Vanhusten EKG:n pitkäaikaisrekisteröinnin ennustearvo

Vuonna 1982 tehtiin Turussa perusteellinen kardiaalisen terveydentilan tutkimus 347:lle yli 64-vuotiaalle satunnaisesti valitulle henkilölle. Tutkimukseen kuului kliinisen perusselvityksen lisäksi mm. 24 tunnin EKG-rekisteröinti. Nyt kun tuosta ajasta on kulunut toistakymmentä vuotta, on sama kohortti otettu uudelleen tarkastelun kohteeksi, ja nyt on selvitetty, onko Holter-nauhassa terveyden muutoksia ennustavia seikkoja.

Pallolaajennus vai ohitusleikkaus sepelvaltimotautiin?

Oireisen sepelvaltimotautipotilaan ensisijaishoito on tietenkin konservatiivinen, mutta usein joudutaan tilanteeseen, jossa on harkittava operatiivisia toimia. Tietyissä tilanteissa ohitusleikkaus on selvästi ensisijainen vaihtoehto, koska se parantaa eloonjäämistä; näitä ovat vasemman päärungon stenoosi, proksimaalisen vasemman laskevan haaran monisuonitauti sekä kolmen suonen tauti systolisesti vajaatoimintaisessa sydämessä. Vastaavasti yhden suonen tautiin käytetään usein pallolaajennusta.

Pienten keskosten koulumenestys

1980-luvun loppupuolelta alkaen on yhä pienempiä keskosia osattu hoitaa ja yhä suurempi osa näistä lapsista on päässyt kouluikään. Clevelandista peräisin olevassa tutkimuksessa on selvitetty, miten alle 750 g:n syntymäpainoiset keskoset ovat kouluikään päästyään selvinneet opintiellä, ja tätä on verrattu hieman suurempiin keksosiin (syntymäpaino 750-1 499 g) ja täysaikaisiin vastasyntyneisiin. Ryhmissä oli 61-68 lasta ja heidän neuropsykomotorisia taitojaan mitattiin lukuisilla asteikoilla (kaikkiaan yli 20 asteikkoa), joiden perusteella voitiin arvioida lasten kognitiivinen kyky, kielen omaksuminen, motorinen valmius, lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen, käyttäytyminen ja sosiaalinen valmius. Lapset olivat noin 7-vuotiaita, kun tutkimus tehtiin.

Kuka saa haasteen?

Yhdysvalloissa vain 3 % lääkäreistä joutuu maksamaan peräti 85 % kaikista niistä korvausrahoista, jotka maksetaan potilaille heidän haastettuaan lääkärinsä oikeuteen. Mutta millä tavoin nämä valitusten kohteeksi joutuvat lääkärit eroavat kollegoistaan? Ovatko heidän lääkärintaitonsa muita huonommat, vai vetääkö heidän persoonallisuutensa kenties puoleensa rahanhimoisia valittajia? Asiaan on nyt saatu valaistusta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030