Kävimme kavereiden kanssa lenkillä. Vauhtia piisasi.

Ja tarinaa riitti. Ajauduimme keskustelemaan ylilääkäreistä.

Huomautin, että hyvinvointialueita perustettaessa vannottiin potilaan ja asiakkaan olevan keskiössä, mutta jos vilkaisee hallintokaavioita, keskellä on laatikko nimeltä palvelulinjaorganisaatio. Potilas löytyy alaviitteestä.

Ja vasta siellä, sivulauseen varjossa, mainitaan ylilääkäri.

Kuin uhanalainen kasvi luonnonsuojelulain liitteessä: olemassa, mutta hädin tuskin näkyvissä.

***

Kavereilla keuhkot polttivat, mutta nyökkäilyistä päättelin, että logiikka on heidänkin mielestään kääntynyt päälaelleen.

Ylilääkärin tehtävä on perinteisesti ollut selkeä: hän johtaa lääketieteellistä toimintaa ja varmistaa, että hoito on turvallista sekä perustuu tietoon.

Tarpeellista ja loogista, eikö?

Nyt ylilääkärin tehtävä on allekirjoittaa päätökset, joita ei ole itse tehnyt. Valta ja resurssit ovat valuneet hallintokerrokseen, jossa puhutaan mieluummin “palveluintegraatiosta” ja “resurssisynergiasta” kuin potilaan sydäninfarktista.

Tragikoomista tuo on. Lääkärit kantavat juridisen vastuun, mutta eivät voi vaikuttaa hoidon järjestämiseen. Jos potilaalle sattuu jotain, laki osoittaa sormella ylilääkäriä.

Jos ylilääkäri nostaa esiin hoitokäytäntöjen puutteet, hänet ohjataan hankalille ihmisille varattuun “kehittämistyöryhmään”. Laatimaan visiota vuodelle 2040.

Hengästyy sitä vähemmästäkin.

***

Lenkin jälkeen naureskelimme, että lopputulos muistuttaa lentokonetta jonka ohjaimet on kytketty hyvinvointialueen PowerPoint-keskukseen. Kapteeni vastaa turvallisuudesta, mutta suunnan päättää 37 hengen Teams-kokous, jonka osallistujista puolet ei tiedä kumpi on vasen ja kumpi oikea siipi.

Logiikka muuttuu hallinnon logiikaksi. Potilas ei ole enää yksilö, vaan resurssiyksikkö – rivi excelissä.

Sairaanhoitopiirissä potilas vielä toi rahaa, mutta hyvinvointialueella hän vain kuluttaa euroja. Sairastava ihminen on häiriö: hän ei sovi missioon, visioon eikä arvoihin. Sairaala on olemassa sairaalaa varten.

Kuten illan kovakuntoisin kaveri totesi: johtamisessa hienoa on siirtää potilas kaverin budjettisarakkeeseen, mutta parasta on siirto Kelan piikkiin.

***

Juuri noin se on.

Ylilääkäri on kävelevä varoitusmerkki siitä, miten potilas liukuu julkisen terveydenhuollon taka-alalle. Niin kauan kuin lääketieteellinen johtaminen elää vain lain pakottamana ja hallinto karttaa sitä aktiivisesti, potilas pysyy marginaalissa.

Ovelinta on, että potilas ei tiedä tästä mitään – hän luulee, että joku lääkäri yhä johtaa hänen hoitoaan!