Pysyvä, lapsesta keski-ikään kestävä lihavuus ennakoi metabolista oireyhtymää

Metabolinen oireyhtymä (MBO) on sydän- ja verisuonitautien vaaratekijäryväs, joka johtaa usein aikuistyypin diabetekseen, aivohalvaukseen ja sepelvaltimotautiin (1). Sen otaksutaan selittävän suurimman osan aikuistyypin diabeteksesta jopa lähes puolet sepelvaltimotautitapauksista (2). Olennaiset metabolisen oireyhtymän osatekijät ovat dyslipidemia (hypertriglyseridemia, matala HDL-kolesterolin pitoisuus ja suuri pienten, tiheiden LDL-partikkelien osuus kokonais-LDL:stä), poikkeava glukoosimetabolia ja hyperinsulinemia (3,4). Verenpainetautia sairastavista noin puolella on todettavissa hyperinsulinemia ja insuliiniresistenssi, ja noin joka kolmannella on kliinisesti diagnosoitava metabolinen oireyhtymä (5). Lisäksi tiedetään, että lihavuus ja vatsakkuus ovat metabolisen oireyhtymän luonteenomaisia ilmiasuja (6).

Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että pieni syntymäpaino liittyy lisääntyneeseen tyypin 2 diabeteksen ja kardiovaskulaarisairauksien vaaraan aikuisena (7,8,9). Toisaalta myös lapsuusajan lihavuuden on osoitettu ennakoivan aikuisiän lihavuutta, diabetesta ja sekä kardiovaskulaarisairastuvuutta että -kuolleisuutta (10).

Koska metabolinen oireyhtymä on aikuistyypin diabeteksen merkittävin vaaratekijä, on perusteltua olettaa, että lapsuusiän lihomisella ja aikuisiän metabolisella oireyhtymällä olisi yhteys. Tätä valaisevia tutkimuksia on kuitenkin erittäin vähän, ja niidenkin tulokset ovat etenkin syntymäpainon vaikutuksen osalta ristiriitaisia (7,8,9,11).

AINEISTO JA MENETELMÄT

Pieksämäellä tehtiin vuosina 1993-94 metabolisen oireyhtymän seulontatutkimus, jonka menetelmät on selostettu toisaalla (12). Tähän tutkimukseen otettiin mukaan seulontaan kutsutut 1947, 1952 ja 1957 syntyneet miehet ja naiset (n = 1 008). Tutkittavilta mitattiin painoindeksi (body mass index = BMI, kg/m2), vyötärö-lantiosuhde (waist-to-hip ratio = WHR), verenpaine, lipidit (seerumin kolesteroli, HDL-kolesteroli ja triglyseridit), 2 tunnin glukoosirasituskoe ja plasman paastoinsuliini. Lisäksi tutkittavilta tilattiin neuvolakortit ja koulukortit syntymä- ja koulunkäyntipaikkakunnilta (13 ja julkaisematon havainto).

Metabolinen oireyhtymä diagnosoitiin, jos tutkittavalla todettiin samanaikaisesti 1) kohonnut verenpaine (systolinen verenpaine 140 mmHg tai yli, diastolinen verenpaine 90 mmHg tai yli, tai verenpainelääkitys) (14), 2) dyslipidemia (matala HDL-kolesteroli alle 1,00 mmol/l miehillä ja alle 1,20 mmol/l naisilla ja/tai hyperitriglyseridemia 1,70 mmol/l tai enemmän) (15,16) ja 3) insuliiniresistenssi (hyperinsulinemia 13 mU/l tai enemmän, heikentynyt glukoosinsieto tai aikuistyypin diabetes WHO-kriteerien mukaan) (17,18).

Tutkittavan lapsuudenaikaisen suhteellisen painon katsottiin nousseen, jos tutkittavan painoindeksin neljännes 7-vuotiaana oli suurempi kuin syntymäpainon neljännes. Tutkittavan katsottiin olleen lihava lapsena, jos hänen painoindeksinsä 7-vuotiaana oli indeksin jakauman ylimmän kolmanneksen alueella. Lihaviksi aikuisiksi luokiteltiin ne, joiden painoindeksi oli aikuisena ylimmässä kolmanneksessa. Lihavuus katsottiin pysyväksi, jos tutkittavan painoindeksi sekä 7-vuotiaana että aikuisena oli indeksin ylimmässä kolmanneksessa (13 ja julkaisematon havainto).

Tilastolliset menetelmät

Aineiston analyysissä käytettiin SPSS for Windows -ohjelmaa. Metabolisen oireyhtymän vaarasuhteet eri ryhmissä on laskettu käyttäen logistista regressioanalyysiä tai eksaktia logistista regressioanalyysiä (LogXact).

TULOKSET

Kutsutuista 1 008 henkilöstä 712 (71 %) osallistui tutkimukseen. Syntymäpainot jäljitettiin 428 (60 %) henkilölle ja syntymäpituus 163 (23 %) henkilölle. Paino ja pituus 7-vuotiaana jäljitettiin 439 (62 %) henkilölle. Sekä syntymäpaino että 7-vuotispaino ja -pituus saatiin selvitettyä 344 (48 %) mieheltä ja naiselta.

Niistä 439 henkilöstä, joiden painoindeksi oli tiedossa 7-vuotiaana, 219 (50 %) oli ollut normaalipainoisia sekä lapsena että aikuisena, 74 (17 %) oli ollut lihavia lapsena mutta normaalipainoisia aikuisena, 71 (16 %) oli ollut lapsena normaalipainoisia mutta aikuisena lihavia, ja 75 (17 %) oli ollut lihavia sekä lapsena että aikuisena (13).

Metabolinen oireyhtymä todettiin 8 %:lla (n = 34) niistä 428 miehestä ja naisesta, joiden syntymäpaino oli tiedossa. Metabolista oireyhtymää potevien syntymäpainot olivat tilastollisesti samansuuruiset kuin niillä, joilla oireyhtymää ei todettu (3 557 g vs. 3 511 g; p = 0,624). Neljällä miehellä (2 %) ja kolmella naisella (1 %) syntymäpaino oli ollut 2 500 grammaa tai alle.

Metabolisen oireyhtymän vallitsevuus vaihteli 5,6-11,3 % syntymäpainon neljänneksien mukaisissa ryhmissä, eikä neljänneksien välillä ollut tilastollista eroa.

Jos tutkittavan suhteellinen paino oli noussut lapsuusaikana (painoindeksin neljännes 7-vuotiaana oli suurempi kuin syntymäpainon neljännes), metabolisen oireyhtymän vaarasuhde aikuisena (OR) oli 2,3 (95 % luottamusväli 1,0-5,5) verrattuna niihin, joiden suhteellinen paino oli ollut lapsuusaikana sama tai oli laskenut. Ylimmässä 7-vuotispainoindeksin neljänneksessä metabolisen oireyhtymän vaarasuhde oli 4,4 (95 % luottamusväli 2,1-9,5) (taulukko 1).

Lihavilla 7-vuotiailla lapsilla metabolisen oireyhtymän vaarasuhde oli aikuisena 2,9 (95 % luottamusväli 1,1-7,6) verrattuna normaalipainoisiin. Lihavilla aikuisilla metabolisen oireyhtymän vaarasuhde oli 26,7 (95 % luottamusväli 6,4-237) verrattuna normaalipainoisiin.

Yhdelläkään niistä tutkittavista, joiden suhteellinen paino oli laskenut lapsuuden ja keski-iän välillä lihavasta normaalipainoiseksi, ei todettu metabolista oireyhtymää. Lapsuudesta keski-ikään pysyvästi lihavilla metabolisen oireyhtymän vaarasuhde oli aikuisena 56 (95 % luottamusväli 13-504), kun heitä verrattiin normaalipainoisiin (taulukko 2).

POHDINTA

Insuliiniresistenssiin liittyvä kompensatorinen hyperinsulinemia voi selittää tutkimuksen löydökset. Mikäli insuliiniresistenssi on todellakin peritty ominaisuus, sen voisi olettaa aiheuttavan lievänäkin suhteellista hyperinsulinemiaa jo syntymän jälkeen. Insuliini on voimakas kasvutekijä, ja hyperinsulinemia voi kiihdyttää lapsuudenaikaista kasvua ja lisätä rasvan kertymistä vatsaonteloon ja vartalolle (19). Tämä teoria selittäisi tutkimuksessa todetun yhteyden aikuisiän metabolisen oireyhtymän ja sekä lapsuudenajan lihomisen että lapsuuden lihavuuden välillä.

Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että pieni syntymäpaino ennustaa aikuistyypin diabetesta ja sydän- ja verisuonitauteja aikuisiällä (7,8,9). Tämän tutkimuksen mukaan syntymäpainolla ei kuitenkaan näytä olevan yhteyttä aikuisiän metabolisen oireyhtymän esiintymiseen. Löydös vahvistaa Hulmanin työtovereineen aikaisemmin esittämät tutkimuksen johtopäätökset, jotka myös puhuvat nk. Barkerin hypoteesia vastaan (11). Tutkimuksessa, jonka perusteella Barker rakensi olettamuksensa, oli ainoastaan ennen toista maailmansotaa syntyneitä ikäluokkia, jolloin raskaudenaikainen ravinnon puute oli todellista. Tuolloin oli mahdollista, että raskaudenaikainen aliravitsemus saattoi johtaa haiman ja maksan kehityshäiriöihin, jotka sitten heijastuvat aikuisiässä lisääntyneenä sairastuvuutena aikuistyypin diabetekseen ja sydäntauteihin (7). Tämän tutkimuksen henkilöt olivat kuitenkin syntyneet toisen maailmansodan jälkeen kehittyneen suomalaisen neuvolaverkoston aikana, jolloin äidin aliravitsemustilat diagnosoitiin ja hoidettiin varhain. Raskaudenaikaiset aliravitsemustilat ovatkin Suomessa harvinaisia, ja esim. tässä tutkimuksessa oli ainoastaan seitsemän osallistujaa, joiden syntymäpaino oli ollut alle 2 500 g. Barkerin hypoteesi ei siten selitä länsimaissa tapahtuvaa aikuistyypin diabeteksen, kohonneen verenpaineen ja lihavuuden lisääntymistä.

Tämä tutkimus osoittaa kuitenkin selkeästi sen, että lapsuudenaikaisella lihomisella ja lapsuudenaikaisella lihavuudella on yhteys aikuisiän metaboliseen oireyhtymään. Ennen kouluunlähtöä lihoneilla lapsilla oli noin kaksinkertainen vaara saada metabolinen oireyhtymä aikuisena kuin verrokeilla, joiden suhteellinen paino ei ollut noussut ensimmäisten ikävuosien aikana. Löydöstä voi tulkita siten, että jos lapsen paino nousee neuvolaseurannassa painokäyrällä huomattavasti ja vaikka lihavuuden rajat eivät vielä ylittyisikään, lapsella on vaara saada metabolinen oireyhtymä aikuisena. Vielä selkeämpi riskiryhmä ovat jo lihavat lapset, joiden vaara saada metabolinen oireyhtymä aikuisena tässä tutkimuksessa oli noin kolminkertainen normaalipainoisiin verrattuna. Tällaisten lasten terveysneuvonnassa kannattaa ottaa huomioon metabolisen oireyhtymän periytyvyys. Jos lihovan tai lihavan lapsen lähisukulaisilla on aikuistyypin diabetesta tai sydän- ja verisuonitauteja, olisi ehkäisyyn kiinnitettävä tarkempaa huomiota. On myös osoitettu, että lihavien vanhempien lihavista lapsista tulee useammin myös lihavia aikuisia kuin normaalipainoisten vanhempien lihavista lapsista, ja olisi tärkeää tunnistaa riskiyksilöt jo lapsena (20). Prevention oikean kohdentamisen takia lihavan lapsen sukuanamneesi on tärkeä. Toistaiseksi ennaltaehkäisyn keinoina ovat ainoastaan lapsen liikunnan lisääminen ja koko perheen terveysneuvonta.

Tässä tutkimuksessa todettu yhteys lapsuudesta keski-ikään pysyvän lihavuuden ja metabolisen oireyhtymän välillä selittänee suuren osan tuloksista, joissa esitetään lapsuudenaikaisen lihavuuden ennakoivan aikuisiän diabetesta ja sydän- sekä verisuonitauteja (7,8,9). Taustalla voi olla lihavuuteen liittyvä pitkään kestänyt insuliiniresistenssi ja kompensatorinen hyperinsulinemia, jotka yhdessä aiheuttavat todetut glukoosi- ja lipidiaineenvaihdunnan häiriöt (3). Kun normaalin terveysneuvonnan tai vastaanoton yhteydessä halutaan tunnistaa suuren riskin yksilöt, kannattaa lihavalta aikuiselta aina kysyä hänen tilanteensa lapsena. Useimmat muistavat melko hyvin kouluaikaisen lihavuutensa, ja tietoa voi käyttää vinkkinä suurentuneesta metabolisen oireyhtymän vaarasta, joka tässä tutkimuksessa pysyvästi lihavilla oli jopa 50-60-kertainen pysyvästi normaalipainoisiin verrattuna.

Koska sekä lasten että aikuisten lihavuus on lisääntymässä, meitä uhannee lihavuuden liitännäissairauksien räjähdysmäinen kasvu. Aikuistyypin diabetes, verenpainetauti sekä sydän- ja verisuonitaudit lisääntyvät hallitsemattomasti huolimatta ennaltaehkäisevistä pyrkimyksistämme. Meidän tulisikin kiinnittää enemmän huomiota lapsuudenaikaiseen painonkehitykseen ja aloittaa lapsuudenaikaisen lihavuuden hoito suuntaamalla neuvolassa ja vastaanotoilla valistusta lihavien ja lihovien lasten perheisiin.