämän omaa ammatillista ja psyykkistä kehitystä. Hän pystyi paneutumaan sekä potilaisiinsa että ystäviinsä syvällisesti ja luomaan tunteen toisen ainutkertaisuudesta. Kun Maija-Liisa Koski kantoi huolta jostain asiasta tai ihmisestä, hän voimiaan säästämättä työskenteli näkemyksensä mukaisesti. Hän pohti myös naisen tilannetta ja osallistui naistutkimukseen. Monesti hänen kannanottonsa olivat epäsovinnaisia ja rohkeita, poiketen vallitsevista normeista. Kun hän sitten sairastui vaikeasti, hän oli valmis kohtaamaan kuoleman hyvin itsensä tuntevan, eheän ihmisen rohkeudella. Omien sanojensa mukaan hän oli valmis kuolemaan, koska hän oli saanut elää rikkaan elämän.
Jäseni­stö 4/1994 Kommentteja

In memoriam Arvo Oksala 2.7.1920-16.12.1993

Turun yliopiston eläkkeellä oleva silmätautiopin professori Arvo Oksala kuoli joulukuun 16. päivänä 73 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt Sortavalassa 2.7.1920 ja tullut ylioppilaaksi vuonna 1939 Helsingin Suomalaisesta Lyseosta. Sota-aikana Arvo Oksala toimi pataljoonanlääkärinä raskaissa olosuhteissa. Tuon ajan ansioista hänelle myönnettiin mm. Vapauden Risti ja Suomen Leijonan Ritarikunnan komentajamerkki. Silmälääkäriksi hän valmistui vuonna 1950 saaden alan koulutuksen Helsingissä, Oulussa ja Turussa, mutta tehden lisäksi vuonna 1949 opintomatkan Hollantiin, Utrechtiin. Professori Arvo Oksala oli aikakautemme ansioituneimpia ja kansainvälisesti arvostetuimpia tiedemiehiä, jonka uraauurtavat ultraääntä koskevat tutkimukset ovat luoneet perustan tämän päivän silmätautien diagnostiikkaan olennaisesti kuuluville ultraääni-menetelmille. Arvo Oksalan oivalluksia ultraäänen alalla on sovellettu myös monille muille lääketieteen aloille. Hän aloitti tutkijan uransa tekemällä vuonna 1951 julkaistun väitöskirjansa synnynnäisen kupan aiheuttamista silmän sarveiskalvomuutoksista. Jo nuoruusvuosinaan Oksala tunsi suurta kiinnostunut kemiaan ja fysiikkaan. Porissa vuosina 1951-54 diakonissalaitoksen osastonlääkärinä toimiessaan hän alkoi tutkia hivenmetallien esiintymistä silmän eri osissa. Vuonna 1954 hän siirtyi Keski-Suomen keskussairaalan silmätautiosaston ylilääkäriksi. Muutama vuosi kului uuden silmäosaston toiminnan kehittämisessä, mutta vuonna 1956 hän tutustui Valmet Oy:n Rautpohjan tehtaiden tutkimuspäällikköön, Antti Lehtiseen (jolle myöhemmin myönnettiin professorin arvo), ja näin alkoi useita vuosia jatkunut innokas yhteistyö ultraäänilaitteiden parissa. Lehtisen käytössä oleva pohjoismaiden ensimmäinen ultraäänilaite oli tarkoitettu paperikoneen metalliosien tutkimiseen. Heräsi ajatus laitteen käyttämisestä silmän eri sairauksien diagnosoimiseen. Tämän vaarattoman tutkimusmenetelmän suurin etu on siinä, että tauteja voidaan diagnosoida ja paikantaa silloinkin, kun muut menetelmät, esimerkiksi silmän väliainesamentumien takia, ovat mahdottomia. Nykyaikaisessa kaihikirurgiassa silmän pituuden ultraäänimittaus on olennainen osa esitutkimusta, jossa käytettävän tekomykiön diopterivahvuus arvioidaan. Professori Arvo Oksala palveli Turun yliopistoa kolmekymmentä vuotta, joista ensimmäiset kuusi vuotta silmätautiopin dosenttina. Vuonna 1961 hänet nimitettiin Turun yliopiston silmätautiopin professoriksi, jossa virassa hän toimi eläkkeelle jäämiseensä asti vuoteen 1985. Turussa Oksala jatkoi kansainvälisesti merkittäväksi noussutta tutkimustyötään. Laitteita valmistavien yritysten kanssa yhteistyössä päästiin silmän ultraäänitutkimuksessa yhä parempaan diagnostiseen tarkkuuteen. Hän oli myös mukana rakentamassa Suomen ensimmäistä silmätutkimukseen tarkoitettua ultraäänilaitetta. Tieteelliset tutkimustulokset Arvo Oksala julkaisi yli kahtena satana artikkelina kansainvälisesti arvostetuissa tieteellisissä aikakauslehdissä. Hän teki lisäksi useita kongressi- ja esitelmämatkoja sekä koti- että ulkomaille. Hän sai vastaanottaa 15 ansiokasta palkintoa ja mitalia, joista merkittävimpiä olivat Theodor Axenfeldin, KKK Lundsgaardin, Herman Wackerin, SIDUO:n (kansainvälinen silmälääkärien ultraääniseura), Club Jules Gonin ja Anders Jahren palkinnot. Arvo Oksala oli Suomen ja Saksan silmälääkäriyhdistysten kunniajäsen, Suomen tiedeakatemian jäsen sekä kansainvälisen ultraääniseuran SIDUO:n presidentti. Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kehittämiseen Arvo Oksala toi merkittävän panoksensa. Hän oli tiedekunnan dekaanina vuosina 1971-1975. Suomen Silmälääkäriyhdistyksen toiminnassa Oksala toimi aktiivisesti, mm. puheenjohtajana vuosina 1970-1972. Hän oli Turun yliopistollisen keskussairaalan silmäklinikan pidetty ja kunnioitettu esimies, joka oikeudenmukaisuudellaan, ammattitaidollaan ja avoimuudellaan saavutti seka potilaiden että työtoverien luottamuksen.
Jäseni­stö 4/1994 Kommentteja

Etusivulla juuri nyt

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030