Onko kuntasi kumppani, hajauttaja tai täydentäjä?
Sote-palvelujen tuotantomallit ja näiden kustannukset nivoutuvat toisiinsa.
Tutkimustulokset ovat ristiriitaisia, kun verrataan sote-palvelujen yksityistämisen kannattavuutta ja käytännön kokemuksia.
Aalto-yliopiston professori Katri Kauppi ja Helsingin yliopiston tutkijatohtori Suvituulia Taponen selvittivät, kuinka Suomen kunnat käytännössä ovat järjestäneet sote-palvelunsa ja miten kustannukset eroavat eri palvelujen tuotantotapojen välillä.
Analyysi koostuu kymmenen eri sote-palvelun tuotannon järjestämisestä 309 kunnassa vuosina 2016–2019. Työssä verrattiin, oliko tuotantotavalla yhteyttä kunnan kokoon, taajama-asteeseen ja väestörakenteeseen tai palvelujen kustannuksiin.
Viisi mallia järjestää palvelut
Yksikään kunnista ei nojannut puhtaasti julkiseen tai yksityiseen tuotantoon. Tapoja yhdisteltiin ja samaakin palvelua tuotettiin eri tavoilla.
Kunnat jaettiin tulosten perusteella viiteen ryhmään:
Kumppanit
Nämä kunnat hankkivat palvelunsa pääasiallisesti kuntayhtymältä, tyypillisesti noin 95-prosenttisesti.
Täydentäjät
Kunta tukevoittaa omaa palvelutuotantoaan ostamalla palveluja pääasiallisesti yksityiseltä sektorilta ja muilta kolmansilta osapuolilta. Nämä kunnat ostavat yrityksiltä esimerkiksi vammaisten asumispalveluista keskimäärin 42 prosenttia ja päihdehuollon erityispalveluista 43 prosenttia. Täydentäjien ryhmässä lastensuojelun palveluita ostetaan paljon, noin 72 prosenttia palvelutuotannosta. Luvut ovat keskiarvoja vuoden 2019 datasta.
Hankkijat
Tällaiset paikat ovat pieniä, alle 20 000 asukkaan kuntia, jotka Paras-laki on velvoittanut tekemään yhteistyötä palvelutuotannossa. Hankkijät ostavat merkittävän osan palveluistaan niin sanotuilta isäntäkunnilta. Oman tuotannon lisäksi palveluita hankitaan vaihtelevasti, esimerkiksi ostoina kuntayhtymiltä, kunnilta ja yrityksiltä.
Yksityistäjät
Hyvin pienet kunnat tuottavat omia palveluja vain vähän. Merkittävä määrä palveluista ostetaan yrityksiltä ja osin muilta julkisilta toimijoilta.
Hajauttajat
Osalla kunnista tuotantotavat vaihtelevat muita kuntia enemmän yksittäisten tuotantotapojen välillä, eikä selvästi hallitsevaa muotoa löydy. Pitkäaikaisaineistoa tarkasteltaessa moni kunta siirtyi joko hajauttajien ryhmään tai siitä pois. Hajauttajat ovat todennäköisesti muutosvaiheessa olevia kuntia ja hajauttaminen on osa välivaihetta, jossa kunnat ovat siirtymässä jostain ensin mainituista neljästä mallista toiseen.
Kustannuserot luultua pienempiä
Valtaosa kunnista oli jonkin sortin yhdistelijä, yksityistäjiä oli reilut kymmenen.
Tilastollisesti merkittäviä eroja palvelutuotannon kustannuksissa löytyi. Erot jäivät kuitenkin julkisen keskustelun vastakkainasettelun pohjalta oletettua pienemmiksi.
Täydentäjät ja kumppanit pystyivät useissa palveluissa muita alhaisempiin kustannuksiin, mutta eivät kaikissa palveluissa. Vuonna 2019 esimerkiksi keskimääräinen asukaskohtainen kustannus terveydenhuollon avohoidon palveluista oli täydentäjillä 461 euroa ja kumppaneilla 486 euroa, kun se hajauttajilla oli 569 euroa. Ero selittynee täydentäjillä muita kuntia keskimäärin suuremmalla koolla ja kumppaneilla keskittämisestä saaduilla kustannuseduilla.
Tuotantomallin lisäksi kuluihin vaikuttaa kunnan ikärakenne. Esimerkiksi täydentäjien väestö on keskimäärin muita kuntia nuorempaa.
Suurimmat sote-kustannukset olivat hajauttajakunnilla, mitä voivat selittää palvelun tuotantomuotojen siirtymävaiheeseen mahdollisesti liittyvät kulut ja päällekkäiset toiminnot.
Tutkijat korostavat, että uusista hyvinvointialueista etenkin ne, joiden pohjalla ei ole kuntayhtymää, aloittavat toimintansa muutosvaiheessa. Tällöin palvelutuotanto voi olla kalleimmillaan. Tuotantokustannusten näkökulmasta murrosvaiheesta pitäisi pyrkiä nopeasti eteenpäin, kohti täydentäjien tai kumppanien toimintamallia.
