Muistihäiriösairauksien alkuvaiheessa tarvitaan toiminnanohjauksen osa-alueiden tuntemusta Muistihäiriöiden alkuvaiheen erotusdiagnostiikkaa tarkentuu, kun käyttäytymistä säätelevän toiminnanohjauksen käsite jaetaan kolmeen osa-alueeseen. Pekka Kuikka, Veijo Pulliainen, Juhani Salo, Timo Erkinjuntti Lehti 44: Katsausartikkeli 44/2007 Kommentteja
Miten palliatiivinen sedaatio toteutetaan Kuolevilla potilailla esiintyy runsaasti erilaisia oireita, yleisimmin kipuja, hengenahdistusta ja uupumusta. Palliatiivinen sedaatio on viimeinen keino muuten hallitsemattomien oireiden hoitamiseen. Katri Hamunen, Tarja Heiskanen, Eija Kalso Lehti 44: Katsausartikkeli 44/2007 Kommentteja
Hankinnainen vuotoalttius ja toimenpiteisiin valmistautuminen Antitromboottinen lääkitys on yleistynyt, ja niinpä yhä useammin joudutaan yksilöllisesti punnitsemaan toisaalta tukosriskiä ja toisaalta toimenpiteisiin liittyvää vuotoriskiä. Eira Poikonen, Elina Armstrong, Jarmo Salo, Riitta Lassila Lehti 44: Katsausartikkeli 44/2007 Kommentteja
Yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön tarvitaan aiempaa tehokkaampia hoitokeinoja Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö eli yleistynyt tuskaisuus on tavallinen, varhain alkava ja pitkäkestoinen ahdistuneisuushäiriö, joka esiintyy usein samanaikaisesti muiden ahdistuneisuushäiriöiden ja masennuksen kanssa. Hannu Koponen, Ulla Lepola Lehti 43: Katsausartikkeli 43/2007 Kommentteja
Rintasyöpä ja raskauden ehkäisy Raskaus ja synnytys eivät huononna aiemmin rintasyövän sairastaneiden ennustetta. Aila Tiitinen Lehti 43: Katsausartikkeli 43/2007 Kommentteja
Miten ikääntyneiden kuntoutusta tulisi kehittää? Toimintakyvyn ja kuntoutuksen käsitteet ovat viime vuosina laajentuneet. Ikääntyneiden kuntoutus on paitsi sairauksien seurauksia ja toiminnanvajeita korjaavaa fyysistä kuntoutusta, myös preventiivistä toimintaa sekä ihmisen psyykkisiä, sosiaalisia ja kognitiivisia voimavaroja tukevaa hoitoa, vaikuttamista ympäristöön ja yhteiskuntaan. Kaisu Pitkälä, Ulla Eloniemi-Sulkava, Tiina Huusko, Marja-Liisa Laakkonen, Minna Pietilä, Minna Raivio, Pirkko Routasalo, Marja Saarenheimo, Niina Savikko, Timo Strandberg, Reijo Tilvis Lehti 42: Katsausartikkeli 42/2007 Kommentteja
Aivovamman jälkitilan diagnostiikka ja arviointi Merkittävä osa aivovammoista jää akuutissa vaiheessa diagnosoimatta, eikä mahdollisia jälkioireita ehkä osata yhdistää aivovammaan. Olli Tenovuo, Risto Vataja, Oili Salonen, Ritva Laaksonen Lehti 42: Katsausartikkeli 42/2007 Kommentteja
Insuliinihoito tänään Vaihtoehtoina tulevaisuudessa myös inhaloitavat insuliinit Tyypin 1 diabeteksen hoito perustuu yksilöllisesti toteutettuun, haiman beeta-solujen normaalia toimintaa mahdollisimman tarkasti jäljittelevään insuliinikorvaukseen. Hannu Järveläinen, Jorma Lahtela Lehti 42: Katsausartikkeli 42/2007 Kommentteja
Johtuuko hikoilu aina vaihdevuosista? Hikoilu ja kuumat aallot ovat vaihdevuosi-ikäisen naisen yleisiä ja helposti tunnistettavia oireita. Anna Kiilavuori, Aila Tiitinen Lehti 41: Katsausartikkeli 41/2007 Kommentteja
Miten tartuttava tuberkuloosipotilas on? Tartuntaan liittyvät toimet Tuberkuloosi tarttuu ilmateitse, kun bakteereja joutuu keuhkorakkuloihin. Tuula Vasankari, Kari Liippo, Petri Ruutu Lehti 41: Katsausartikkeli 41/2007 Kommentteja
Kouluikäisten vatsavaivat Pitkittyneitä vatsavaivoja, kuten oksentelua, ilman nielemistä, mahakipua ja ummetusta, esiintyy 10-30 %:lla kouluikäisistä lapsista. Vatsavaiva katsotaan pitkittyneeksi, kun sitä on esiintynyt viikoittain kahden kuukauden ajan. Juhani Grönlund Lehti 41: Katsausartikkeli 41/2007 Kommentteja
Nainen ja epilepsia Erilaisten hormonaalisten häiriöiden esiintyminen on keskimääräistä yleisempää epilepsiaa sairastavilla. Ne voivat johtua joko epilepsiasta itsestään, taustalla olevasta aivosairaudesta tai epilepsialääkityksestä. Salla Lamusuo, Katriina Paloviita, Reetta Kälviäinen Lehti 40: Katsausartikkeli 40/2007 Kommentteja
Vanhusten epilepsioiden diagnosointi ja hoito Epilepsian ilmaantuvuus on vanhuksilla selvästi suurempi kuin lapsilla. Vanhuksilla epilepsia liittyy usein aivojen rakenteelliseen vaurioon tai sairauteen ja syy on osoitettavissa. Syyn selvittämiseen tarvitaan aivojen kuvantamistutkimuksia. Tapani Keränen Lehti 40: Katsausartikkeli 40/2007 Kommentteja
Kehitysvammaoireyhtymän ja epilepsiaoireyhtymän tunnistaminen - tie onnistuneeseen hoitoon Kehitysvammaoireyhtymät ja epilepsiaoireyhtymät ovat harvinaisia sairauksia, mutta samalla henkilöllä on usein sekä kehitysvamma- että epilepsiaoireyhtymä. Maria Arvio Lehti 40: Katsausartikkeli 40/2007 Kommentteja
Tajuttomuuskohtauksen diagnostiikka perusterveydenhuollossa Tajuttomuuskohtauksen diagnostiikassa erityisen arvokas on silminnäkijän kohtauskuvaus, ja sellainen olisi pyrittävä saamaan aina kun mahdollista. Kirsti Martikainen, Paula Viita Lehti 40: Katsausartikkeli 40/2007 Kommentteja
Osteoporoosin lääkehoidon vaihtoehdot ovat lisääntyneet merkittävästi Luun hajoamista estävät osteoporoosilääkkeet, uudelta nimeltään antikataboliset lääkkeet, ovat bisfosfonaatit, estrogeenit, selektiiviset estrogeenireseptorin muuntelijat (SERM, raloksifeeni ainoa osteoporoosin hoitoon) ja kalsitoniini. Matti J. Välimäki Lehti 39: Katsausartikkeli 39/2007 Kommentteja
Laskimonsisäinen laser suonikohjutaudin hoidossa Järjestelmällinen kirjallisuuskatsaus Uuden teknologian hallittu käyttöönotto -hankkeen (HALO) puitteissa tehtiin alkuperäisjulkaisuihin perustuva järjestelmällinen katsaus pinnallisten laskimorunkojen vajaatoiminnan hoitoon käytettävän suonensisäisen laserhoidon vaikuttavuudesta ja turvallisuudesta. Anders Albäck, Jukka Saarinen, Antti Malmivaara, Pekka Kuukasjärvi Lehti 39: Katsausartikkeli 39/2007 Kommentteja
Vauhtiveikot tulevat - uusi behavioraalinen oireyhtymä? Puheen ja kielenkehityksen häiriöihin liittyy usein motorisia ongelmia, mm. hidasta kävelemään oppimista. Nopean kävelemään oppimisen yhteydessä ei ole toistaiseksi kuvattu puhekielen häiriöitä. Marja-Leena Haapanen Lehti 39: Katsausartikkeli 39/2007 Kommentteja
Astman ja ahdistuneisuushäiriöiden välillä merkittäviä yhteyksiä Astmaa pidettiin 1900-luvun alkupuolella psykiatriassa klassisena psykosomaattisena, psykogeenisenä sairautena. Tästä oletuksesta luovuttiin lääketieteellisen tiedon lisäännyttyä. Jyrki Korkeila Lehti 38: Katsausartikkeli 38/2007 Kommentteja
Tehokas hoito pudotti painoa 104 kg ja korjasi sydämen vajaatoiminnan Runsas ylipaino aiheutti 25-vuotiaalle miehelle sydämen vaikean vajaatoiminnan, kun vasemman kammion systolinen toiminta petti. Leila Partanen, Timo Kuusi Lehti 38: Katsausartikkeli 38/2007 Kommentteja
Arvojen vaalija Terveydenhuolto Arvojen vaalija – Lääkäreillä on velvollisuus käyttää ääntä niiden puolesta, joilla ääntä ei ole, sanoo tuore arkkiatri Päivi Hietanen Lääkärilehdelle. Avoin artikkeli
Päivi Hietanen on Suomen 13. arkkiatri Terveydenhuolto Päivi Hietanen on Suomen 13. arkkiatri Lääkärijärjestöjen mukaan Hietasella on kyky yhdistää lääkärikunta ja muu yhteiskunta humaanilla arvopohjalla. Avoin artikkeli
Luupin alla Pääkirjoitus Luupin alla Lääkäreille ja potilaille on yhtä tärkeää, että terveydenhuolto toimii, kirjoittaa Lääkärilehden uusi vastaava päätoimittaja Heidi Ekdahl.
Nuorten epätoivokuolemat vaativat huomiota Pääkirjoitus, tiede Nuorten epätoivokuolemat vaativat huomiota Kuolemista lähes kaikki olisivat estettävissä, kirjoittaa Pekka Hakkarainen.
Kun ripuli ei lopu – onko kyseessä mikroskooppinen koliitti? Katsausartikkeli Kun ripuli ei lopu – onko kyseessä mikroskooppinen koliitti? Diagnoosi edellyttää tähystystä ja koepaloja.
Velvoite määrätä edullisinta biologista valmistetta on edelleen voimassa Tiede Velvoite määrätä edullisinta biologista valmistetta on edelleen voimassa Lääkärit ovat avainasemassa kustannusvaikuttavuuden edistämisessä.