Lehti 48: Alkuperäis­tutkimus 48/2000 vsk 55 s. 4937 - 4940

Esikouluikäisten lasten kielen tuntemus ja soveltava käyttö

Lasten kouluoppimisen taustaan on viime vuosina kohdistunut paljon mielenkiintoa. Tutkimus esikouluikäisistä lapsista osoittaa, että kyky toistaa foneettisesti erityisiä lauseita sekä tunnistaa tavun alku- ja loppuäänne ovat yhteydessä yleiseen kielellis-kognitiiviseen kehitykseen. Kyky tunnistaa sananloppuinen äänne ja sanansisäisen konsonantin kesto on yhteydessä lukemiskyvyn kehitykseen.

Marja-Leena HaapanenAleksi Haapanen

Puheen ja kielen ongelmat, niin ilmaisulliset kuin ymmärtämiseen liittyvät, ovat lasten tavallisimpia kehityshäiriöitä. Kielelliset osa-alueet, esimerkiksi äänteistö, sanasto, taivutusmuodot ja lauseoppi, saattavat olla eriasteisesti häiriintyneitä. Kielellis-kognitiiviset ongelmat jatkuvat usein koulussa lukemaan ja kirjoittamaan oppimisen vaikeutena, ns. lukihäiriöinä (1), joita tavataan eri määritelmien mukaan 5-15 %:lla koululaisista (2).

Puheen ekspressiivisissä parametreissä, puhemotoriikassa, ilmenevä häiriö on helppo tunnistaa esimerkiksi äännevirheiden (dyslalia), puheen sujumattomuuden (dysfluenssi) tai paino- ja korkovirheiden (dysprosodia) vuoksi. Sen sijaan huomattavasti vaikeampaa on tunnistaa sellaisia kielellisiä ongelmia kuin puheen ymmärtämisen vaikeutta ja kielellistä niukkuutta. Vielä ongelmallisempaa on tunnistaa heikosti kehittynyttä kielioppisääntöjen tajua tai puutteellista kielellisen analyysin, synteesin tai soveltamisen kykyä. Useat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että monet kielellis-kognitiiviset taidot, esimerkiksi äänteellisen analyysin ja luokittelun taito, sanojen tavuttaminen ja riimittely, sanojen ja lauseiden toisto ja tuotto ja taivutusmuotojen hallinta heijastavat kielellistä kehitystä ja ovat yhteydessä lukemaan ja kirjoittamaan oppimiseen (3,4,5,6).

Lukihäiriöiden ehkäiseminen ja lieventäminen edellyttävät valmiutta tunnistaa niiden riskitekijöitä. Tämän tulisi tapahtua viimeistään esikouluvuotena. Tarvitaan myös riittävästi erilaisia kielellis-kognitiivisen kehityksen tutkimiseen sopivia valideja ja standardoituja mittareita. Ylidiagnosoinnin välttämiseksi on tiedettävä, millaisia taitoja lapsen voidaan odottaa hallitsevan eri ikäkausina.

Tämän tutkimuksen tarkoitus on saada tietoa siitä, millaiset kielen tuntemusta ja soveltavaa käyttöä, kielellistä muistia ja lukujen hallintaa heijastavat taidot selittävät kykyä muodostaa äänteistä tavu, mikä on tärkeä vaihe lukutaidon kehityksessä.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimuksen aineistona olivat 87 itähelsinkiläisissä kunnallisissa päiväkodeissa hoidossa ollutta esikouluikäistä lasta. Esikouluikäisiksi katsottiin lapset, jotka olivat viettämässä esikouluvuotta tai olivat siirtymässä siihen lähikuukausina. Tutkittavista 18 oli 5-vuotiasta (nuorin 5,8 v), 6-vuotiaita oli 55 ja 7-vuotiaita 14 (vanhin 7,2 v).

Lapset suorittivat sellaisia kielellis-kognitiivisia tehtäviä, joiden on kirjallisuudessa todettu olevan yhteydessä lukitaitojen kehittymiseen. Tehtäviä ja niiden ohjeita kokeiltiin 13 lukihäiriölapsen tutkimuksessa, 3 terveellä ala-asteen oppilaalla, 20 puhehäiriölapsella sekä 5 eri-ikäisellä vapaaehtoisella henkilöllä. Helsingin kaupungin päivähoitovirasto myönsi hakemuksesta luvan tämän tutkimuksen päiväkotilasten testaamiseen.

Lukemisen alkeita, esilukitaitoa, edusti tehtäväsarja, jossa lapsen tuli koota tavu annetuista äänteistä. Kielentuntemusta tutkittiin ymmärtämis-, luokittelu- ja osittamis- sekä äänteiden keston arvioinnin tehtävien avulla. Osa ymmärtämistä mittaavista testilauseista oli virheettömiä, osa sisälsi kielioppi- tai asiavirheen. Luokittelutehtävät olivat äänteellisiä tai kieliopillisia. Osittamistehtävät olivat äänteiden erottamista sanasta tai sanojen tavuttamista. Äänteellisen keston arviointi kohdistui konsonantin keston havaitsemiseen. Kielen soveltavaa käyttöä tutkittiin sanojen kokoamis- ja riimittelytehtävien sekä epämielekkäitten sanojen taivuttamisen tehtävien, ts. kieliopillisen produktion, avulla. Lisäksi tutkittiin tavujen visuaalista tunnistamista. Kielellistä muistia tutkittiin sanojen muistamis- ja lauseiden toistamistehtävien avulla. Lukujen hallitsemista selvitettiin numeroiden luettelemisen, päättelytehtävän ja sanallinen vähennyslaskutehtävän avulla.

Muuttujien välistä yhteyttä tutkittiin Pearsonin korrelaatiokertoimen (r) sekä khi2-testin avulla.

Tulokset

Lasten suoriutumista osoittavat pistemäärät on esitetty taulukossa 1. Lukujen luettelemisesta ja lukumäärän päättelytehtävästä lähes kaikki lapset suoriutuivat hyvin (keskiarvo 0,9 pistettä kun maksimi oli 1). Myös tavujen visuaalinen tunnistus, vähennyslasku pienillä luvuilla ja sanojen tavuttaminen onnistuivat hyvin useimmilta lapsilta (4,6/5, 3,7/5 ja 3,5/5). Testilauseista suurin osa (7,2/10) oli oikein ymmärretty.

Lapset toistivat peräkkäin keskimäärin kaksi kolmesta testilausesarjasta virheettä. Kolmen lausesarjan toisto onnistui 7:ltä (15 %) 5-vuotiaalta, 24:ltä (43 %) 6-vuotiaalta ja 6:lta (43 %) 7-vuotiaalta lapselta. Kyky toistaa kolme lausetta ja suoriutua vähintään keskimääräisesti muista tehtävistä olivat merkitsevästi yhteydessä toisiinsa. Kolme lausesarjaa oikein toistaneet lapset (n = 29), jotka saivat kokonaistestissä keskiarvoa (52) vastaavan tai sitä paremman pistemäärän, poikkesivat selvästi niistä lapsista (n = 40), jotka eivät siihen kyenneet ja joiden kokonais-testipistemäärä oli pienempi kuin keskiarvo (p < 0,001).

Lapset pystyivät taivuttamaan monikon partitiivissa keskimäärin vain 3,4 sanaa 13 mahdollisesta. Sanan alkutavu löytyi vain 0,5 tapauksessa 5:stä, lopputavu sen sijaan 2,6 tapauksessa 5:stä.

Taulukko 2 osoittaa kokonaispistemäärien ja osatehtävien väliset kohtalaiset (0,31-0,60) ja huomattavat (0,61-0,80) korrelaatiot. Alku- ja loppuäänteen erottaminen sanasta, lauseiden muistaminen sekä esilukitaitoa edustava tavun kokoaminen äänteistä korreloivat huomattavan voimakkaasti kokonaispisteiden kanssa. Loppuäänteen erottaminen sanasta korreloi huomattavasti tavun muodostamisen taitoon. Tavun muodostaminen oli ylipäätään huomattavan vaikeata tämänikäisille lapsille: keskiarvosuorituksen ja enimmäispistemäärän suhde oli 2,2/10 (taulukko 1). Lapsista 47 ei osannut koota tavua äänteistä eikä tunnistaa sanan alkuäännettä, kun taas 16 hallitsi nämä molemmat taidot. Lapsista 24 tunnisti sanan alkuäänteen, mutta ei osannut muodostaa tavua annetuista äänteistä. Alkuäänteen tunnistaminen ei selittänyt tavun muodostamisen taitoa (p = 0,1). Ne lapset (n = 69), jotka eivät erottaneet sanan loppuäännettä, eivät myöskään yleensä osanneet koota tavua äänteistä, kun taas loppuäänteen tunnistavat lapset osasivat yleensä myös koota tavun äänteistä. Lapsiryhmät erosivat toisistaan merkitsevästi (p = 0,03).

Sanojen äänteellinen luokitteleminen ei riippunut sanojen muistamisesta (r = 0,2), mutta selitti kohtalaisesti kokonaispistemäärää. Sanojen muistaminen selitti kohtalaisesti yhteispistemäärää sekä esilukitaitoa. Sanojen kieliopillinen luokittelu oli kohtalaisesti riippuvainen sanan lopputavun löytämisestä. Sanan alku- ja lopputavun löytäminen korreloivat keskenään huomattavasti negatiivisesti. Riimittelytaito ei ollut merkitsevässä yhteydessä mihinkään muuhun tutkittuun muuttujaan.

Konsonantin keston tunnistavat lapset osasivat koota äänteistä tavun merkitsevästi useammin kuin lapset, jotka eivät tunnistaneet kestoa (p = 0,001).

Lasten suoriutumisessa kielen tuntemista ja soveltavaa käyttöä edustavissa pääluokissa ei ollut selvää eroa; sen sijaan näiden pääluokkien sisällä esiintyi suurta vaihtelua eri tehtävien kesken.

Ikä ei ollut huomattavasti yhteydessä minkään kielellis-kognitiivisen osatekijän kanssa. Kohtalaiset korrelaatiot todettiin iän ja alkuäänteen erottamisen välillä (r = 0,4). Sukupuoli ei korreloinut testin osatehtävien kanssa.

Pohdinta

Tutkimuksessa esikouluikäisiksi lapsiksi tulkittiin esikouluvuottaan viettävät sekä esikoulunsa aloittavat lapset, joiden ikä oli 5-7 vuotta. Tämä vastaa ensiluokkalaisten ikävaihtelua; ensimmäisellä luokalla oppilaiden ikä on 6-8 vuotta, mutta heidän oppisuoritustensa arviointi ei perustu kronologisen iän normeihin vaan omaan luokkatasoon. Ensimmäiselle luokalle siirtyvät ovat iältään ja kognitiiviselta kehitykseltään heterogeeninen ryhmä, jonka suoritustavoitteet käytännön syistä asetetaan yhdenmukaisiksi.

Tutkimus osoitti, että esikouluikäisten kielioppimuotojen taju on sangen hyvin kehittynyt. He tunnistavat helposti kielioppivirheitä lauseista. Toisaalta tutkimus ei tuonut esille yhteyttä kielioppimuotojen tuottamisen ja muiden kielellisten osataitojen välillä. Sarmavuori (5) sen sijaan totesi yhteyden lukutaidon ja kielioppimuotojen tuottamiskyvyn välillä ala-asteen oppilailla.

Esikouluikäiset lapset osaavat hyvin tavutella sanoja, tunnistaa tavuja visuaalisen mallin perusteella, luetella lukuja ainakin kymmeneen saakka ja tehdä pieniä laskutoimituksia pienillä luvuilla.

Bradley ja Bryant ovat todenneet (3), että sanojen äänteellinen luokittelu ja riimitteleminen ovat tavallista vaikeampaa heikoille lukijoille. Tässä tutkimuksessa nämä taidot eivät olleet yhteydessä lukemisen alkeisiin, ts. tavun muodostamiseen annetuista äänteistä. Sanojen luokitteleminen äänteellisten ominaisuuksien perusteella selitti kuitenkin kohtalaisesti kokonaissuoriutumista testissä, ts. kielellis-kognitiivista kehitystä.

Lue myös

Sanojen muistamisella oli korkeintaan kohtalainen yhteys testin kokonaispistemäärään ja tavun muodostamiseen, kun taas lauseiden muistaminen selitti voimakkaasti kielellis-kognitiivista kehitystä kokonaisuudessaan sekä lukutaidon alkeita. Lauseiden muistamista tutkittiin tässä tehtävässä toistotehtävän avulla. Toistettavat lauseet ovat harkitusti äännekoostumukseltaan sellaisia, että ne ovat provokatorisia ajatellen vaihtuvia äänne- ja tavusekaantumisia, äänteiden paikanvaihdoksia ja korvaamisia. Tällaisen ns. spuunerismi-ilmiön (7) on todettu liittyvän sellaisiin lukemisvirheisiin, joissa lapsi tuottaa sanaan kuulumattomia kirjainvirheitä (nonsense errors, lettererrors) (8). Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen uuteen havaintoon, että foneettisesti erityisen, äänneasultaan niukasti vaihtelevan tekstin muistaminen ja toistaminen on tärkeä osatehtävä eroteltaessa esikouluikäisiä lapsia kielellis-kognitiivisen kehityksen suhteen. Esikoulu-ikäisen lapsen voidaan odottaa toistavan peräkkäin ainakin yhden kerran virheettä kolmen sellaisen samanlaisen kolmisanaisen lauseen sarjan, jonka lauseissa äänneasu on konsonantin suhteen vaihtumaton. Lapsella, joka onnistuu toistamaan kolme lausetta oikein, on useita muitakin hyvin kehittyneitä kielellisiä valmiuksia. Todennäköisesti hän osaa jo muodostaa äänteistä tavun. Vastaavasti heikosti lausetoistotehtävässä suoriutuneet lapset suoriutuivat keskimääräistä heikommin myös muissa kielellis-kognitiivisissa tehtävissä. Tämä tulos oli odotuksenmukainen, onhan lausetoistotehtävässä kysymys auditiivisen tiedon temporaalisesta prosessoinnista, minkä on aiemmin todettu olevan lukemiskykyyn yhteydessä siten, että se on osoittautunut häiriintyneeksi dyslektikoilla jo varhaislapsuudessa (9).

Sananloppuisen äänteen tunnistamisella näyttää olevan merkitsevä yhteys tavun muodostamisen taitoon, kun taas alkuäänteen tunnistaminen ei merkitsevästi selitä esilukitaitoa. Mahdollisesti erilaiset lastenkulttuuriin ja varhaiskasvatukseen liittyvät tekijät vahvistavat alkukonsonantin tunnistamisen taitoa. Sananloppuisen äänteen tunnistamisen merkitystä lukutaidon kehittymisen kannalta ei tiettävästi ole aikaisemmin kuvattu, joten tämä löydös on uusi. Sen vuoksi tarvitaan vielä lisätutkimuksin vahvistusta sananloppuisen äänteen erottamisen merkityksestä lukemisen oppimisessa.

Yllätyksellinen oli tämän tutkimuksen tulos sanan alku- ja lopputavun löytämisen negatiivisesta yhteydestä toisiinsa. Sanan lopputavu tunnistetaan helposti, kun annetaan alkuosa: esimerkiksi pal (-lo), ta (-lo). Lopputavun tunnistaminen on ilmeisesti niin automatisoitunut ja vakiintunut prosessi lasten kehityksen tässä vaiheessa, että jopa kielellis-kognitiivisesti hyvin kehittyneet lapsetkin sivuuttavat tehtävänannon, jossa vaaditaan sanan alkutavun ilmoittamista. Mitä tämä kertoo kielellisen materiaalin havaitsemisen suunnasta, on tutkimisen arvoinen asia.

Konsonantin kvantiteetin tunnistaminen näyttää liittyvän merkitsevästi esilukitaitoon. Lapset, jotka eivät erottaneet kaksoiskonsonanttia yhdestä osasivat muodostaa tavun annetuista äänteistä merkitsevästi heikommin kuin ne lapsista, jotka tunnistivat konsonantin keston. Ei ollut yllättävää, että äänteen keston tunnistaminen osoittautui tässä tutkimuksessa olevan vahvasti yhteydessä lukemisen alkeisiin. Aiemmin on osoitettu, että äänteiden kvantiteetin tunnistaminen on tärkeätä sekä puhutussa että kirjoitetussa kielessä (9). Suomen kielelle on erityistä se, että äänteiden kestolla on sanamerkityksiä erotteleva tehtävä (tuli-tuuli, kuka-kukka). Pituuden havaitsemiseen ei vaikuta ainoastaan äänteen absoluuttinen kesto vaan myös eri äänteiden suhteelliset kestot sanan sisällä. Keston tunnistaminen on dyslektikoille vaikeampaa kuin terveille verrokeille. Keston tunnistaminen opitaan jo hyvin varhain: jo puolivuotiaat pystyvät luokittelemaan puheärsykkeet kahteen selvästi erilaiseen luokkaan ärsykkeiden kvantiteetin perusteella (9).

Tämän tutkimuksen tehtäväkokonaisuus näyttää soveltuvan hyvin esikouluikäisten, varsinkin 6-vuotiaiden, tutkimiseen, koska näytti siltä, että iällä oli vain vähäinen merkitys tässä tutkimuksessa tarvittavien kielellis-kognitiivisiin taitojen osaamisen kannalta. Koska sukupuolella ei näyttänyt olevan merkitystä tässä käytettyjen osatehtävien osaamisessa, testi soveltunee sekä tyttöjen että poikien tutkimiseen. Tutkimuksen aineiston koko on hyvin vertailukelpoinen ajatellen Suomessa virallisesti käytettävien kielellisten ja kognitiivisten testien kehittelyprosessia.

Käytännön havaintona todettiin, että esikouluikäiset olivat yleensä motivoituneita suorittamaan erilaisia kielellis-kognitiivisia tehtäviä. Lapset jaksoivat keskittyä tehtäviin testin vaatiman noin 45 minuutin ajan. Tehtävien suoritusohjeet ja vastausten kirjaaminen on pyritty kehittämään sellaisiksi, että ne sopisivat eri alojen ammattilaisten käyttöön. Testauksen luotettava ja sujuva läpivieminen edellyttää huolellista tutustumista testin ohjeisiin ja muutamia harjoittelutestauksia. Lapsi, jonka suoritukset jäävät keskimäärin 1,5 hajonnan mitan päähän keskiarvosuorituksesta, tulisi toimittaa kielellisen kehityksen suhteen jatkotutkimuksiin.


Kirjallisuutta
1
Haapanen M-L. Kukia poimi ja kukia kana, te sepele nistä ja omalesi ana - kehityksellinen dysleksia. Duodecim 1995;111:573-578.
2
Poussu-Olli H-S. Kehityksellinen dysleksia. Helsingin yliopiston fonetiikan laitoksen julkaisuja nro 38. Helsinki 1993.
3
Bradley L, Bryant PE. Difficulties in auditory organisation as a possible cause of reading backwardness. Nature 1978;271;23:746-747.
4
Lundberg I, Olofsson Å, Wall S. Reading and spelling skills in the first school years predicted from phonemic awareness skills in kindergarten. Scand J Psychol 1980;21:159-173.
5
Sarmavuori K. Berkon menetelmän käyttö lasten kielen tutkimuksissa ja sillä mitattu monikon partitiivin hallinta peruskoulun ensi- ja toisluokkalaisilla. ABC-projektin raportti 3. Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksen Tutkimuksia nro 78. 1980.
6
Kamhi AG, Catts HW, Mauer D ym. Phonological and spatial processing abilities in language and reading-impaired children. J Speech Hear Disord 1988; 53:316-327.
7
Gibbs RS. Tips of the slongue: the enduring legacy of W.A. Spooner. Obstet Gynecol 1997;89:1047-1048.
8
Cornelissen PL, Hansen PC, Hutton JL, Evangelinouv, Stein JF. Magnocellular visual function and children's word reading. Visual Res 1998;38:471-482.
9
Richardson U. Familial dyslexia and sound duration in the quantity distinctions of Finnish infants and adults. Studia Philologica Jyväskyläensia nro 44. Jyväskylä 1998.

Taulukot
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030